Sveitsin takaa-ajo jäi maalin päähän – Suomi voitti pronssia lukemin 5-3

Suomi voitti kolmatta kertaa MM-tasolla pronssia. Kuva: IFF

Suomi voitti kolmatta kertaa MM-tasolla pronssia. Kuva: IFF

Suomi kaatoi Sveitsin salibandyn MM-kisojen pronssiottelussa maalein 5-3.

Avauserässä pelin kuva oli selkeä. Sveitsi pyrki hallitsemaan ottelua pallon kanssa, mutta se jäi monesti vain oman pään syöttelyksi, ja Suomen tehokkaat vastahyökkäykset olivat lopulta myrkkyä isäntäjoukkueelle. Sveitsillä oli erän aikana muutamia maalipaikkoja, varsinkin ensimmäisten vaihtojen aikana, mutta kolmatta kertaa Suomen maalilla aloittanut Oskari Fälden jatkoi vakuuttavia otteitaan ja piti maalinsa puhtaana.

Ajassa 5.23 Suomelle tuomittiin rangaistuslaukaus, josta Justus Kainulainen ei erehtynyt, vaan siirsi Suomen tarkalla laukauksellaan 1-0-johtoon. Oilers-hyökkääjä oli mukana myös Suomen toisessa maalissa, kun maalille noussut Mikko Leikkanen viimeisteli 2-0-lukemat nopean syöttökuvion päätteeksi. Reilu minuutti myöhemmin Miko Kailiala hiljensi kotiyleisön totaalisesti ja viimeisteli taukolukemiksi 3-0 sinivalkoisten hyväksi.

Fäldenille kertyi avauserässä yhdeksän torjuntaa, kun taas Patrick Eder torjui Sveitsin maalilla vain kertaalleen.

Heti toisen erän alkuun Nico Salo kaatoi lisää kylmää vettä isäntäjoukkueen niskaan, kun Classic-hyökkääjä laukoi taululle Suomen neljännen maalin vain 49 sekunnin pelin jälkeen. Ottelun puolessa välissä Salon johtamalta ykkösketjulta nähtiin heikko vaihto, ja kotiyleisö sai ensimmäistä kertaa aihetta juhlaan. Pallo kävi ensin ylärimassa ja muutama sekunti myöhemmin Jan Burki viimeisteli Sveitsin kannalta tärkeän kavennuksen.

Sveitsi sai pikkuhiljaa hurmosta päälle, ja vajaa neljä minuuttia ennen erän päättymistä punapaidat nousivat ylivoimalla kahden maalin päähän Otto Lehkosuon kärsiessä rangaistusta. Toisen parikymppisen aikana Suomen pelistä uupui pidemmät pallonhallintajaksot ja hyökkäykset lähes kokonaan, ja maalipaikatkin Sveitsin päädyssä olivat lopulta harvassa.

Päätöserän avauskympin aikana Suomi pääsi hakemaan lisämaaleja ylivoimalla, mutta Sveitsin nelikko kesti pariminuuttisen. Ajassa 50.15 isäntäjoukkue nousi jo maalin päähän. Suomen kakkosketju hukkasi pelivälineen oman maalinsa takana, ja pallo pomppi kolmatta kertaa Fäldenin selän taakse.

Viimeinen kymppi mentiin pitkälti Sveitsin johdolla, joka haki tasoitusmaalia vimmatusti. Suomen puolustus piti kuitenkin loppuun saakka, ja Sami Johansson sineitöi tyhjään maaliin loppulukemiksi 5-3.

Pronssin myötä Suomi jatkaa edelleen ainoana maana, joka on yltänyt kaikissa miesten, naisten, poikien sekä tyttöjen arvokisoissa mitaleille.