Tällä ryhmällä Ruotsi lähtee puolustamaan maailmanmestaruutta – viime kisojen sankarivahti ei ole mukana

Ruotsi nimesi joukkueensa tuleviin MM-kisoihin. Kuva: Juha Käenmäki

Ruotsi nimesi joukkueensa tuleviin MM-kisoihin. Kuva: Juha Käenmäki

Hallitseva maailmanmestari Ruotsi julkaisi maanantaina joukkueensa Sveitsissä 5.-11. marraskuuta pelattaviin MM-kisoihin.

Tuttujen nimien lisäksi joukkueessa on mukana neljä ensikertalaista, kun maalivahti Carl Bending-Sörling ja kenttäpelaajat Linus Holmgren, Malte Lundmark sekä Linus Malmström saivat kutsun kisaryhmään.

Päävalmentaja-kaksikko Thomas Brottman ja Niklas Nordén jakaa vetovastuun myös Sveitsin kisoissa.

– Olimme melko kokemattomia viime kisoissa, jossa opimme paljon matkan aikana. Paljon on kiinni edellytyksissä sekä valmistautumisessa ja olemme panostaneet niihin paljon, Brottman kertoi Ruotsin liiton tiedotteessa.

Huomionarvoista on se, että viime joulukuussa sankaritekoja Ruotsin maalilla esitellyt Jonathan Edling ei ole kisakoneessa mukana, sillä hän vetäytyi maajoukkueesta jo aiemmin tehdyllä ilmoituksella. Debytantti Bending-Sörlingin lisäksi Ruotsin maalivahtiosaston täydentää Helsingin kisoissa Edlingin parina toiminut Jon Hedlund.

Maalivahdit:
Carl Bending-Sörling, FBC Kalmarsund*
Jon Hedlund, Pixbo Wallenstam IBK

Kenttäpelaajat:
Hampus Ahrén, Nykvarns IBF Ungdom
Casper Backby, IBF Falun
Rasmus Enström, IBF Falun
Alexander Galante Carlström, IBF Falun
Tobias Gustafsson, Storvreta IBK
Kevin Haglund, FBC Kalmarsund
Linus Holmgren, IBF Falun*
Emil Johansson, IBF Falun
Malte Lundmark, IBF Falun*
Linus Malmström, FC Helsingborg*
Robin Nilsberth, Zug United (Sveitsi)
Kim Nilsson, FBC Kalmarsund
Linus Nordgren, FC Helsingborg
Ludwig Persson, Växjö IBK
Niklas Ramirez, Växjö IBK
Johan Samuelsson, IBF Falun
Jesper Sankell, Växjö IBK
Albin Sjögren, Storvreta IBK

*ensikertalainen