Salibandyn MM-kisoissa paikan päällä yli 155 000 katsojaa – historian toiseksi paras tulos

Prahassa oli hyvä tunnelma varsinkin isäntämaan otteluissa. Kuva: IFF

Zurichissa oli hyvä tunnelma varsinkin isäntämaan otteluissa. Kuva: IFF

Salibandyn Sveitsin MM-kisoissa oli paikan päällä yhteensä 155 535 katsojaa.

Winterthurissa ja Zurichissa pelattujen kisojen kokonaiskatsojamäärä on historian toiseksi suurin. Prahan kisoissa vuonna 2018 katsojamäärä oli vieläkin suurempi 181 518. Kolmanneksi eniten katsojia on ollut Göteborgissa vuonna 2014 eli 104 445.

MM-välierien ja finaalien yleisömääriksi ilmoitettiin kaikkiin 11 254, joten Prahan ennätyksellisestä 16 276 katsojan ottelukohtaisesta ennätyksestä jäätiin paljonkin. Swiss Life Arena ei olisi toki tuollaista yleisömassaa vetänytkään sisälleen.

Maailmanmestariksi ylsi jälleen Ruotsi. Kakkonen oli Tshekki, joka taipui finaalissa luvuin 9-3. Suomi oli pronssilla, Sveitsin taivuttua neljänneksi.