Kaapo Siekkinen pelaa uransa parasta kautta Hirvipaidassa: “Valmennus näki, että pystyy jatkossakin laittamaan kentälle”

Siekkinen on päässyt hyvään lentoon alkukaudesta. Kuva: Esa Jokinen

Siekkinen on päässyt hyvään lentoon alkukaudesta. Kuva: Esa Jokinen

Happeen pelaajapolun kautta edustusjoukkueeseen murtautunut Kaapo Siekkinen on tehnyt nousua kohti liigan eliittiä. Seuraavaksi tähtäimessä on miesten maajoukkue.

Siekkinen muistelee Pääkallon haastattelussa pelanneensa nuorempana noin vuoden O2-Jyväskylän kerhojoukkueessa, mutta pitää Happeeta kuitenkin kasvattajaseuranaan.

Kaudella 2018-19 liigatasolla debytoinut Siekkinen pelasi tuolloin suurimman osan otteluista Happeen U21-joukkueen riveissä, mutta kokemusta liigakentiltä kertyi myös viiden ottelun verran. Nuori sentteri teki kuitenkin nopeasti vaikutuksen ja vakiinnutti paikkansa Happeen liigamiehistössä välittömästi seuraavalla kaudella.

– En tiedä, onko siihen mitään yksittäistä syytä. Valmennus näki, että nyt on ehkä hyvä paikka antaa mahdollisuus nuorelle pojalle ja onnistuin aina hyvin niissä paikoissa. Onnistumisia tuli oikeissa paikoissa ja valmennus näki, että pystyy jatkossakin laittamaaan kentälle, Siekkinen pohtii.

Siekkinen pelaa parhaillaan pisteiden valossa uransa tehokkainta kautta liigassa. Hänen mukaan suurin kehitys viimeisen parin vuoden aikana on tapahtunut kuitenkin fyysiikkapuolella.

– Aika pieni ja heiveröinen poika olin silloin, kun pelasin ensimmäisiä pelejä. Toki en vieläkään mikään massiivinen ukko ole, mutta sillä saralla kehittynyt ainakin. Vähän paremmin pärjää kaksinkamppailuissa, ja nopeuden kanssa on tehty hommia. Siinäkään ei hirveästi anneta enää tasoitusta.

– Väkisinhän siinä kehittyy, kun on päässyt pelaamaan kärkikenttiä vastaan. Vastustajan ykkösäijiä vastaan joutuu väkisinkin löytämään keinoja, joilla pärjää.

Neljän kauden aikana Siekkinen on esiintynyt Hirvipaidassa runkosarjassa kaikkiaan 88 kertaa tehopistein 54+27=81. Kuluvalla kaudella tehopisteitä on syntynyt 16 (13+3), kun takana on vasta 13 ottelua.

– Oikein hyvin lähtenyt, ja ehkä vähän pelottavankin hyvin ainakin pisteiden valossa. Tuntunut, että sellaisistakin paikoista uponnut maaliin, mistä edellisinä kausina ei ole osunut. En tiedä onko tuuria vai mitä, mutta kaikki otetaan tietenkin vastaan.

– Onhan se hyvä, että on tehopisteidenkin valossa pystynyt auttamaan joukkuetta. Aikaisempina kausina pystynyt pelaamaan hyvin, mutta tehopisteitä ei ole tullut ihan niin merkittävästi. Hyvä, että niitä on alkanut nyt tulemaan ja toivottavasti tulee jatkossakin. Aina on kiva tehdä pisteitä.

”Autetaan aina kaveria hädässä”

Pelaamista on tietenkin edistänyt ja varmasti myös helpottanut se, että Siekkisen ympärille on muodostunut ketju, joka on löytänyt yhteisen sävelen. Hyökkäyskolmikossa laidoilla viilettävät Siekkisen kanssa samaan ikäluokkaan kuuluvat kaverit Niko Laiti ja Markus Salmi.

– Ollaan tosi hyviä kavereita keskenään ja junnumaajoukkueista asti ollaan oltu tekemisissä. Tykätään paljon puhua pelistä ja kaikesta siihen liittyvistä jutuista niin ehkä se auttaa siihen, että löydetään toisemme helposti kentällä. Autetaan aina kaveria hädässä, jos on paha paikka.

– Meillä on siinä myös aika hyvät pakit, jotka auttaa tosi paljon. Varmasti moni muukin tässä liigassa olisi tyytyväinen, jos vaikka Junkkarisen Jonnen kanssa pääsisi pelaamaan. Siihen on aika hyvä kokonaisuus saatu rakennettua. Nuoret hyökkääjät ja pikkuisen kokeneemmat pakit. Semmoinen sopiva kombinaatio löytynyt, mikä tekee meidän kentästä hyvän.

Keväällä 2019 U19 MM-kisoissa pronssia voittanut Siekkinen on kuulunut myös U23-maajoukkueen vakiokalustoon, joten seuraava etappi olisi siis miesten maajoukkueessa, jonne hän on myös tähtäämässä. Happee-sentteri odottelee mahdollisuuttaan luottavaisin mielin.

– Koko ajan, kun on huomannut pärjäävänsä paremmin ja paremmin kärkiukkoja vastaan liigassa, on tullut semmoinen, että ei se voi olla enää mahdottoman kaukana. Sinne tehdään nyt kovasti hommia, että joku päivä pääsisi kantamaan Suomi-paitaa myös miesten maajoukkueessa. On se ehdottomasti seuraava iso tavoite.

– Sitä en osaa sanoa, onko se vuoden vai viiden vuoden päästä, mutta jossain vaiheessa kuitenkin. Se olisi hieno kokea.

Siekkinen solmi keväällä jatkosopimuksen kasvattajaseuransa kanssa, joten “Hirviteatterissa” sentterin otteista saadaan nauttia vielä vähintään kaksi seuraavaa kautta.

– Kun on täällä kotikaupungissa Jyväskylässä asunut niin en kokenut, että olisi tarvetta vaihtaa kaupunkia ja joukkuetta. Ollaan saatu hyviä pelaajia tänne, ja joukkue on vahvistunut. Itsekin haluaa olla siinä tarinassa mukana, että täällä pystyisi mestaruuden voittamaan ja itse olemaan isossa roolissa siinä.