Viikon top 5-listauksessa käydään läpi miesten liigan tehokkaimmat pelaajat runkosarjassa yksittäisen kauden aikana. Viiden parhaan joukosta löytyy yksi aktiivipelaaja ja kolme pelaajaa, jotka ovat rikkoneet sadan pisteen rajan. Nimen perässä on seura ja kausi, jolloin pelaaja teki kyseisen pistemäärän.
5. Henri Johansson, Nokian KrP 2011-12, 91 pistettä
Liigan kaikkien aikojen pistemies Henri Johansson, 36, pelasi tähän mennessä tehokkaimman kautensa vuosina 2011-12 nykyisen seuransa Nokian KrP:n riveissä. “Näätäkuningas” viimeisteli kyseisellä kaudella 62 maalia ja tarjoili 29 syöttöä. Johanssonin kohdalla huomioitavaa on se, että hän iski tehot 26 ottelussa, kun listalta muut pelasivat 33. Maajoukkueessakin yli piste per peli -tahdilla esiintynyt hyökkääjä edusti Suomea MM-kisoissa 2010, jolloin joukkue voitti maailmanmestaruuden.
4. Sami Nyman, Classic 2004-05, 92 pistettä
Vuonna 2014 pelaajauransa päättänyt Sami Nyman iski parhaalla kaudellaan Classic-paidassa tehot 60+32. Nyman voitti tamperelaisten riveissä liigatasolla kolme hopeaa ja yhden pronssin. Kaudella 1999-00 liigassa Gunners-paidassa debytoinut hyökkääjä edusti Suomea kertaalleen MM-kisoissa, josta mukaan irtosi hopeaa. Maajoukkueessa hän pelasi kaikkiaan 28 ottelua tehoin 19+10=29.
3. Mika Kohonen, Happee 2004-05, 103 pistettä
Mika Kohonen, yksi kaikkien aikojen salibandypelaajista, rikkoi sadan tehopisteen rajan yhden runkosarjan aikana ensimmäisenä liigassa. Lukuisia ennätyksiä maa- ja seurajoukkueissa hallitseva Kohonen iski Happee-paidassa kaudella 2004-05 tehot 35+68. Maajoukkueessa eniten otteluita pelannut ja eniten pisteitä tehtaillut hyökkääjä edusti Suomea MM-kisoissa peräti 11 kertaa ja voitti neljä maailmanmestaruutta. Lisäksi Kohosella on taskussa neljä Ruotsin mestaruutta pelaajana.
2. Tero Tiitu, Oilers 2005-06, 104 pistettä
Sadan pisteen raja meni uudestaan rikki heti seuraavalla kaudella kahteen otteeseen Oilers-kaksikon toimesta. Maajoukkueen maalipörssiä johtava Tero Tiitu teki yhden kauden maaliennätyksen 63 maalillaan, jonka päälle hän tarjoili vielä 41 syöttöä. Oilersin lisäksi Josbaa, SSV:tä ja EräViikinkejä edustanut hyökkääjä voitti urallaan kuusi Suomen mestaruutta. Maajoukkueessa Tiitu pelasi 163 ottelua tehoin 124+72=196 ja voitti kolme maailmanmestaruutta.
1. Jaakko Hintikka, Oilers 2005-06, 108 pistettä
Oilers-legenda Jaakko Hintikka laittoi joukkuekaveriaan vielä paremmaksi tekemällä tehot 48+60 ja samalla yhden kauden piste-ennätyksen liigan runkosarjassa. Kaikki 11 liigakauttaan Oilersia edustanut Hintikka voitti espoolaisten riveissä kolme Suomen mestaruutta. Keväällä 2016 Oilers arvosti entistä pelaajaansa nostamalla hänen paidan hallin kattoon. Hintikka edusti Suomea MM-kisoissa neljästi ja on pelannut eniten maaotteluita kapteenina (57).
Otsikkoa muutettu 16.10. klo 11.12