Suomen eri salibandymaajoukkueet ahkeroivat loppuviikosta – tässä tulokset ja koosteita

Suomi ja Ruotsi nappasivat molemmat voitot Vantaan peleissä. Kuva: Anssi Koskinen

Suomi ja Ruotsi nappasivat molemmat voitot Vantaan peleissä. Kuva: Anssi Koskinen

Kaikkiaan viisi Suomen maajoukkuetta mitteli loppuviikosta eri tapahtumissa Tshekissä, Saksassa, Ruotsissa ja Suomessa.

Jos yleistä tasoa katsoo, niin Suomen naisille viikonloppu oli erinomainen. MM-kisoihin valmistautuva joukkue ei hävinnyt peliäkään Tshekissä, ja onnistui kaatamaan Ruotsin lauantaina rankkarikisassa, mikä ei ole ihan jokapäiväistä herkkua. Suomen U19-naisille viikonloppu toi kaksi tappiota. Molemmissa peleissä syntyi verrattaen suuri määrä maaleja.

Esa Jussilan johtama miesten maajoukkue aloitti uuden päävalmentajan alaisuudessa hyvin kaatamalla Ruotsin 8-4, mutta toisessa pelissä Ruotsi oli parempi maalein 8-3. Kaiken kaikkiaan Ruotsin voittaminen on ollut melko vaikeaa miehillekin jo jonkin aikaa, joten tulosta voi pitää kelpona. Suomen U19-miehet kaatoi myös Ruotsin kertaalleen lauantaina, mutta kärsi myös tappion perjantain ottelussa.

Miesten U23-maajoukkueelle viikonloppu oli tulosten valossa kehno. Joukkue hävisi Tshekin U23-maajoukkueelle niukasti ja Ruotsin vastaavalle peräti 11-2. Ainoa lohdullinen tulos oli selvänumeroinen voitto Saksan A-maajoukkueesta.

Tulokset ja koosteet

Torstai 31.8.
Suomi MU23-Tshekki MU23 4-5

Perjantai 1.9.
Suomi, miehet – Ruotsi, miehet 8-4

Kooste:

Tshekki, naiset – Suomi, naiset 4-6 Kooste
Suomi, U19-miehet – Ruotsi, U19-miehet 6-10

Kooste:

Saksa, miehet – Suomi, MU23 2-12

Lauantai 2.9.
Ruotsi, miehet – Suomi, miehet 8-3

Kooste:

Ruotsi, naiset – Suomi, naiset 6-7 Kooste
Suomi, U19-miehet – Ruotsi, U19-miehet 9-5

Kooste:

Ruotsi, U19-naiset – Suomi, U19-naiset 10-6

Sunnuntai 3.9.
Suomi, naiset – Sveitsi, naiset 5-5 (Sveitsi voitti rankkarikisan) Kooste
Suomi, U19-naiset – Ruotsi, U19-naiset 10-13
Suomi, MU23 – Ruotsi, MU23 2-11