Ei rangaistuksia Niemelälle – ”Kyse melko tavanomaisesta pelitilannetta seuraavasta riitelystä”

Kuva: F-liiga

Kuva: F-liiga

Pääsarjojen kurinpitodelegaatio ei määrännyt pelikieltoa Jere Niemelän (TPS) ja Morics Kruminsin (KrP) välisestä jälkipelistä.

Sunnuntaina pelatun kärkiottelun tiimellyksessä Niemelä tuuppasi Kruminsin nurin vihellyksen jälkeen. Kurinpitodelegaatio perusteli päätöstään näin:

Pelaajien liikkuessa poispäin kulmasta koskee Niemelä ensin Kruminsia käsivarteen, minkä jälkeen Krumins tönäisee Niemelää kädellään. Tämän jälkeen Niemelä kääntyy Kruminsia kohti ja tönäisee kääntyessään Kruminsia vasemmalla olkapäällään rintakehän yläosan alueelle. Käsiteltävässä tilanteessa on kurinpitodelegaation käsityksen mukaan kyse melko tavanomaisesta pelitilannetta seuraavasta riitelystä kahden pelaajan välillä.

Niemelän toiminta tilanteessa on ehdottoman moitittavaa ja tarpeetonta, mutta se ei ole kuitenkaan sillä tavalla väkivaltaista tai epäurheilijamaista, että sen perusteella Niemelälle tulisi tuomita jälkikäteen rangaistuksia.

Tilanteesta ei tuomita rangaistusta.

Kurinpitopäätökset