Huhumaa: Happee vahvisti – Markus Laakso jättää seuran

Markus Laakso ei jatka Happeessa. Laakso oli merkittävä syy siihen, että Happee pelasi tällä kaudella mitaleista. Kuva: Esa Jokinen

Markus Laakso ei jatka Happeessa. Laakso oli merkittävä syy siihen, että Happee pelasi tällä kaudella mitaleista. Kuva: Esa Jokinen

Miesten F-liigan Happee vahvisti sunnuntaina, että maalivahti Markus Laakso ei jatka joukkueen maalin suulla ensi kaudella.

Aiemmin Pääkallon Huhumaa-artikkeleissa arvioitiin, että Laakso on suuntaamassa pääkaupunkiseudulle ja Esport Oilersin maalivahdiksi. Oilersin ykköstorjuja Joonas Kaltiainen siirtyy Ruotsin liigaan ja Team Thorengruppeniin, joten siltä osin artikkeli ampui ohi, sillä tuolloin osoitteeksi arvioitiin Sveitsiä.

Laakso on pelannut urallaan yhteensä 362 liigaottelua Happeessa, Erässä ja EräViikingeissä. Happeeta Laakso edusti viimeiset kuusi kautta. Liigassa Laakso on saavuttanut hopeaa vuosina 2017 ja 2018. Viimeisillä kausilla hän on ollut liigan kärkitorjujia.

– Uskomattomat 6 kautta takana ja en olisi voinut koskaan kuvitella miten Hirviteatteri ja kotiyleisö varastaa sydämeni. Mennyt kausi oli osaltani toistaiseksi viimeinen Happeessa ja matka jatkuu toisaalla. Tahdon kiittää kaikkia joukkuetovereitani, Hirviteatteria, jokaista fania ja koko Happeen organisaatiota kaikista menneistä vuosista ja yhteisistä hetkistä. Jään kaipaamaan yhteistä arkea joukkueen kanssa, monitoimitalon tunnelmaa ja koko Jyväskylää. Halataan kun tavataan, Laakso kiitteli Happeen somessa.

Pääkallon miesten liigan virallinen Huhumaa julkaistaan miesten finaalien jälkeen.