My Kippilä jatkaa Ruotsin mestarin paidassa – uusi sopimus ulottuu vuodelle 2025

My Kippilän ura jatkuu Ruotsissa. Kuva: Anssi Koskinen

My Kippilän ura jatkuu Ruotsissa. Kuva: Anssi Koskinen

Suomalaispuolustaja My Kippilä jatkaa Team Thorengruppenin paidassa ainakin kevääseen 2025 asti.

Kippilä on pelannut Ruotsin liigaa jo vuodesta 2015 alkaen. Ensimmäiset kaksi kautta hän edusti Rönnbyä, ja sen jälkeen seurana oli neljän kauden ajan KAIS Mora. Viimeiset kaksi kautta Kippilä on edustanut Thorengruppenia.

Tehopuolustaja pelasi loukkaantumisen vuoksi tällä kaudella vain yhdeksän runkosarjan peliä (2+13). Thorengruppenin kanssa Kippilä voitti tällä kaudella joukkueensa kanssa niin Champions Cupin kuin Ruotsin mestaruudenkin. Ruotsin mestaruus oli toinen perättäinen.

26-vuotias Kippilä ehti pelata Suomessakin viisi kautta ennen Ruotsin vuosiaan. SB-Prossa pelejä kertyi 125 (59+84). Kippilä saavutti Suomen vuosinaan yhden kullan, kolme hopeaa ja pronssin. Naisten maajoukkuetta hän on edustanut neljissä viime MM-kisoissa, joten hän on saavuttanut kolme MM-hopeaa ja yhden pronssin. Kippilä on pelannut kaikkiaan 79 maaottelua (24+76).