Top 5: Miesten F-liigan parhaat maalivahdit kaudella 2022-23

Miro Tuomala on paikoin erinomainen torjuja. Kuva: Esa Takalo

Miro Tuomala on paikoin erinomainen torjuja. Kuva: Esa Takalo

Miesten F-liigakausi pärähtää käyntiin tällä viikolla. Julkaisemme pääennakon lisäksi muutamia top-listauksia miesten F-liigasta, ja seuraavana on vuorossa parhaat maalivahdit.

5. Joonas Kaltiainen, Oilers

Sarjan paras lähi- ja reaktiotorjuja, joka omaa myös erinomaisen heittokäden. On jo kokenut ja kovissakin liemissä keitetty maalivahti. Haasteet pienten kulmien laukauksissa, ja kaukovedoissa pudottavat pois aivan listauksen kärjestä. Ei ole kovin isokokoinen maalivahdiksi, mutta on pystynyt paikkaamaan sitä muilla vahvuuksilla.

4. Santtu Pohjonen, LASB

Ehkä koko F-liigan tärkein yksittäinen pelaaja joukkueelleen. xG-statistiikan mukaan sarjan paras vahti torjumaan palloja. Tuntuu myös nauttivan pallosateesta. Edelleen tulee kuitenkin paikoin ohipelejä ja aivan parhaan ja heikoimman päivän ero voi olla isokin. Jää urheilullisuudessa kovimmille kilpakumppaneilleen, mutta osaa olennaisimman, eli pallojan pysäyttämisen.

3. Miro Tuomala, Nokian KrP

Isokokoinen, hyvin peittävä ja kokenut torjuja, joka pääsääntöisesti Lassi Torisevan tavoin parantaa panosten kasvaessa. Loukkaantumiset ovat olleet iso hidaste uralla ja on pois kauden alusta selkävamman vuoksi. Rahkeet voisivat riittää jopa maajoukkueen ykkösvahdiksi, jos pysyisi kunnossa. Parhaina päivinä torjuu lähes kaiken ja on haastanut virkaveljeään Torisevaa viime vuosien finaali- ja välieräsarjoissa erinomaisesti.

2. Lassi Toriseva, Classic

Kokemus kaikkein kovimmista paikoista on sarjan kovinta luokkaa. Ei enää motivoidu joka ilta psyykkaamaan itseään huippuvireeseen ja se myös näkyy runkosarjassa. Välillä kovissakin paikoissa voi tulla yllättävän heikkoja esityksiä, mutta toisaalta myös aivan sarjan kärkisuorituksia. Pääosin vakaa torjuja, joka on voittava maalivahti voittavassa joukkueessa.

1. Oskari Fälden, TPS

Moderni isokokoinen maalivahti. Kehittynee tällä kaudella entisestään ja nousee sarjan ykkösmyyräksi. TPS puolustaa hyvin, mutta tolppien väliin tarvitaan myös kovan luokan vakaa torjuja. Fälden on nuoresta iästään huolimatta jo osoittanut, että hänestä on huippujoukkueen päätorjujaksi ja sarjan kärkivahdiksi.