”Yes, win win” – nuori Classic-peluri vastaili haastatteluun persoonallisesti

Maailmantähtiä vilisevä Thorengruppen kaatoi Classicin maalein 9-4. Kuva: IFF

Maailmantähtiä vilisevä Thorengruppen kaatoi Classicin maalein 9-4. Kuva: IFF

Tampereen Classicin naisilla ei kulkenut erityisen vahvasti sunnuntaina Ruotsin mestari Thorngruppenia vastaan, sillä ruotsalaisjoukkue voitti Lempäälässä lukemin 9-4. Kyseessä oli Champions Cupin puolivälierien ensimmäisen osaottelu.

Nuori Classic-pelaaja (syntynyt 2005) Liisa Kaihua joutui tai pääsi englanninkieliseen haastatteluun ottelun yhteydessä. Vastausten perusteella pelaajaa joko jännitti tai sitten kieli ei vain ole tarttunut erityisen hyvin opintiellä. Varsinkin sana ”yes” sai suuren roolin haastattelussa, joka on katsottavissa alta. Salibandyssa vastaavanlaisia suorituksia on nähty muun muassa Peter Kotilaiselta.

Classic ja Thorengruppen kohtaavat toistamiseen tulevana viikonloppuna, mutta silloin pelataan Ruotsissa. Neljästä Champions Cupiin osallistuvasta suomalaisjoukkueesta ainoastaan Classicin miehet voitti ruotsalaisen vastustajansa. Storvreta kaatui luvuin 2-1. Voitto- tai tappiolukemilla ei ole sinällään väliä, että maaliero ei ratkaise jos joukkueet ovat kahden pelin jälkeen tasapisteissä.

Champions Cupin puolivälierät:
Falun-TPS (M) 12-5
Classic-Storvreta (M) 2-1
Pixbo-TPS (N) 13-6
Classic-Thorengruppen (N) 4-9

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Salibandy Club Classic (@scclassic) jakama julkaisu

Rekrytoimme uusia tekijöitä! Jos kiinnostuit niin lisätietoja löytyy täältä: Rekry: Haluatko mukaan Pääkallon toimitukseen