Talous uhkaa Kirkkonummi Rangersin paikkaa Divarissa – ”Jonkinlainen räjäytys saattaa olla edessä”

Kirkkonummi Rangersia koetellaan. Joukkueen päävalmentajana toimii tällä kaudella Christian Andersson. Kuva: Juhani Järvenpää

Kirkkonummi Rangersia koetellaan. Joukkueen päävalmentajana toimii tällä kaudella Christian Andersson. Kuva: Juhani Järvenpää

Kirkkonummi Rangersin Divari-joukkueen yllä on tummia pilviä. Voi olla, että taival Divarissa loppuu riippumatta tuloksista kentällä.

Rangers on julkaissut verkkosivuillaan vakavahenkisen tiedonannon, jonka se on otsikoinut ”avoimeksi katsaukseksi edustusjoukkueensa tilanteesta”.

”Talous sanelee reunaehdot, joiden perusteella osallistuminen myös tulevan kauden Divariin voi olla vaarassa riippumatta loppukauden urheilullisesta menestyksestä”, seuran tiedonannossa kerrotaan.

Seuran mukaan edustusjoukkuetta on informoitu tilanteesta tällä viikolla. Tiedonannon mukaan joukkue on valmis ”kääntämään kaikki kivet sen suhteen, että sarjapaikka ansaitaan myös tulevalle kaudelle pelillisessä mielessä”.

Rangersin kausi Divarissa on ollut vaikea. Se on tällä hetkellä toiseksi viimeisenä sijalla 13. Jos sijoitus ei parane vähintään kahdella pykälällä, edessä ovat putoamiskarsinnat Suomisarja-joukkueita vastaan. Rangers joutui karsimaan sarjapaikastaan myös viime kaudella, mutta selvitti molemmat karsinnan otteluparit voitoin 2-0.

Rangers pelaa historiansa 17. kautta Divarissa. Seura on sarjan maratontaulukossa viidennellä sijalla. Tuoreimman sarjanousun Divariin Rangers teki keväällä 2018.

Muutoksia on luvassa

Seura kertoo, että jo viime keväänä lopullinen päätös Divarikauteen osallistumisesta ”venyi viime tinkaan taloudelliset tekijät huomioiden”. Sama tarkastelu on edessä myös nyt, ja kenties vielä tarkemmalla kammalla.

”Kuten aiemmin mainittiin, Rangersissa on tehty tarkkaa selvitystä nykyisestä sekä tulevasta taloustilanteesta ja käyty läpi edellytyksiä ylipäätään pelata valtakunnallista Inssi-Divaria tulevaisuudessa. Inssi-Divari on sarjana hyvin kallis erityisesti johtuen siitä, että sen joukkueet ovat jakautuneet maantieteellisesti laajalti ympäri Suomea.”

”Rangersin miesten edustusjoukkue on muutaman edelliskauden tehnyt vuositasolla tappiota taloudellisesti. Tilanne tulevaa kautta ajatellen on se, että taloudellinen tappiollisuus ei ole enää mahdollinen skenaario. Tämä tarkoittaa suoraan sanottuna sitä, että ottamatta huomioon pelillisiä lopputuloksia, osallistuminen tulevalla kaudella Inssi-Divariin ei ole itsestäänselvyys taloudellisiin tekijöihin nojaten.”

Rangersin mukaan valmisteluihin kauden 2023–2024 läpivientiin taloudellisessa mielessä on ryhdyttävä välittömästi. Joukkue ja seura ovat jo pyrkineet ja pyrkivät jatkossakin löytämään pitkäaikaisia tulonlähteitä sekä samanaikaisesti karsimaan mahdollisia ylimääräisiä kuluja. Seura kertoo käärineensä hihansa myös tulevaisuuden pidemmän aikavälin taloudellisten strategioiden suhteen.

Tiedonannossa kehutaan seurassa ja miesten edustusjoukkueen taustoilla ottelutapahtumien, kampanjoiden sekä viestinnän kehittyneen valtavin harppauksin ja myös sitä, että Rangersin nuorempia junioreita on saatu lähemmäs edustusjoukkuetta.

Kaikesta huolimatta edustusjoukkuetta kokenee tulevaisuudessa muutoksia.

”Tulevaisuuden suuntaviivoja on tehty jo tässä vaiheessa joukkueen taustoilla. Aiemmin tekstissä jo mainittiinkin, että tulevaisuutta varten taloudellista rakennetta mietitään kuumeisesti ja tulonhankintaan panostetaan, jotta toiminta olisi jatkossa terveellä pohjalla. Myös pelillisessä mielessä muutoksia on kauden jälkeen luvassa ja jonkinlainen räjäytys joukkueen rakenteessa saattaa olla edessä. Näiden aika on kuitenkin tarkemmin vasta kesän lähestyessä.”