Classic kaatui jo toistamiseen – Oilers rakentelee isoa jytkyä tulikuuman ykkösviisikon johdolla

Classic ei ole saanut Justus Kainulaista ja kumppaneita kuriin. Kuva: Esa Takalo

Classic ei ole saanut Justus Kainulaista ja kumppaneita kuriin. Kuva: Esa Takalo

Esport Oilers jatkoi erinomaisia otteitaan miesten F-liigan puolivälierissä ja kaatoi hallitsevan mestarin Classicin kotikentällään lukemin 6-4.

Oilers aloitti jälleen vahvasti ja meni 2-0-johtoon avauserässä. Toisessa erässä Classic pääsi paremmin peliin mukaan ja se päättyi 1-1. Kolmoserässä vierasjoukkue pelasi hyvin, mutta ei saanut kuriin espoolaisten ykkösviisikkoa. Ratkaisijaksi nousi Justus Kainulainen, joka teki voittomaalin komealla viimeistelyllä ja iski vielä tyhjiin viimeisen naulan.

Oilersin voiton takuumiehinä häärivät jälleen ykkösviisikon miehet Kainulaisen (3+0) johdolla. Aaro Astala (1+2) ja Matias Veikkola (1+2) olivat myös kolmen pisteen miehiä. Oilersin ykkönen iski jälleen kaikki joukkueen maalit, ja saalisti tästä pelistä, kuten edellisestäkin teholukemat +5. Viisikon pelaajat ovat loihtineet kaikki espoolaisten 13 maalia kahdessa ottelussa.

Classicin pisteonnistuja oli Ville Lastikka (2+0). Tamperelaisilla oli kyllä saumoja ottelussa, mutta Oilers peitti ja puolusti mallikkaasti, ja Classicin ykkönen nollattiin jo toisessa pelissä putkeen tasavoimin. Joonas Kaltiainen jatkoi vahvoja otteita ja torjui Oilers-maalilla 21 kertaa.

Oilers kaatoi nyt Classicin ensimmäisen kerran varsinaisella peliajalla sitten syksyn 2015. Sarja jatkuu jo maanantaina Classicin kotikentällä, ja Oilersilla on mahdollisuus syöstä Classic kuilun partaalle ennen keskiviikon kotiottelua.

Muissa miesten puolivälieräsarjoissa Indians onnistui kaatamaan TPS:n 4-2 ja kavensi sarjan tilanteeksi 2-1. KrP jatkoi voitokkaana OLS:aa vastaan ja johtaa sarjaa 3-0. Sarja on katkolla keskiviikkona.

Naisten liigan välierissä TPS on voiton päässä finaaleista. Se kaatoi EräViikingit vakuuttavan esityksen jälkeen lukemin 6-0. Noora Vuorela torjui 11 kutia nollapelinsä pitimiksi ja tehopelaaja oli tuttuun tapaan Milla Nordlund (1+2). Sarja on katkolla keskiviikkona Turussa.

PSS:n ja Classicin välillä nähtiin tiukka vääntö Porvoossa. PSS pääsi 3-1-johtoon kolmoserän alussa, mutta se ei riittänyt. Suvi Hämäläinen ja Julia Woivalin toivat tamperelaiset tasoihin. Ennen viimeistä vitosta Sofia Lappalainen maalasi tamperelaisten voittomaalin. Sarja on tilanteessa 1-1 ja jatkuu keskiviikkona Lempäälässä.

Liigakarsinnoissa Karhut tasoitti sarjan liigajoukkue FBC Turkua vastaan voittamalla 7-4. Sarja on tilanteessa 1-1 ja jatkuu torstaina Turussa.

SaiPa virittelee yllätystä LNM:n kustannuksella. Liminka johti peliä 2-0 ennen viimeistä erää, mutta SaiPa punnersi tasoihin. Jatkoaikojen erikoisjoukkue SaiPa kahmi voiton Santeri Kakon maalilla ajassa 69.04. Lappeenrantalaiset johtavat sarjaa 2-0.

Helsinkiläiset EräViikingit ja M-Team pitivät pintansa myös toisissa peleissä. ErVi kaatoi Hawksin vieraissa 5-3 ja johtaa sarjaa 2-0. M-Team haki Raumalta vakuuttavan 11-2-vierasvoiton ja johtaa myös sarjaa 2-0. Kolme viimeksi mainittua sarjaa jatkuu keskiviikkona, ja ne ovat kaikki katkolla.

Sunnuntain tulokset

Naisten F-liigan välierät (kolmella voitolla finaaleihin)
14:00 EräViikingit-TPS 0-6 (TPS johtaa sarjaa voitoin 2-0)
17:00 PSS-Classic 3-4 (Ottelusarja tilanteessa 1-1)

Miesten F-liigan puolivälierät (neljällä voitolla välieriin)
17:00 TPS-Indians 2-4 (TPS johtaa sarjaa voitoin 2-1)
17:00 Nokian-KrP-OLS 7-5 (KrP johtaa sarjaa voitoin 3-0)
18:30 Oilers-Classic 6-4 (Oilers johtaa sarjaa voitoin 2-0)

Miesten F-liigan karsinnat (kolmella voitolla toiselle kierrokselle)
14:00 Karhut-FBC Turku 7-4 (Ottelusarja tilanteessa 1-1)
17:00 SalBa-M-Team 2-11 (M-Team johtaa sarjaa voitoin 2-0)
17:00 Hawks-EräViikingit 3-5 (EräViikingit johtaa sarjaa voitoin 2-0)
18:00 SaiPa-LNM 3-2 ja. (SaiPa johtaa sarjaa voitoin 2-0)