Keskisuomalainen: Kotilainen avaa Laukaan hallin tilannetta – ”Vuosi siinä menee, että halli on valmis”

Happee on pelannut pitkään Jyväskylän monitoimitalossa. Kuvituskuva: Esa Jokinen

Happee on pelannut pitkään Jyväskylän monitoimitalossa. Kuvituskuva: Esa Jokinen

Keskisuomalainen nosti aiemmin viikolla podcastissaan esiin Jyväskylän seudun olosuhdenongelmia urheilun osalta.

Keskustelemassa olivat Happeen Laukaan hallihanketta vetävä Pasi Kotilainen, pesäpalloseura Jyväskylän Lohen puheenjohtaja Heikki Mehtonen sekä JJK:n myynti- ja markkinointijohtaja Joni Vesalainen. Kotilainen avaa keskustelussa julkisuudessa ollutta Laukaan hallihanketta keskustelun alussa.

Kotilainen kertoo, että rakentaminen olisi tarkoitus aloittaa elokuun alussa. Hän myös avaa projektin kokonaiskuvaa, joka ei ole pelkästään salibandyvetoinen. Kotilaisen mukaan halli on tämän hetken suunnitelmien mukaan valmis vuoden 2024 syksyllä. Samassa keskustelussa hän kertoo myös kommentoi Happeen velkatilannetta Jyväskylän kaupungin suuntaan.

Podcast on kuunneltavissa alta tai Keskisuomalaisen sivuilta.