Miro Mäkelä valittiin EräViikinkien uudeksi päävalmentajaksi – “Kiinnostuneissa nimissä oli mukana useampia erittäin meritoituneita nimiä”

Mäkelä tuntee joukkueensa entuudestaan hyvin. Kuva: Esa Jokinen

Mäkelä tuntee joukkueensa entuudestaan hyvin. Kuva: Esa Jokinen

EräViikinkien miesten edustuksessa apuvalmentajana toimiva Miro Mäkelä siirtyy joukkueen päävalmentajaksi kuluvan kauden jälkeen. ErVi solmi Mäkelän kanssa 2+2 -vuotisen sopimuksen.

Mäkelä, 32, nappaa päävalmentajan pestin Tomi Rastaalta, joka on ollut osana liigajoukkueen valmennustiimiä kaudesta 2016-17 lähtien. Kuluva kausi on Rastaan toinen joukkueen pääkäskijänä. Viime kaudella ErVi sijoittui runkosarjassa yhdeksänneksi ja tällä hetkellä joukkue majailee sarjataulukon hännillä.

Mäkelä saapui seuraan keväällä 2021 Tikkurilan Tiikereistä ja kuluva kausi on hänelle toinen joukkueen apuvalmentajana. Aikaisemmin Mäkelä on valmentanut myös U19- ja U23-maajoukkueissa.

– Olen aika vaativa valmentaja, mutta myöskin tosi pelaajalähtöinen. Tunnistettava piirre on varmaan myös uteliaisuus, minulla on kova halu kehittyä jatkuvasti ja olla päivä päivältä parempi koutsi. Haluan auttaa pelaajia kehittymään ja toki kun huipputasolla valmennetaan niin tavoite on voittaa jossain kohtaa jotain. On ollut etuoikeutettu asema, kun on päässyt maajoukkueissakin valmentamaan. Myös se on sellainen polku, mitä haluaa jatkaa aina miesten maajoukkueeseen saakka, Mäkelä kuvaili seuran uutisessa.

EräViikingit kertoi tiedotteessa, että se halusi rauhoittaa loppukauden tiedottamalla uudesta päävalmentajasta jo tässä vaiheessa.

– Nyt oli suunnitelmissamme se hetki, kun halusimme kartoittaa päävalmentajan, joka lähtee jatkamaan alkanutta prosessia pitkäjänteisesti. Kävimme läpi varsin laajan kartoituksen, ketkä olivat kiinnostuneita tästä hommasta. Iloksemme huomasimme, että seuran ulkopuolellakin jaettiin paljon näkemystä siitä, että seurassa valittu tie on erittäin potentiaalinen ja kiinnostuneissa nimissä oli mukana useampia erittäin meritoituneita nimiä, ErVin F-liigajoukkueiden johtaja Olli Lähdesmäki avasi tilannetta.

– Mäkelän persoona ja määrätietoisuus tekivät suuren vaikutuksen valintaprosessissa. Hän oli erittäin hyvin valmistautunut ja se huokui läpi, että hän välittää erittäin paljon tämän joukkueen valmentamisesta. Se oli erittäin hyvä lähtökohta, sen päälle tietysti kova ja monipuolinen substanssiosaaminen sekä innovatiivinen ote pelaajien ja pelin kehittämiseen, jonka koimme olevan erittäin korkealla tasolla. Jos haluamme, että meillä on joskus paras joukkue tähän liigaan, tarvitsemme myös parhaan valmentajan viemään joukkuetta sitä kohti, Lähdesmäki jatkoi.

Nykyinen päävalmentaja Rastas paljasti, että hän teki itse päätöksen väistyä pois roolistaan kuluvan kauden jälkeen.

– Olen ollut Erän/EräViikinkien aikana n. 10 kauden ajan liigajoukkueen mukana. Se on yhdelle valmentajalle pitkä aika samassa ympäristössä. Tämän johdosta ilmoitin liigan johtoryhmälle jo kesäkuussa, etten tämän kauden jälkeen ole enää käytettävissä liigan valmennuksessa. Eniten tulen varmasti kaipaamaan pelaajien kanssa päivittäistä työskentelyä, varsinkin kun usean kanssa on jo pidempi pätkä oltu samoissa joukkueissa. Halusin antaa taustoille tarpeeksi aikaa etsiä uutta valmennusta hyvissä ajoin ennen seuraavaa kautta.