Pulkkinen siirtyy Sveitsiin – ”Haluan päästä taas mukaan sählyn pariin”

Jere Pulkkinen jatkaa uraansa Sveitsissä. Kuva: Esa Takalo

Jere Pulkkinen jatkaa uraansa Sveitsissä. Kuva: Esa Takalo

Puolustaja Jere Pulkkinen siirtyy ensi kaudeksi Sveitsiin pelaamaan, kertoo Classic kotisivuillaan.

Uusi joukkue on mahtiseura Wiler-Ersigenin farmi Unihockey Langenthal Aarwangen. Pulkkinen on pelannut liigassa 161 ottelua (14+26) Classicissa ja juhlinut viittä Suomen mestaruutta.

26-vuotiaan Pulkkisen urakehitystä ovat hidastaneet lukuisat loukkaantumiset.

– Siirron taustalle piilee sellaisia ajatuksia, että haluan päästä taas mukaan sählyn pariin ja toteuttamaan itseäni kentän puolella. Viime kausien aikana kärsityt vaivat polven kanssa on ajanut mut siihen pisteeseen, että en ole pelillisesti siellä missä haluan, enkä pelaa sillä tasolla, millä haluaisin tätä meidän upeaa seuraa edustaa. Reissusta palatessani toivon, että tilanne olisi muuttunut ja oisin taas sellainen ”Pulu”, minkälaisena itseni nään ja millaisena haluan edustaa Familyä, puolustaja kommentoi seuran tiedotteessa.

Classicin tiedotteen mukaan Pulkkisen sopimus on voimassa seuran kanssa jahka hän palaa Suomeen.

Rekrytoimme uusia tekijöitä! Jos kiinnostuit niin lisätietoja löytyy täältä: Rekry: Haluatko mukaan Pääkallon toimitukseen