Gallup: Draftiin suhtaudutaan pääosin odottavaisesti – ”En lähde täysin teilaamaan, mutta en myöskään julistamaan miksikään ihmekeksinnöksi”

Petri Kauko vastasi Pääkallon gallupiin Happeen puolesta. Kuva: Esa Takalo

Petri Kauko vastasi Pääkallon gallupiin Happeen puolesta. Kuva: Esa Takalo

Miesten F-liigan ensimmäinen draft järjestetään 17.5.2023. Nuorten ulkomaalaispelaajien varaustilaisuus on herättänyt paljon keskustelua ja jättänyt ilmoille kysymysmerkkejä.

Pääkallon gallupissa selvitettiin liigaseurojen vastuuhenkilöiden mielipiteitä draftiin eli pelaajien varaustilaisuuteen yleisluontoisten kysymysten kautta. Käytetään termiä vastuuhenkilö, sillä osa on toki seurapomoja ja managereita, mutta osan rooli voi olla seuran sisällä tittelin perusteella pienempi, vaikka se olisi itse draftissa isompi.

Vastuuhenkilöitä on tavoiteltu yllä mainituilla perusteilla. Yksi jäi tavoittamatta.

Kyselyn tarkoituksena oli saada selville liigaseurojen suhtautumista draftiin. Ainakin kaksi asiaa selvisi: ensinnäkin yllättävän iso osa liigaseuroista ei tunnu itsekään tietävän mitä odottaa draftilta. Osa seuroista suhtautui tapahtumaan selkeän posiitiivisesti, täysin lyttääviä kommentteja ei annettu, mutta erinäisiä epäilyksiä nousi esille. Yleisilmapiiriä voisi kuitenkin kuvailla neutraaliksi tai odottavaiseksi.

Toisekseen vastaukset ovat jokseenkin ristiriidassa siihen miten F-liiga on ainakin johtohenkilöiden kautta asiaa tuonut esille. Tässä on tietysti hyvä huomioida, että liiga yrittää markkinoida omaa tapahtumaansa, eikä sillä ole mitään syytä nostella esille suurempia kysymysmerkkejä asiassa. Se heille siis suotakoon.

Koko kyselyssä on hyvä huomioida se miten seurojen erot vaikuttavat vastauksiin. Varsinkin sarjan vahvimmat seurat suhtautuivat draftiin pääosin positiivisesti. Äkkiseltään näillä seuroilla on myös parhaat saumat hankkia varsinaisia vahvistuksia. Myös sillä vaikutti olevan positiivista merkitystä vastauksiin, jos seurassa oli aiemmin ollut useampia ulkomaalaispelaajia ja kokemukset ovat ollee hyviä.

Osalle joukkueista ensi kauden sarjapaikkakaan ei ole mitenkään selviö. Täten se vaikuttaa varmuudella myös draftiin suhtautumiseen.

Joitain kriittisiä kommentteja ei haluttu antaa omalla tai seuran nimellä. Osa nimettömistä kritiikeistä kohdistui siihen, että draft on vääränlainen toimenpide talouskurimuksessa oleville seuroille sekä taloudellista tappiota tehneelle liigalle.

Varaustilaisuuden varsinainen hyöty on jäänyt seuroille osin hämärään, ja se näkyi myös virallisissa vastauksissa. Tämä näkyi eritoten kolmannessa kysymyksessä, jossa hyvin monelle oli vaikeuksia nähdä, että draftin kautta olisi mahdollista saada varsinaisia vahvistuksia joukkueisiin.

Tätä kritiikkiä Pääkallon toimituksen korviin on tullut aiemminkin, joten se ei ole sinällään uutta. Sitä epäiltiin paljonkin onko draftin kautta oikeasti mahdollista saada maailman parhaita nuoria pelaajia Suomeen. Se oli positiivinen yllätys, että yllättävän moni seura oli jo tehnyt ainakin jotain työtä draftin eteen ihan todellisen pelaajatarkkailun muodossa.

Myös varattavien pelaajien määrä herätti kysymyksiä, sillä kolmea kierrosta pidettiin osin liian isona satsauksena.

Se täytyy lisätä asiaan suoraan liittymättä, että seurojen ja liigan välillä ei ole tiettävästi asian suhteen mitään varsinaista skismaa, vaikka kaikki eivät ole asiasta ihan samaa mieltä. On selvää, että ”12 seuran organisaatiossa” ei olla kaikesta aina täysin samaa mieltä. Joukkuemäärään nähden F-liiga on yllättävänkin yhtenäinen ja hyvähenkinen liiga.

Pieneksi ongelmaksi on muodostunut linjaus, jonka mukaan draftia ei ole hyvä kritisoida julkisesti. Osan mielestä se jopa menettää osan kiinnostavuudestaan tämän vuoksi. Ainakin julkista keskustelua kehotus on jo häivyttänyt ja se vaikuttaa ulospäin täysin turhalta hätävarjelulta.

Osa epäilee, että draft jää vain markkinointikikaksi, mitä se vähintään osin onkin. Kolme kuukautta ennen draftia sopiva kuvaus lieneekin, että ”aika näyttää”.

Mikä F-liiga Draft?

F-liigan varaustilaisuudessa kaikilla kauden 2023-24 (12) liigajoukkueella on kolme varausvuoroa. Joukkueet varaavat ulkomaisia pelaajia siten, että vähintään yhden pelaajan pitää tulla Sveitsin, Tshekin ja Ruotsin ulkopuolelta. Eli kun kokonaisuutena varataan 36 pelaajaa niin 12 niistä pitää tulla näiden kärkimaiden ulkopuolelta.

Varattavien pelaajien on oltava vähintään 18-vuotiaita, mutta voivat täyttää saman vuoden aikana enintään 22 vuotta. Varaus poistuu neljän vuoden aikana tai siihen mennessä, kun pelaaja täyttää 24 vuotta.

Varausvuoroista voidaan myös käydä ”kauppaa”, mutta jokaisella seuralla pitää olla tilaisuudessa vähintään yksi varausvuoro. Jos draft kiinnostaa enemmän, niin voit lukea lisää täältä.

Aiheesta keskusteltiin laajasti myös viime viikon KalloCastissa ja sen voit kuunnella täältä. Keskustelu jatkuu tämän viikon jaksossa.

Gallupin kysymykset:

1. Mikä on suhtautumisenne draftiin?

2. Kuinka paljon olette käyttäneet tai käyttämässä aikaa pelaajien scouttaamiseen (pelaajatarkkailuun) ja draft-tapahtuman valmisteluihin ylipäänsä?

3. Uskotteko saavanne draftin kautta ulkomaisia vahvistuksia joukkueeseenne?

Olli Lähdesmäki, EräViikingit

1. Isommassa kuvassa ajatellen siten, että tuleeko liigaan enemmän kansainvälisiä pelaajia, niin siihen suhtautuminen on erittäin positiivinen. Sitä ajatellen, että laji leviää ja sitä kautta kasvaa. Miksei samaan aikaan voi käydä niinkin, että suomalaisia on yhä enemmän myös muualla. Se on vain hyvä asia lajille, että liikkumista tapahtuu. Osittain draft voi olla se syy huomion osalta kansainvälistymiselle, mutta totta kai ne isoimmat syyt löytyy jostain muualta siihen miksi joku haluaa jossakin pelata.

2. Ei varmasti sen enempää kuin niin sanotusti normaalikausillakaan. Toki meidän seuralla on hyvä, ja ehkä poikkeuksellinenkin tilanne siinä määrin, että on aika paljon valmentajia kansainvälisissä maajoukkueissa tai muilta osin liikkuu aika paljon eri tapahtumissa ja sitä kautta luotetaan enemmän niihin omiin verkostoihin mitä on. Sitä kautta suoraa pelaajatarkkailua ei varmaan tapahdu yhtään sen enempää mitä normikausillakaan. Tämän takia työ ei lisäänny.

3. No joo, tavallaan. Siinä määrin missä ne mahdollisuudet on ollut olemassa jo aikaisemminkin. Tuskin mahdollisuudet ainakaan heikkenee tämän myötä.

Olli-Jussi Sariola, Nurmon Jymy

1. Mielenkiintoinen konsepti. En osaa vielä tarkemmin tässä vaiheessa sanoa, kun ei ole ainuttakaan draftia vielä alla, että miten se käytännössä konkretisoituu.

2. En osaa ajallisesti heittää mitään konkreettista, kun ei tässä harrastuksessa lasketa tunteja, mutta valmennus on kyllä scouttaillut jotain pelaajia.

3. Vaikea sanoa miten ne valinnat konkretisoituu sopimuspelaajiksi. En osaa sanoa tuohon vielä tässä vaiheessa mitään.

Petri Kauko, Happee

1. Ei ole mitään sellaista kovin jyrkkää mielipidettä vastaan eikä puolesta. Ollaan totta kai mukana hommassa, mutta ei olla sille niin hirveästi mitään ajatuksia annettu vielä. Jää vähän nähtäväksi, että minkälaiseksi se ylipäätään muodostuu jatkossa. Jos rehellisesti oman mielipiteen sanon niin se kolme kierrosta tuntuu siinä vähän liiotellulta. Käytännössä siinä on se, että mistä löytää pelaajia, joista joukkueet on aidosti kiinnostuneita kolmen kierroksen verran. Tämä ei tarkoita sitä, että meillä seurana tai minulla olisi mitään draftia vastaan. Tämä kierrosmäärä on vain mietityttänyt meillä.

2. Sanotaan niin, että tässä aika näyttää. Rehellisesti sanoen me ei olla siihen vielä hirveästi käytetty aikaa. Totta kai ollaan vähän kateltu, että minkälaisia olisi mahdollisesti saatavilla, mutta sitten pitää olla realisti. Jos sen ikäinen pelaaja pelaa tällä hetkellä vaikka Ruotsin pääsarjassa niin on hyvin epätodennäköistä, että semmoinen pelaaja tulisi tänne draftin myötä. Siihen ei ole tosiaan hirveästi käytetty aikaa, että oltaisiin pelaajia etsitty. Ollaan keskitytty nyt ylipäätään ensi kauden joukkueen rakentamiseen ja siinäkin on oma hommansa. Tässä kevään aikana jonkinlaista scouttaamista on pakko tehdä.

3. Jos ajatellaan lyhyellä aikavälillä niin en usko, mutta periaatteessa se voi jonkun pelaajan tuoda jossain vaiheessa tänne. Ehkä tuossakin asiassa se, että jos me varataan joku pelaaja ja hänen oma mielenkiintonsa olisi vaikka Helsingissä tai Tampereella opiskelujen myötä tai muuten niin aika epätodennäköistä, että se pelaaja tänne tulisi kuitenkaan. Sen pitää osua aika hyvin kohdalleen sen draftin. Ehkä tulevaisuudessa, mutta tuskin ainakaan ensi kaudeksi vielä löytyy sellaisia pelaajia.

Antti Vääri on FBC Turun pitkäaikainen manageri. Kuva: Anssi Koskinen

Antti Vääri, FBC Turku

1. Tällä hetkellä tilanne on se, että meillä on paljon muutakin mietittävää kuin tämmöinen drafti. Ei ole käytetty yhtään aikaa siihen. Lukenut sivusta, että mitä tapahtuu. En osaa sanoa juuta enkä jaata. Katsotaan mitä tapahtuu. En näe, että tämä vaikuttaa meidän toimintaan millään tavalla ja ei me tiedetä 36:tta tulevaisuuden ulkomaalaista pelaajaa, joista yksi kierros toimii siten, että sieltä ei voi valita kolmen isoimman maan ulkopuolelta. Tälläistä tietoa ei ole, eikä meillä ole käyttää aikaa siihen. Kyllä me ensisijaisesti keskitytään omiin ja suomalaisiin pelaajiin. Sen lisäksi menee energiaa siihen, että saadaan kerättyä rahaa tämän homman pyörittämiseen. Ei ole meillä, eikä oikein muillakaan ole sellaista henkilöstöresurssia käyttää tähän.

2. Me käytetään siinä vaiheessa aikaa, kun etsitään muutamia nimiä jos meidän sarjapaikka uusiutuu. Sitä ennen ei yhtään.

3. En tiedä draftin kautta, mutta muuten ehkä. Tuossa on muita suhteita ulkomaisiin pelaajiin ja on oltu jonkin verran yhteyksissäkin. En tiedä onko draftilla tässä yhtälössä mitään merkitystä. Kyllä se on enemmän muista suhteista kiinni. Voi olla, että siitä on jopa haittaa. En osaa sanoa.

Marko Salmela, Nokian KrP

1. Tosi positiivinen suhtautuminen. Meillä on hyviä kokemuksia ulkomaalaisista. Morics Krumins on pelannut yhdeksän vuotta meillä ja nyt meillä on myös Jorens Malkavs (P22/Suomisarja) Latviasta, joka on ihan sairaan taitava. Sitten meillä oli kahdeksan kanadalaista tuossa, jotka eivät olleet niin taitavia, ja niistä jokunen pelasi vain Suomisarjaa. Täytyy muistaa, että meillä pelasi aikanaan maajoukkuetason Pavel Brusik, Jan Jelinek, Benjamin Reusser ja Milan Garcar. Meillä on ollut ulkomaalaisia aika paljon ja niistä on jäänyt tosi positiivinen fiilis. Seurana ajattelen sitä aika naurettavana, että tässä puhutaan hirveistä rahoista ja niin edelleen. Me mietitään nuori pelaaja, joka täyttää meidän mielestä oikeat kriteerit. Esimerkiksi Malkavs asuu tällä hetkellä perheessä ja maksaa 60 euroa kuukausi. Välillä näistä asioista tehdään vähän liian isoja siitä, että tuollainen nuori 19-20 -vuotias tulee tänne ja se voi tietysti olla, että siitä ei ole yhtään mihinkään. Sitten se saa lähteä seuraavana vuonna menemään jos kokee, että tämä ei ollut hyvä ratkaisu. Voi kuitenkin käydä niin kuin Kruminsin kohdalla, että siitä on ollut meille pitkäksi aikaa iloa.

2. Tää on tietysti hyvinkin seurakohtainen kysymys. Meillä on Janne Kainulainen ja ne tuntee jokaisen juniorin ja tuntuu, että puolet niistä valmentajistakin. Ne tietää nyt jo varmaan suunnilleen 50 ensimmäistä pelaajaa, jotka ne ottaisi. Ei heidän tarvitse tehdä sen eteen suunnilleen päivääkään duunia. Toisaalta Kainulainen on meille ihan täysipäiväinen työntekijä ja hänellä on kyllä myös aikaa käyttää tähän. Korostan sitä, että tämä nuori valmentajapolvi on tosi hyvin verkostoitunut.

3. En mä heti usko niin käyvän. Eihän näistä kaikista suomalaishankinnoistakaan mitenkään heti ole tullut vahvistuksia. Aina on se vaihtoehto, että jostain pelaajista ei tule yhtään mitään. Sitten taas voi olla niin, että jostain pelaajasta kasvaa vahvistus. Meidän idea on, että me lähdetään tekemään niistä vahvistuksia, eikä se, että ne ovat heti valmiita. Meistäkin kun voi puhua liigan top4-joukkueena niin aika vaikea kuvitella, että sieltä joku parikymppinen tulee suoraan meidän kahteen ensimmäiseen kenttään. Tilanne voi olla toki eri sijoista taistelevien joukkueiden kanssa. Eihän NHL:ssäkään varaukset välttämättä heti pelaa.

Nokian KrP:n seurapomolla Marko Salmelalla on myönteisiä kokemuksia ulkomaalaispelaajista. Kuva: Esa Takalo

Perttu Kytöhonka, TPS

1. Yhdessä kun tällainen on päätetty laittaa pystyyn, niin suhtaudutaan kuten täällä on aina suhtauduttu, eli ammattimaisesti ja tosissaan.

2. Mulla on joitain hyviä kansainvälisiä kontakteja, joita oon käyttänyt tässä vähän apuna. Sieltä olen saanut jo ja saan vielä vähän karsittua listaa ja sitten paneudun asiaan muiden työkiireiden mukaan. Oon tässä myös jo katsonut pari peliä eli siinä mielessä valmistautunut. Alustavaa siviilityön kyselyä on myös tehty.

3. No se on toinen kysymys. Uskoisin niin, että ulkomaisen ”projektin” ehkä, mutta juuri nyt en usko, että suoraa vahvistusta.

Jani Lämsä, OLS

1. Tämähän on mielenkiintoinen kysymys, kuten te KalloCastissakin tuumasitte. Sitä nyt ei hirveästi saisi kommentoidakaan, mutta sanotaanko, että jännä nähdä mitä tapahtuu. Ei nyt välttämättä hirveästi nähdä sitä potentiaalia meidän seuran suhteen, mutta katsotaan mitä se tuo.

2. Aika varmasti rajoittuu siihen, että seurataan kevään U19-kisoja. Niitä nyt varmasti seuraan muutenkin, kun mukana on oman joukkueen pelaajia. Sieltä nyt saattaa nimiä putkahtaa listalle. Muissa asioissa soittelin tutuille valmentajille Sveitsiin niin sieltä vinkkasi henkilön, joka tuntee Keski-Euroopan pelaajia. Sieltä kautta voi tulla nimiä.

3. En usko, että ainakaan nyt heti tulevalle kaudelle. Skeptinen olen, mutta sitä kun ei saa kritisoida. Toivottavasti joskus tulisi.

Thomas Salokangas, LASB

1. Mielestäni se on ihan positiivinen juttu ja siinä on ihan hyviä elementtejä. Varmasti on paljon asioita, jotka on meille tai kaikille tietyllä tavalla vähän haastavia aluksi. Ihan ylipäätään siksi, että kyseessä on uusi konsepti ja siihen kuuluu scouttaukset ja siihen liittyvät haasteet. Ei ole olemassa esimerkiksi valmista verkostoa ja tämän tyyppisiä asioita. Toki joitain maita ja tiettyjä pelaajia on jo katsottu ja selvitetty ja muuta. Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että draft voi oikeasti olla ihan hyvä juttu.

2. Kyllä tarkoitus on käyttää ihan tosissaan. Faktahan on se, että ensimmäisellä kertaa joutuu tekemään paljon uusia asioita. Henkilökohtaisesti koen, että on paljon pelaajia joita ei vielä tässä vaiheessa ole noteerannut. Tällä hetkellä ajatuksena on lähteä U19-ikäluokan MM-kisoihin paikan päälle katsomaan.

3. Totta kai toiveissa on ainakin. Ensi kautta silmällä pitäen varmasti ollaan myöhässä. En usko, että vielä ensi kaudeksi saadaan ketään välttämättä. Ehkä seuraavaksi sitten.

Mika Leiponen, Westend Indians

1. Asiaa ei hirveästi mietitä tai sen pohtimiseen ei käytetä aikaa.

2. En usko, että käytetään juurikaan ylimääräistä aikaa. On lähtökohtaisesti niin paljon tärkeämpia asioita ainakin meillä mietittävänä ja työn alla. Kyllä se varmaan aika pienellä resurssoinnilla pyritään viemään lävitse.

3. Ei muuta meidän tilannetta lähtökohtaisesti. Ollaan jo harjoiteltu tässä jo tällä kaudella yhden pelaajan kanssa jo ihan mielenkiinnostakin, että mitä ylipäätänsä järjestelyt vaatii ja niin edespäin. Saattaa olla, että meille tulee joku ulkomainen pelaaja, mutta se ei ole tästä draftista kiinni.

Jouni Vehkaoja, Esport Oilers

1. Neutraali. Ei osaa vielä sanoa minkälaiseksi se muodostuu ja minkälainen mahdollinen hyöty on meidän kannalta. Ei ole kristallipalloa. En lähde täysin teilaamaan, mutta en lähde myöskään julistamaan miksikään ihmekeksinnöksi.

2. Vielä ei ole käytetty yhtään ja arvioidaan resursseja sekä hyötysuhteita. Eli kuinka paljon siihen kannattaa laittaa resursseja.

3. Ehkä liian aikaista sanoa, kun ei olla käynnistetty toimenpiteitä oikein kunnolla sen suhteen. Aika nopeasti se tuossa tulee.

Tommy Koponen, SPV

1. No, olen ollut siitä johtoryhmässä alusta asti juttelemassa ja uteliaana mukana, että mitä siitä tulee.

2. En osaa sanoa mitään tarkkoja aikamääreitä, mutta sen verran, että se otetaan tosissaan. Pitää olla sen verran tietoa, että tietää ketä siellä on sitten tarkoitus valita.

3. No ilman muuta. Sehän se tavoite on siinä ainakin pidemmällä juoksulla. Meillä nyt on ollut aikaisemmin Seinäjoella Rytych maalivahtina, mutta sitten tuolla junnujen puolella on käynyt tähänkin mennessä nuoria miehiä Tshekistä. Tässä vaiheessa on sellainen olo, että sieltä voisi joku tarttua.

Pasi Peltola, Classic

Ei tavoitettu vastaamaan.