TPS murskasi Classicin historiallisen leveästi – naisten avausfinaalissa nähtiin kolme hattutemppua

Laura Rantanen ja muu TPS:n ykköskenttä oli tehokkaana finaaliavauksessa. Kuva: Anssi Koskinen

Laura Rantanen ja muu TPS:n ykköskenttä oli tehokkaana finaaliavauksessa. Kuva: Anssi Koskinen

Kaikki ottelunsa kotimaisissa kilpailuissa tällä kaudella voittanut TPS jatkoi vakuuttavaa tahtiaan naisten F-liigan ensimmäisessä loppuottelussa lauantaina.

Turkulaiset voittivat Tampereen Classicin ensimmäisessä finaalissa murskalukemin 12-4. TPS johtaa finaalisarjaa 1-0. Mestaruuteen tarvitaan neljä voittoa.

Ruudun selostaja Tuomo Reponen mainitsi lähetyksessä, että kyseessä on liigahistorian suurin voitto naisten finaalissa. Edellinen kyseenalainen ennätys tässä suhteessa oli vuoden 2019 loppuottelu PSS-SB-Pro (3-9).

Jo ensimmäisessä erässä nähtiin kuusi maalia, joista TPS teki neljä. Cira Virta avasi hanat 9. minuutilla, kun laukoi suoraan Veera Kuosmasen syötöstä pallon Juulia Katajan kainalosta verkkoon.

Classic kuittasi pelin tasoihin ajassa 12.49, kun Annu Selinummi löysi laidalta syötöllä Alisa Pölläsen lavan, joka ohjasi aivan maalivahdin alueen reunalta pallon sisään. Samanlainen nappisyöttö nähtiin toisessa päädyssä noin kaksi ja puoli minuuttia myöhemmin, kun asialla olivat TPS:n Rantasen siskokset: Noora syötti ja Laura sai vain putata takakulmalta 2-1-johtomaalin sisään.

Erän lopussa nähtiin 67 sekunnin sisällä kolme osumaa. TPS:n Sofia Leino pysäytti Kupittaan palloiluhallin pelikellon aikaan 18.29, kun hän pyöräytti maalin takaa vanhanaikaisella turkulaiset 3-1-johtoon. Classicin kavennus syntyi kuitenkin vain viisi sekuntia myöhemmin, kun tamperelaiset saivat keskialoituksesta vapaalyönnin, Alisa Pöllänen pelasi sen maalialueen reunalle Kristiina Kauppilalle, joka sai iskettyä pallon alakulmaan.

TPS repäisi johtonsa kahdeksi maaliksi vielä vajaat puoli minuuttia ennen ensimmäistä erätaukoa, kun Emilia Pietilä pommitti yläriman kautta TPS:n 4-2-johtoon. Maalia edeltävässä tilanteessa Classicin Selinummi loukkaantui ja hänet talutettiin pois kentältä, mikä toi jobinpostia Classicin leirille.

Toisen erän alussa Classic sai mahdollisuuden kaventaa ylivoimalla, mutta ei onnistunut käyttämään erikoistilannetta. Muutamaa minuuttia myöhemmin TPS sai vuorostaan ylivoimamahdollisuuden, eikä jättänyt sitä käyttämättä. Milla Nordlund iski maalin eteen tulleen pallon sisään ja jatkoi pisteputkeaan.

Tamperelaisten kapteeni Pöllänen koetti herätellä joukkuetta komealla yksilösuorituksella, kun pallonriiston jälkeen nosti Classicin jälleen kahden maalin päähän ajassa 32.04, mutta TPS ei hätkähtänyt. Pari minuuttia myöhemmin Laura Rantanen vei TPS:n 6-3-johtoon, ja sitten Milla Nordlund ohjasi upeasti ilmasta pallon seitsemännen kerran Katajan selän taakse. Kaikki TPS:n toisen erän maalit syötti Jenna Saario.

Kolmannessa erässä mentiin ilman maaleja lähes seitsemän minuuttia, mutta sitten niitä syntyikin kolme 49 sekunnissa. Classicin tehotykki Pöllänen täydensi hattutemppunsa laukomalla laidalta vapaalyönnin suoraan verkkoon, mutta heti seuraavassa vaihdossa TPS:n Nordlund ilmoittautui samaan hattutemppukerhoon iskemällä Laura Rantasen syötöstä. 9-4-osuma syntyi pikaisesti sen perään, kun maalin eteen unohdetulla Meri-Helmi Höynälällä oli kosolti tilaa iskeä pallo ohi Classicin maalille vaihdetun Noora Laakson.

Ajassa 53.40 TPS sai kympin täyteen, kun Ella Alanko-Salminen pääsi laukomaan maalialueen reunalta suoraan Olivia Pietilän syötöstä. Alle minuuttia myöhemmin Sofia Leino iski jo 11-4-osuman. Tusina täyttyi sitten silmäkarkilla, kun Saarion, Nordlundin ja Rantasen syöttösommitelma sujui kuin elokuvissa. Laura Rantanen sai kunnian viimeistellä vuorostaan oman hattutemppunsa täyteen.

Finaalisarjan toinen ottelu pelataan Lempäälässä sunnuntaina 2.4. kello 17.