Sukkana sisään – entisestä koripalloilijasta Divari-seuran toiminnanjohtaja

Joni Väisänen aloitti 2. tammikuuta SC Hawksin toiminnanjohtajana. Kuva: SC Hawks

Helsinkiläisen salibandyseuran SC Hawks ry:n toiminnanjohtaja on vaihtunut. Seura uutisoi asiasta verkkosivuillaan.

Uutena toiminnanjohtajana aloittanut Joni Väisänen, 43, on entinen pääsarjatason koripalloilija. Ennen Hawksia hän toimi yrittäjänä omassa sosiaalialan yrityksessään. Hawksin tiedotteen mukaan Väisänen on toiminut eri seurojen taustatehtävissä kori- ja jalkapallossa.

– Olin hyvälle ystävälleni sanonut, että voisi olla aika katsella vähän uusia juttuja. Olin sen verran pitkään toiminut yrittäjänä. Hänen kauttaan meni sitten tieto eteenpäin ja joku oli minua tehtävään suositellutkin. Tapasimme Hawksin puheenjohtajan Petteri Bergmanin kanssa pariin otteeseen ja sovimme millä askelmerkeillä mennään eteenpäin, Väisänen kertoo tiedotteessa.

Tiedotteen mukaan aiemman toiminnanjohtajan, vuonna 2019 aloittaneen Laura Luotolan ”veri veti takaisin” alalle, jolla hän toimi ennen. Luotola  jatkaa Hawksissa vapaaehtoistoimijana.

SC Hawks on perustettu vuonna 2015. Seuran miesten edustusjoukkue pelaa tällä hetkellä Divarissa. Vuoden 2021 lopussa seuran jäsenillä oli 336 pelipassia.