Oilers-pomo Vehkaoja Luukkosen potkuista: ”Kaveri on tehnyt ihan hemmetin hyvää duunia”

Aateloitu salibandylegenda Jouni Vehkaoja (oik.) kommentoi Heikki Luukkosen potkuja. Arkistokuva: salibandy.fi

Esport Oilers kertoi keskiviikkona, että se on vapauttanut päävalmentaja Heikki Luukkosen päävalmentajan tehtävistä. Uudeksi pääkäskijäksi nousee valmennusryhmän Aleksi Lammi, joka oli jo aiemmin nimetty Oilersin kauden 2023-24 pääkäskijäksi.

Viime kauden pronssijoukkue on tällä hetkellä runkosarjan kuudentena. Oilersin tiedotteessa toiminnanjohtaja Jouni Vehkaoja sanoi, että vuosi vuodelta vahvistuneen joukkueen tavoitteena on Suomen mestaruus, ja tämän hetken esitykset eivät näytä vievän joukkuetta siihen suuntaan.

Classic on dominoinut miesten liigaa pitkään ja edellisen kerran jokin muu joukkue vei mestaruuden 2015 (SPV). Kuinka realistisena pidät mestaruusmahdollisuutta, Jouni Vehkaoja?

– Koen, että siihen on edelleen mahdollisuus useammallakin joukkueella tänä vuonna ja Oilers lukeutuu niihin.

Oilers on ollut kaksi vuotta putkeen mitaleilla. 2021 tuli hopeaa ja viime kaudella pronssia. ”Classicin dynastian” aikana se on ollut mitalitaulukon kakkonen kahdella hopealla ja yhdellä pronssilla.

Tämän kauden suoritustaso on ollut kuitenkin heikko ja pistekeskiarvo 1.82 on alhainen joukkueen aiempien vuosien runkosarjoihin nähden. Oilers on ollut viime vuodet vakuuttava top4-joukkue, joten mikä on mennyt pieleen juuri tällä kaudella?

– Joukkueen yleiseen alavireisyyteen ei varmaan yhtä selittävää tekijää ole. Se on vain fakta, että meidän valmistautumiskausi oli rikkonainen loukkaantumisten vuoksi. Kausi on ollut muutenkin rikkonainen, mutta niin se on ollut monella muullakin joukkueella.

– Meidän peli ei ole sillä tasolla mitä pelaajat ja valmentajat ja me täällä seuran toimistolla odotetaan. Varmaan se on näin katsomonkin puolelta nähtynä.

– Jos yhden selittävän tekijän löytäisi niin olisikin helppoa tuo valmentaminen ja asioiden korjaaminen, Vehkaoja arvioi.

Oilers on materiaalisesti sarjan kärkeä ja sitä on vahvistettu kausi kaudelta korkean profiilin pelaajilla. Ulkoapäin katsoen joukkue ei ole kuitenkaan kehittynyt pelillisesti viime vuosina siinä määrin missä kovimmat vastustajat ovat.

– En ole ehkä ihan oikea henkilö arvioimaan pelillistä puolta. Pelillinen taso on mennyt hitaasti eteenpäin ja meidän joukkue on onnistunut kehittymään varmoin stepein 5,5 kauden aikana. Aina se voisi varmasti olla parempaa ja sitä kaikki on toki toivonut.

Oilers on napannut riveihinsä viime vuosina varsinkin 1990-luvun lopulla syntyneitä entisiä nuorten maajoukkuetähtiä, jotka olivat mukana Luukkosen U19-ikäluokan MM-projekteissa, jotka johtivat kahteen MM-kultaan (2015 ja 2017).

– Yksilötasolla meillä on mennyt moni pelaaja eteenpäin. Maajoukkue-edustuksia on tullut ilahduttavasti, vaikka Astala on toki saanut avunsa Indiansissa, ja meillä ehkä vielä pienen napsun lisää siihen, Vehkaoja summasi pelaajakehitystä.

Luukkosen viimeiseksi otteluksi jäi Happee-Oilers, jonka kotijoukkue voitti rankkareilla. Kuva: Esa Jokinen

Menestystä on tullut, mutta kirkkain jäi uupumaan

Vehkoja näkee joukkueen menestyksessä kahdenlaista kehitystä ja Luukkosen toiminnassa myös selkeitä onnistumisia.

– Kaveri on tehnyt ihan hemmetin hyvää duunia. Meidän perus- ja arkitekeminen sekä urheilullisuus raameineen on ottanut isoja askeleita Luukkosen aikana.

– Menestys on ollut toisaalta nousujohteista, toisaalta viime vuoden pronssi oli pieni askel taaksepäin ja keväällä aika raskaskin pettymys. Tämän kauden osalta ollaan jouduttu arvioimaan sitä, että mihin se joukkueen suunta on.

– Jos meillä on hopea ja finaalipaikka, ja aikataulullisesti näyttää hyvältä mihin suuntaan ollaan menossa. Sitten notkahdetaan vähän seuraavalla kaudella, jonka seurauksena on pronssia. Sen jälkeen on arvioitu onko suunta ylös- vai alaspäin niin siinä on ollut huolena, että onko suunta väärä.

Vehkaoja kertoo, että mitään julkista tai epävirallista strategiaa ei ole milloin joukkueen olisi pitänyt voittaa mestaruus, mutta vuoden 2021 finaalipaikka antoi odottaa enemmän tulevaan.

Luukkosen pesti on tuonut joka tapauksessa vakautta Espooseen. Kun Luukkonen aloitti Oilersissa 2017 oli hän vuodenvaihteen 2014 jälkeen joukkueen viides päävalmentaja. Tällä kaudella hän on ollut pitkäaikaisin F-Liigan päävalmentaja.

– Silloin kun Heikki tuli niin puhuttiin jo lähtökohtaisesti pidemmästä sitoutumisesta. Toisille viisi vuotta on pitkä aika, toisille neljä ja joillekin kymmenen. Me mentiin viisi täyttä kautta ja se on aika pitkä aika. Tästä johtuen joukkue on saanut tiettyä vakautta arkeen. Mikä ei välttämättä näy pelien seuraajalle, mutta muuten kyllä.

– Ollaan otettu hyviä harppauksia eteenpäin ja siitä Heikille iso kiitos.

Kuten yllä mainittiin niin Luukkosen sopimus olisi päättynyt tähän kauteen joka tapauksessa ja Lammi olisi hypännyt puikkoihin muutaman kuukauden päästä.

Oli tiedossa, että valmennus vaihtuu joka tapauksessa tämän kauden jälkeen, niin miksi tehtiin tällainen vuoden ”välisopimus”?

– Ei näissä ole oikein oikeata ja väärää ajoitusta. Valmentajien kanssa tehdään määräaikaisia sopimuksia ja meillä oli vahva usko ja luotto, että pitkäaikainen yhteistyö Luukkosen kanssa saa kultareunukset ja päästään maksimitavoitteeseen.

– Mikä on optimipituus yhden ja saman valmentajan olla joukkueen päävalmentajana niin kuusi vuotta on jo kyllä pitkä aika. Pitää ottaa huomioon, että joukkueet elää matkan varrella. Jotkut pelaajat ovat olleet vain vuoden matkassa, ja jotkut alusta saakka.

– Pakko huomioida sitä kokonaisuutta joukkueena ja minkälaisia ärsykkeitä se saa. Päädyttiin tekemään vuoden sopimus ja jatkoratkaisu oli selvillä, joten haluttiin rauhoittaa tilannetta tähän kauteen ja luoda sellainen ympäristö, että me kaikki tiedetään, että tämä yhteistyö päättyy ja lähdetään mittaamaan sitä vielä ulos tuloksellisesti, Vehkoja selvensi.

Pääkallo julkaisee myöhemmin myös Heikki Luukkosen kommenttaja asiaan liittyen.