Joulukalenteri: Nopeimmat kaksi maalia liigan historiassa

Kuva: Kuvakaappaus videolta

Kuva: Kuvakaappaus videolta

Pääkallon joulukalenterissa julkaistaan 24 juttua erilaisista salibandyaiheista.

Toisessa luukussa (2) jatketaan ensimmäisen tapaan maalien teolla, mutta tällä kertaa palataan vain vuoteen 2010, jolloin Happee kohtasi liigakauden avausottelussaan 27. syyskuuta Tampereella Kooveen.

Ylen tuolloin julkaisemassa raportissa kerrotaan, että ottelun alkupuoliskoa hallinnut vierasjoukkue siirtyi toisessa erässä jo 5-1-johtoon, mutta loppua kohden Koovee kiipesi pikkuhiljaa takaisin peliin mukaan. Viimeiselle minuutille siirryttäessä tilanne oli 6-5 Happeen hyväksi, ja maalin takaa-ajoasemassa pelannut kotijoukkue lähti luonnollisesti hakemaan tasoitusta ilman maalivahtia.

Yritys jäi kuitenkin laihaksi, sillä Arto Mikkonen sinetöi voiton jyväskyläläisille ja samalla nimensä historiankirjoihin viimeistelemällä nopeimmat kaksi maalia (ensimmäisestä viimeiseen) liigan historiassa. Ennätys on myös tänä päivänä, reilu 12 vuotta myöhemmin, Mikkosen nimissä, kun huomioidaan sekä miesten että naisten runkosarjat ja pudotuspelit.

Ensimmäisen maalin jälkeen Mikkonen asteli itse aloitukseen, jonka hän voitti näppärästi eteenpäin, ja Kooveen maalin ollessa edelleen tyhjänä Happee-hyökkääjällä oli helppo työ viimeistellä päivän toinen osuma vain kolme sekuntia edellisestä.

Mikkonen (s.1986) edusti liigassa vuosina 2006-2014 Happeen lisäksi kaksi kautta Nokian KrP:tä. Runkosarjassa hän pelasi kaikkiaan 152 ottelua tehopistein 45+18=63.

Mikkosen maalit on katsottavissa alapuolelta maalikoosteesta ajasta 2.40 eteenpäin.

Pääkallon joulukalenterissa esitellään erilaisia numeroaiheisia nostoja aina itse päivään liittyen. Artikkelit saattavat olla tuoreita haastatteluita, tilastonostoja tai nostalgiapaloja.