Pääkallotodistus: Suomelta hyvä esitys tärkeään paikkaan – Kotilaiselle ja Lastikalle riitti puoli peliä

Justus Kainulainen jatkoi maalien tehtailua. Kuva: IFF

Justus Kainulainen jatkoi maalien tehtailua. Kuva: IFF

Suomi eteni Salibandyn MM-kisojen välieriin kaatamalla Saksan puolivälierissä lukemin 11-2.

Suomen joukkueelta nähtiin Saksaa vastaan ehjä kuusikymppinen, mikä tuli sinänsä tärkeään kohtaan, että huomenna lauantaina vastassa on huomattavasti vakuuttavammin turnauksessa esiintynyt Ruotsi. Sveitsiä ja Norjaa vastaan erityisesti avauserät tuottivat Suomelle vaikeuksia, mutta tänään tilanne oli erilainen. Sinivalkoisten avausmaalin jälkeen Saksa tuli hetkeksi tasoihin, mutta ensimmäiselle tauolle siirryttiin Suomen 6-1-johdossa.

Toisessa erässä Suomi osui kolmesti ja Saksa kertaalleen rankkarista. Päätöserässä Suomi lisäsi taululle vielä kaksi maalia, mutta pelistä huomasi, että katseet olivat jo huomisessa Ruotsi-välierässä. Sinivalkoiset pitivät palloa useampia minuutteja putkeen ja sitä kautta säästelivät arvokasta energiaa välierää varten. Saksalaisillakaan ei toisaalta ollut liikaa haluja riistä palloa ja lukemiksi sinetöityi lopulta 11-2.

Suomen joukkue pelasi Norja-ottelun tavoin tasaisen vahvasti, mitä kuvaa myös se, että 11 maaliin mahtuu jopa yhdeksän eri maalintekijää. Kolmesta avausviisikosta kaikkiaan 12 pelaajaa ylsi pisteille. Tehokkaimpia pelaajia olivat kuitenkin Justus Kainulainen (2+1) ja Sami Johansson (2+1), jotka ylsivät keskitasoa parempaan suoritukseen.

Suomen vahvuuteen saapunut Peter Kotilainen toi Kainulaisen johtamaan kakkosketjuun uudenlaista tekemistä, mikä näkyi myös tulostaululla. Sekä Kotilainen että Ville Lastikka iskivät ottelussa tehot 1+1. Kaksikon kohdalla huomioitavaa on se, että molemmat otettiin vaihtoon toisen erän puolessa välissä, kun ottelu vaikutti jo ratkenneen.

Suomen ykkönen ja kolmonen olivat täysin samassa muodossa kuin avausottelussa Slovakiaa vastaan ja ketjut myös esiintyivät sen mukaisesti. Ykkösketjulta nähtiin pieni nukahdus Saksan avausmaalissa, mutta tämän he paikkaisivat nopeasti siirtämällä Suomen 2-1-johtoon. Ykkönen pelasi myös hyvän pelin verrattuna kahteen viimeiseen peliin.

Kokonaiskuvassa sekä ykkönen että koko joukkue paransivat hyökkäyspään peliä huomattavasti. Peli näytti pirteämmältä, ja pallo liikkui tehokkaasti. Suomi sai rakennettua vaarallisia maalipaikkoja sekä pitkien pallonhallintajaksojen sekä nopeiden kääntöjen kautta. Toki täytyy huomioida, että sinipaidat olivat välillä aika pahastikin saksalaisilta hukassa, kuten Lehkosuon 2-1-maalissa.

Norjaa vastaan MM-tasolla debytoinut Oskari Fälden joutui Saksaa vastaan torjuntatöihin 12 kertaa. Erityisesti toisessa erässä Fälden nappasi muutaman loistokopin, mutta Saksaa vastaan ei vaadittu suuria urotöitä.

Positiivinen huomio valmennukselle menee siitä, että joukkue oli alkuvihellyksestä lähtien hyvin hereillä, eikä keskittyminen myöskään missään kohtaa herpaantunut. Loppua kohden tekemistä hieman rauhoitettiin, ja energiaa alettiin säästelemään kuitenkin huomattavasti kovatasoisempaa Ruotsi-välierää varten.

Suomen arvosanat:

Maalivahdit:
Oskari Fälden 3
Lassi Toriseva ei pelannut

Kenttäpelaajat:

1. Kenttä:
Eemeli Salin 3
Nico Salo 3
Sami Johansson 4
Janne Lamminen 3
Otto Lehkosuo 4

2. Kenttä
Peter Kotilainen 4
Justus Kainulainen 4
Ville Lastikka 4
Eemeli Akola 3
Jesperi Lindfors 3

3. Kenttä
Oskari Heikkilä 4
Eetu Sikkinen 3
Miko Kailiala 3
Konsta Tykkyläinen 4
Lauri Stenfors 3

Aaro Astala 3
Joona Rantala 3
Mikko Leikkanen ei pelannut

Suomen valmennus: 4

Arvosanat:

5 kalloa = maailmanluokan suoritus
4 kalloa = keskitasoa parempi suoritus
3 kalloa = keskivertosuoritus, perustekemistä
2 kalloa = parannettavaa jäi
1 kallo = luokaton suoritus