Lonkkavaivat liikaa – Sveitsissä pitkään pelannut Markus Kulmala joutuu lopettamaan

Markus Kulmala joutui lopettamaan peliuransa. Arkistokuva: Wilfried Hinz / Unihockey.ch

Markus Kulmala joutui lopettamaan peliuransa. Arkistokuva: Wilfried Hinz / Unihockey.ch

Hyökkääjä Markus Kulmala, 30, joutuu lopettamaan salibandyuransa.

Kulmala kertoi päätöksestään omalla Instagram-tilillään. Pitkään Sveitsissä pelannut Kulmala kärsii lonkka-/lantiovammasta ja joutuu sen vuoksi lopettamaan. Kulmala kommentoi postauksessaan, että hänen on nyt pakko miettiä terveyttään ensisijaisesti.

Kulmala kuului Tampereen Classicin lahjakkaisiin 1993-94 ikäluokkiin ja pelasi Suomessa liigatasolla 2011-2015 kaikkiaan 126 liigapeliä (67+44). Kulmala saavutti yhden pronssin ja yhden hopean Classicissa. Rightin puolen laituri on kerännyt tililleen kaikkiaan kolme maaottelua.

Vuonna 2015 Kulmala suuntasi Sveitsiin ja on pelannut siellä sittemmin. Alkuun Kulmala edusti UHC Usteria ja sittemmin myös Klotenia. Viimeiset vuodet hän on edustanut Usteria.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Markus Kulmala (@markka41) jakama julkaisu