Kolmasosa F-liigan peleistä takana – ”TPS on ollut alkukauden vahvin joukkue”

Nurmon Jymy (vas.) on onnistunut alkukaudella. Indiansilla on vielä hakemista tietyissä seikoissa. Kuva: Juhani Järvenpää

TPS on ollut alkukauden vakuuttaja. Kuva: Anssi Koskinen

F-liigan miesten sarja jäi viime viikonloppuna lähes kuukauden maaottelutauolle. Tässä artikkelissa käydään läpi liigan alkukautta analyyttisin silmin.

Pääkallon salibandyasiantuntija Mikael de Anna vastaili kysymyksiin koskien alkukauden suorituksia liigassa.

Jos ei alkuun puhuta joukkueista tai pelaajista, niin mikä seikka on jäänyt päällimmäisenä mieleen alkukaudesta?

– Alkukaudesta on jäänyt paikoitellen hieman sekava kuva. Ennakoissa kärkeen povatut joukkueet ovat kyllä odotetusti sijoilla 1-4 ja he ovat pelanneet odotuksien mukaisen kauden tuloksellisesti. Tulosten taakse mahtuu kuitenkin ailahtelua ja kärkijoukkueidenkin suoritukset ehkä TPS:aa lukuun ottamatta ovat varioineet aika paljonkin. Kärkijoukkueista Oilersilla ja Nokialla on kestänyt hetki päästä odotetulle rutiinitasolle. Nokian peliä on vaikeuttanut sekava maalivahtitilanne ja joukkue onkin päästänyt lähes 6 maalia ottelua kohden, joka on kärkeen povatulle joukkueelle liikaa. Oilers on hieman ailahtelevan alkukauden jälkeen löytänyt peliään MM-tauon kynnyksellä.

– Kärjen takana tulokset ovat menneet hyvin ristiin. Se toki kertoo ehkä aiempaa hieman tasaisemmasta sarjasta ja tekee liigasta aiempia vuosia mielenkiintoisemman. Nyt otteluiden lopputulokset eivät ennakkoon ole niin selviä, kun mitä ne ehkä aiemmin ovat olleet.

– Ehkä yksi syy tälle voisi olla kasvanut pelimäärä ja sitä kautta yhteen otteluun valmistautumiseen on jäänyt hivenen vähemmän aikaa. Se on ehkä tuonut arvaamattomuutta tuloksiin, joka toki on hyvä asia sarjan imagolle. Toisaalta onko tulosten ailahtelu hyvä asia pelillisesti? Siinä avoin kysymys, jota jokainen lajia seuraava voi tykönään miettiä.

Onko nähty pelitavallisesti mitään uutta tai mullistavaa tällä kaudella?

– Otos on toistaiseksi vielä sen verran pieni, että on vielä liian aikaista tehdä johtopäätöksiä. Yhtenä voisi kuitenkin mainita tietynlaisen suoraviivaisuuden hyökkäyspelaamisessa joidenkin joukkueiden osalta. Aiheesta oli puhetta jo viime keväänä Ruudun studiossa pudotuspeleissä, esimerkiksi kun Mikko Laakso ratkaisi jatkoajalla Nokialle finaalipaikan ohjausmaalillaan.

– Uutuudesta tai mullistuksesta ei ole kyse, mutta tietynlainen pallon toimittaminen maalille ja siitä mahdolliset ohjaukset ovat tuoneet mielenkiintoisen lisän ja vaihtoehdon joukkueiden hyökkäyspelaamiseen. Esimerkiksi TPS:n kakkosketju on toimittanut läpi alkukauden paljon palloja suoraan maalille. Lisäksi Oilersilla on tähän kyvykkyyttä ja esimerkiksi Jymy teki Indiansia vastaan muutaman maalin näillä keinoin.

Tilanne on hiukan erilainen kuin edellisen katsauksen aikana ja joukkueet ovat muotoutuneet aika lailla “normaaliin” järjestykseen muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Miksi?

– Kauden edetessä kärkeen povatut joukkueet löytävät askelmerkkinsä. Nyt takana on kolmannes ja joukkueet alkavat löytämään paikkansa sarjataulukosta. Toisaalta pelejä on pelattu vielä sen verran vähän, että kahdenkin ottelun peräkkäisellä voitolla voi parantaa sijoitustaan paljonkin, kuten esimerkiksi Jymyn kohdalla nähtiin heidän voitettuaan FBC:n ja Indiansin.

Alkukauden onnistujat (joukkueet)?

– TPS on ollut alkukauden vahvin joukkue. Turussa on nyt päästy myös sen paremman hyökkäyspelaamisen äärelle, mitä on vuosia odotettu. Santeri Raatarila tiimeineen on tehnyt määrätietoisesti tämän eteen töitä ja joukkue on ollut tehokas. Tätä ei kuitenkaan ole tehty puolustamisen kustannuksella, joten TPS:lla on hyvin vahva paketti kasassa jo tässä vaiheessa kautta. Ottelua kohden TPS on tehnyt 8 maalia ja päästänyt 4, joka on kärkijoukkueista selkeästi paras suoritus. Joukkueen ykkösketju on ollut hyvin tehokas syömähammas ja myös kakkosketju on ollut tehokas.

– Ennakkoon ajatellen onnistujiksi voisi nostaa Jymyn, SPV:n ja LASBin. Etenkin Jymy on ottanut loikan seuraavalle tasolle ja ellei jotain poikkeuksellista romahdusta tapahdu, on Jymy varmistanut jo sarjapaikkansa maaottelutaukoon mennessä. Jymy on tehnyt otteluissaan 70 maalia ja päästänyt 71, joten he ovat pystyneet pelaamaan identiteetilleen sopivaa virtaavaa peliä tarpeeksi hyvällä tuloksella.

– SPV on onnistunut varsin hyvin uudistuksissaan. Joukkuetta toki johtavat Sami Kosken kaltaiset kokeneet pelaajat, mutta esimerkiksi Peter Kotilainen on istunut hyvin joukkueeseen. SPV ei varsinaisesti ole pelillisesti uudistunut, mutta rungon nuorentaminen on nyt katsottuna varsin hyvällä mallilla, etenkin siihen nähden, miten tämän ylle on aiemmin heitetty kysymysmerkkejä.

Joukkueet joilla on eniten varaa parantaa vielä?

– Indians aloitti kautensa pirteästi ja tovin näyttikin siltä, että joukkue olisi päässyt prosessissaan hieman eteenpäin. Siitäkin huolimatta, että joukkue kärsi nimekkäistä pelaajamenetyksistä. Indians voitti avauskierroksella Nokian, jonka jälkeen se on kyennyt voittamaan EräViikingit, FBC Turun ja OLS:n. Etenkin kotitappiot LASBille ja Jymylle kertovat siitä, että Espoossa kipuillaan edelleen samojen kysymysten äärellä.

– Indians pelaa jossain määrin tällä hetkellä hieman välimallin salibandya. Indians on viime kausina pelillisesti nojannut vahvaan pallonhallintaan ja hyvin organisoituun hyökkäyspelaamiseen. Se ei ole lähtenyt puskemaan hyökkäyksiä, vaan malttanut rakentaa rauhassa. Tämä toimi myös hyvänä keinona puolustaa pallolla.

– Prosessin seuraava askel on ollut pelaamisen suoraviivaistaminen ja pallonhallinnan muuttaminen tehokkaammaksi. Tämä askel ei kuitenkaan ole irrallinen osa ja tätä kautta peli uhkaa muuttua virtaavammaksi. Virtaavassa pelissä Indians ei ole vahvoilla, etenkin kun puhutaan vastahyökkäysten ja isojen tilojen puolustamisesta. Indiansin olisikin tauon aikana parannettava hyökkäyspelaamistaan, etenkin vastustajan kenttäpuoliskolla. Tai toisena vaihtoehtona Indians palaa kohti vanhaa ja rytmittää peliä hallitsemalla palloa. Tällöin joukkkue myös puolustaa paremmin pallolla. Välimallin pelaamisella Indiansilla on kova työ pelkän pudotuspelipaikan suhteen.

– Happee on pelannut tuloksellisesti varsin hyvin ja sillä on vain yksi tappio varsinaisella peliajalla. Vaikka se on onnistunut saamaan hyviä tuloksia, voi Happeen kohdalle heittää kysymysmerkkejä tiuhaan vaihtuvien kokoonpanojen ja pelaajien pelipaikkojen suhteen. Perttu Koljosen siirtymisestä puolustajan paikalle oli kauden alla ennusmerkkejä. Sen sijaan Markus Siprosen peluuttaminen puolustajana kertoo jotain siitä, miten joukkue on rakennettu. Happee on pelannut paljon niin sanottuja maalin pelejä ja se ei välttämättä ole kestävin pohja menestyksekästä kauden jatkoa ajatellen.

Nurmon Jymy (vas.) on onnistunut alkukaudella. Indiansilla on vielä hakemista tietyissä seikoissa. Kuva: Juhani Järvenpää

Miten se on vaikuttanut pelaamiseen (jos mitenkään), että MM-kisat pelataan niin varhain verrattuna normaaliin?

– On vaikea nähdä, että aikaisemmin pelattavat MM-kisat vaikuttaisivat oleellisesti F-liigaan. Jos miettii viimeisen EFT:n ajankohtaa, on vaikutus suurempi maajoukkuetta ajatellen. MM-kisatauko sopii sinänsä hyvään paikkaan, kun joukkueilla on kolmasosa otteluista pelattuna. Tauko tarjoaa joukkueille hyvän mahdollisuuden tehdä alkukaudesta johtopäätöksiä ja kehittää pelaamistaan.

Pelaajanostoja?

– Pistepörssiä johtava Miko Kailiala on ollut alkukaudesta todella hyvä. Syyskuun EFT antoi jo hieman ennusmerkkejä ja tutussa TPS:ssa tulosta on tullut todella hyvin. TPS:n ykkösketju on ollut kokonaisuudessaan hyvin toimiva ja Kailiala on ollut erinomainen hyökkäysten päättäjänä. Hän on hakeutunut aiempaa enemmän keskustaan ja maalin edustalle. Tätä kautta on tullut myös aiempaa enemmän tehoja.

– Indiansista Oilersiin siirtynyt Aaro Astala on pelannut erinomaisen alkukauden. Astalaa tuskin kaavailtiin lähtökohtaisesti ykkösketjun vasemmaksi laitahyökkääjäksi, mutta hän on täyttänyt hyvin Rasmus Kainulaisen saappaat. Astala on tehotilastossa toisella sijalla ja on tehnyt pisteitä vajaan kahden pisteen ottelukeskiarvolla.

– Antti Suomela ei ole tähän mennessä oikein täyttänyt niitä odotuksia, joita häneen asetettiin siirtyessään Oilersiin. Puolustajan alkukausi Oilersin ykkösen alla on ollut vahva. Tehotilastossa Suomela on 22 maalia lämpimän puolella ja pisteitäkin on kertynyt hyvin. Parin aiemman kauden pisteet menevät tätä vauhtia rikki ennen joulua ja nähdyillä näytöillä Suomela tulee olemaan vahva ehdokas Esa Jussilan ensimmäiseen maajoukkueeseen.

Mikael de Anna toimii Pääkallon asiantuntijana tällä kaudella. De Annalla on takanaan jo melko pitkä valmennusura ja nykyisin hän toimii SBS Wirmon organisaatiossa. Viime kaudella de Anna valmensi F-liigan Steelersiä, ja aiemmin hän on kuulunut muun muassa TPS:n liigajoukkueen valmennusryhmään.