Pääkallotodistus: Ykkönen ja kolmonen loistivat Slovakian kaadossa – kakkosviisikko jätti ilmoille kysymysmerkkejä

Eetu Sikkinen johti Suomen kolmosviisikkoa mallikkaasti. Kuva: IFF

Eetu Sikkinen johti Suomen kolmosviisikkoa mallikkaasti. Kuva: IFF

Suomi aloitti Sveitsin salibandyn MM-turnauksen vakuuttavalla 8-1-voitolla Winterthurissa.

Suomi tuli kaukaloon ryminällä ja otti Slovakialta luulot pois jo avauserässä. Erätauolle mentiinkin 5-1-lukemissa. Toinen erä oli rauhallisempi ja Suomi pelasi hyvin, vaikkei maaleja tuottanutkaan. Kolmoserässä Suomi osui vielä kolmesti. Kaikkiaan Suomi puolusti hyvin ja teki vähän pallollisia virheitä, ja täten Slovakia ei ihan pahemmin päässyt maalipaikoille.

Suomen ykkönen oli loistovireessä alusta alkaen. Laadukasta prässipeliä johti Eemeli Salin (1+2), ja koko kentällinen onnistui viisikkona pallollisesti ja ilman palloa.

Myös Suomen kolmonen pelasi erittäin vahvan pelin, ja naulasi pari todella komeaa kombinaatiomaalia. Myös kolmonen onnistui pallon kanssa ja ilman. Sentteri Eetu Sikkinen pelasi hyvin molempiin suuntiin ja naulasi tehot 2+1. Sikkinen oli tehnyt aiemmin maajoukkueessa vain kolme maalia. Kolmosenkin kohdalla oli erityisesti kyse vahvasta viisikkopelistä, eikä heikkoja lenkkejä ollut. Puolustaja Konsta Tykkyläinen oli MM-debytanteista paras tässä ottelussa.

Suomen murheenkryyni oli kakkosviisikko. Se päästi Suomen ainoan maalin ja alkuperäinen kokoonpano jäi miinukselle ottelussa. Kentällisellä oli myös eniten vaikeuksia Slovakian kanssa omassa päässä, eikä se tulivoimastaan huolimatta luonut pahemmin uhkaa. Kakkonen oli ainoa kenttä johon tehtiin muutoksia, mutta ne eivät muuttaneet kentällisen esityksiä paremmaksi.

Justus Kainulainen osui ylivoimalla ja Ville Lastikka sai siihen maaliin syöttöpisteen. Ylivoimamaali oli tärkeä, sillä viime kisoissa Suomi ei osunut kertaakaan ylivoimalla. Kaksikon kentällinen ei kuitenkaan onnistunut 5v5-pelissä ja siksi jokaisen kohdalla voi todeta, että parannettavaa jäi.

Maalivahti Lassi Toriseva onnistui hyvin maalillaan ja otti sen kiinni mitä oli otettavissa. Ottelun luonne oli kuitenkin sellainen, että maalivahdin panos ei kymmenestä torjunnasta huolimatta vaatinut perussuoritusta parempaa.

Suomen arvosanat:

Maalivahdit:
Lassi Toriseva 3
Oskari Fälden ei pelannut

Kenttäpelaajat:
Eemeli Salin 5
Nico Salo 4
Sami Johansson 4
Janne Lamminen 4
Otto Lehkosuo 4

Aaro Astala 2
Justus Kainulainen 2
Ville Lastikka 2
Mikko Leikkanen 2
Jesperi Lindfors 2

Oskari Heikkilä 4
Eetu Sikkinen 5
Miko Kailiala 4
Konsta Tykkyläinen 4
Lauri Stenfors 4

Joona Rantala 2
Eemeli Akola 2
Joonas Pylsy ei kokoonpanossa

Arvosanat:

5 kalloa = maailmanluokan suoritus
4 kalloa = keskitasoa parempi suoritus
3 kalloa = keskivertosuoritus, perustekemistä
2 kalloa = parannettavaa jäi
1 kallo = luokaton suoritus