Suomisarjan lohkojako julkaistiin viime viikolla – lopputulos ei ole herättänyt riemastusta

FoSu pelaa ensi kaudella Suomisarjan B-lohkossa. Kuva: Jarmo Koskela

FoSu pelaa ensi kaudella Suomisarjan B-lohkossa. Kuva: Jarmo Koskela

Salibandyn miesten Suomisarjan lohkojako julkaistiin viime viikolla.

Suomisarjassa lohkojako on perinteisesti herättänyt keskustelua ja niin kävi tälläkin kertaa varsinkin A-lohkon osalta, johon tuli mukaan joukkueita Kemistä ja Rovaniemeltä. Aiheesta on debattia varsinkin keskustelupalstalla.

Suomisarja on kolmanneksi korkein salibandysarja ja se on ylialueellinen. Sarjajärjestelmästä voi lukea lisää alta:

Sarjassa kolme lohkoa, lohkot pelataan 12 joukkueen kaksinkertaisena sarjana. Lohkojen sijoille 1.-4. sijoittuneet etenevät yhden kierroksen pudotuspeleihin, josta voittajat etenevät divarikarsintoihin. Pudotuspelit pelataan lohkojen sisäisesti, paras kolmesta systeemillä (kahdella voitolla jatkoon).

Suomisarjan lohkojen pistevertailulla kaksi huonoiten 7. sijoittunut ja 8.–11. sijoittuneet joukkueet karsivat säilymisestä Suomisarjassa. Karsinnat pelataan paras kolmesta systeemillä (kahdella voitolla jatkoon). Lohkojen 12. sijoittuneet joukkueet putoavat suoraan alueelliseen 2. divisioonaan kaudelle 2024–2025.

Suomisarjan lohkot kaudella 2023-24:

Lohko A
Blue Fox, Uusikaarlepyy
Dynamo, Oulu
Ilves, Tampere
Merikoski SBT, Oulu
MLT, Seinäjoki
Nibacos, Kokkola
Pirkat, Pirkkala
PTU, Pori
Santas United, Rovaniemi
Sastamolo, Kemi
SB Vaasa, Vaasa
Soittorasia, Tampere

Lohko B
Classic United, Tampere
FoSu, Forssa
Kosken Dynamo, Hollola
KrP Akatemia, Nokia
Loviisan Tor, Loviisa
O2-Jyväskylä Akatemia, Jyväskylä
Pelicans SB, Lahti
PSS, Porvoo
SB Naantali, Naantali
SBS Wirmo, Mynämäki
SC Wolves, Parainen
Steelers, Hämeenlinna

Lohko C
Blackbirds, Kerava
GrIFK, Kauniainen
Josba Akatemia, Joensuu
S.S. Storm, Siuntio
SB Vantaa, Vantaa
SBS Kings, Espoo
SCH, Hyvinkää
Sudet SB, Kouvola
Top Team, Savonlinna
ToTe, Helsinki
Voima, Imatra
Welhot Ed, Kuopio