Kim Nilsson nähtiin todennäköisesti viimeisen kerran MM-kaukalossa – tämä tiedetään muista kokeneista pelaajista

Kim Nilssonin maajoukkueura taisi päättyä Sveitsin kisoihin. Kuva: IFF

Kim Nilssonin maajoukkueura taisi päättyä Sveitsin kisoihin. Kuva: IFF

Salibandyn maailmantähti Kim Nilsson, 34, pelasi todennäköisesti viimeisen kerran MM-kaukalossa Sveitsin MM-kisoissa.

Ruotsin mestaruusjuhliin päättyneet kisat olivat Nilssonille uran seitsemännet ja maailmanmestaruus neljäs. Ruotsalaiselle Barometern.se-sivulle Nilsson sanoi seuraavaa siitä olivatko kisat viimeiset.

– On aika lopettaa. Minulla on ollut pitkä ura maajoukkueessa.

Nilsson pelasi MM-kisoissa ensi kerran jo Helsingin kisoissa 2010. Menneiden MM-kisojen aikana Nilsson nousi neljänneksi MM-kisojen kaikkien aikojen pistepörssissä ohi Mika Kohosen. Nilsson on takonut 42 otteluun tehot 58+27=85. Nilssonin edellä pörsseissä ovat vain norjalaiset Ketil Kronberg sekä Willy Fauskanger sekä kärkinimi Matthias Hofbauer (48+49). Kärkiviisikosta Nilsson on pelannut selkeästi vähiten MM-pelejä.

Nilsson on siis nyt sanonut lopettavansa, mutta on hyvä huomioida, että seuraavat MM-kisat pelataan Ruotsissa ja Malmössa 2024. Ainakaan tällä hetkellä ei näytä siltä, että Nilssonin tarvitsisi pelillisen tasonsa vuoksi vielä lopettaa maajoukkueessa.

Muidenkin ruotsalaistähtien tilanne kiinnostaa, sillä joukkueen menestyksekäs runko on lähes ikämiesikäinen. Alexander Galante Carlström (33), Johan Samuelsson (34) ja Rasmus Enström (32, täyttää 33 torstaina) jatkavat maajoukkueessa, kertoo ruotsalaislähde Pääkallolle. Robin Nilsberth (33) on sanonut, että pohtii asiaa. Kolmosviisikossa pelanneen Linus Nordgrenin (33), oletetaan lopettavan ennen tulevia MM-kisoja. Nordgrenin sopimus Helsingborgin kanssa loppuu kevääseen 2024.

Täten tuleva MM-periodi lienee monien Ruotsin kultaisen sukupolven (1988-89-syntyneiden) pelaajien viimeinen taival maajoukkueessa. Osa lopettamisesta puhunut voi hyvinkin vielä pyörtää päätöksensä, sillä MM-kotikisat ovat varmasti normaaleja MM-kisoja isompi porkkana. Joka tapauksessa Ruotsikin on uuden edessä viimeistään 2024.

Suomen maajoukkueesta Janne Lammisen ja Mikko Leikkasen maajoukkkueurat loppuivat nykytiedon valossa Sveitsin kisoihin. Täten on melko todennäköistä, että Suomella ei ole tulevissa kisoissa yhtäkään 1980-luvulla syntynyttä pelaajaa.