TPS:n hyvä esitys ei riittänyt – Thorengruppen juhlii Champions Cupin voittoa

Thorengruppen on Champions Cupin mestari vuonna 2023. Kuva: Anssi Koskinen

Thorengruppen on Champions Cupin mestari vuonna 2023. Kuva: Anssi Koskinen

TPS ja ruotsalainen Team Thorengruppen kohtasivat sunnuntaina Champions Cupin naisten finaalissa. Thorengruppen voitti finaalin maalein 5-2 ja juhlii Champions Cupin voittoa.

TPS aloitti ottelun vahvasti ja pelasi hyvin varsinkin avauskympin. Ajassa 10.36 Milla Nordlund osui ylivoimalla ja vei turkulaiset johtoon. TPS:n hyvä alku ei kuitenkaan kantanut ja Thorengruppen pääsi pitämään palloa alati enemmän. Erän viimeisellä minuutilla Veera Kauppi viimeisteli taidokkaasti maalin edustalta ja erätauolle mentiin luvuissa 1-1.

Avauserässä TPS onnistui hyvin siinä vaiheessa kun se pystyi pitämään palloa ja hallitsemaan pelin rytmiä. Erän loppua kohden se kuitenkin luopui pallosta liikaa.

Toisessa erässä TPS aloitti jälleen hyvin. Thorengruppen pääsi ylivoimalle ennen erän puoliväliä ja sen edessä turkulaisjoukkue oli voimaton, kun Emelie Wibron naulasi ruotsalaiset johtoon My Kippilän syötöstä. Viisi minuuttia ennen erätaukoa Thorengruppen nappasi pallon keskialueella ja Veera Kauppi pelasi Moa Johanssonin maalintekoon.

TPS:n kannalta oli hyvä, että kavennus syntyi heti seuraavassa vaihdossa. Noora Rantasen laukaus upposi kohtuullisen helposti verkkoon. Toinenkin erä oli tasainen ja kolmanteen lähdettiin lukemin 3-2 ruotsalaisten hyväksi.

Kolmannessa erässä Thorengruppen tiivisti kokoonpanoaan ja sai kahdella kentällä huomattavasti paremmin pelin haltuun. Thorengruppenin neljäs maali tuli jälleen nopeasta käännöstä. Asialla oli Wibron, joka naulasi maalin vastahyökkäyksestä. Viimeisellä minuutilla Veera Kauppi (2+1) laittoi TPS-kioskin lopullisesti kiinni.

Kolmannessa erässä TPS sai lopussa jonkinmoista kiriä aikaiseksi, kun se pelasi ilman maalivahtia. Kaiken kaikkiaan kolmas erä oli kaikkein selvimmin ruotsalaisten heiniä.

Suomalaisista Veera Kauppi, Oona Kauppi, My Kippilä ja Tuulia Aho pääsivät juhlimaan mestaruutta.