Salibandyn sanakirja: Brassisäännöt

Brasilian liiton rohkea ehdotus on jäänyt monien mieliin. Kuvituskuva: salibandy.fi

Brasilian liiton rohkea ehdotus on jäänyt monien mieliin. Kuvituskuva: salibandy.fi

Salibandyn sanakirjassa perataan salibandysanastoa artikkeleiden muodossa.

Vuonna 2018 tehtiin Kansainvälisen salibandyliiton IFF:n toimesta IFF:n jäsenmaille kyselyä, jossa kartoitettiin salibandyn tulevaisuutta ”Future of Floorball” -projektissa. Merkittävimpiä muutoksia joita kartoitettiin, olivat muun muassa se, että pitäisikö pelaajamääriä vähentää MM-turnauksessa, ja pitäisikö peliaikaa lyhentää.

Pääosa vastauksista oli melko konservatiivisia, mutta Brasilian liiton vastauksessa oli jo melko rohkea ehdotus. Liiton kanta oli, että salibandya pitäisi pelata MM-tasolla 3×12 minuutin peliajalla ja vain kolmen minuutin tauoilla. Yleisesti ottaen pelejä pelataan 3×20 minuutin peliajalla ja vähintään 10 minuutin tauoilla.

Liitto ei ottanut kantaa pelaajamääriin sen tarkemmin. Brasilian liiton radikaali ehdotus on jäänyt elämään, ja noussut ajoittain esille esimerkiksi sosiaalisen median keskusteluissa. Vielä toistaiseksi näin radikaaleihin muutoksiin ei olla lähdetty lajin huipputasolla.

Pääkallo kerää lajisanastoa ”Salibandyn sanakirja” -artikkeleiden alle. Tarkoituksena on kerätä lajisanastoa mahdollisimman kattavasti, ja alustava pohja on tehty parinkymmenen termin osalta. Ainakin alkajaisiksi sanastoa julkaistaan artikkelimuodossa, mutta kaipaamme apua ja osallistumista myös lukijoilta.

Salibandysanastoa voi ehdottaa foorumilla olevassa ketjussa, ja samalla voi vääntää peistä sanastosta, joka on varmasti useimmille lajiseuraajille ennestään tuttua.

Rekrytoimme uusia tekijöitä! Jos kiinnostuit niin lisätietoja löytyy täältä: Rekry: Haluatko mukaan Pääkallon toimitukseen