Hankkiolle liigakauden pisin pelikielto – ”Kontakti on ollut tahallinen, epäurheilijamainen ja vaarallinen”

Kuva: F-liiga

Nurmon Jymyn Jari Hankkio on tuomittu kahden ottelun pelikieltoon kontaktistaan TPS:n Lauri Stenforsiin.

Hankkio törttöili itselleen ottelussa pelirangaistuksen. Kyseinen tuomio on toistaiseksi pisin pelikielto tämän kauden liigassa, mutta toisaalta muitakin kahden ottelun pelikieltoja on tuomittu.

Tilanne tapahtuu TPS:n hyökkäyspäässä. TPS:n Stenfors juoksee pallottomana ylöspäin kohti maalialueen kulmaa. Jymyn Hankkio tulee tilanteeseen Stenforsin takaa vasemmalta puolelta. Hankkio ottaa pitkän askeleen ja astuu Stenforsin juoksulinjalle. Hankkion oikean jalan polvi osuu Stenforsin vasemman jalan pohkeen ulkoreunaan, hieman polven alapuolelle. Stenforsin jalat osuvat yhteen ja hän kaatuu. Stenfors loukkaantuu tilanteessa. Erotuomarit tuomitsevat Hankkiolle tilanteessa pelirangaistuksen raa’an rikkomuksen tekemisestä tai yrittämisestä.

Kurinpitodelegaatio toteaa, että Stenfors on tilanteessa täysin palloton pelaaja. Hankkion viimeinen askel, joka johtaa kontaktiin, on kurottava ja suuntautuu suoraan Stenforsia jalkoihin takaviistosta. Hankkion pelitilanteen vastaista pelaamista kuvastaa Hankkion oman mailan käyttö, joka ei ole pelinomaisesti maassa estämässä syöttöä Stenforsille vaan kahdessa kädessä rinnan korkeudella. Kurinpitodelegaatio katsoo, että Hankkion ainoa tarkoitus tilanteessa on jalallaan kampata Stenfors. Hankkion polvi osuu tilanteessa Stenforsia hieman polven alapuolelle, säären ulkoreunaan. Stenforsin jalka on kontaktin tapahtuessa tilanteessa ilmassa juuri ennen maahan astumista.

Kurinpitodelegaatio katsoo, että Stenforsilla ei ole ollut mahdollisuutta tilanteessa ennakoida tällaista peliin kuulumatonta kontaktia. Pallo ei ole mukana tilanteessa ja Hankkio tulee tilanteeseen Stenforsin takaa. Kurinpitodelegaatio katsoo lisäksi, että tällainen polvella jalkoihin tuleva kontakti voi olla hyvin vaarallinen, jos rikotun pelaajan polvi vääntyy kontaktista. Käsillä olevassa tapauksessa Stenforsin jalka on ilmassa, mikä lieventää kontaktin vaarallisuutta. Kurinpitodelegaatio katsoo kuitenkin, että tilanne ei ole ollut sillä tavalla Hankkion hallinnassa, että hän olisi voinut välttää tapahtunutta vaarallisemmankin kontaktin.

Kurinpitodelegaatio katsoo siten, että Hankkion kontakti on kohdistunut pallottomaan pelaajaan ja kontakti on ollut tahallinen, epäurheilijamainen ja vaarallinen.

Kurinpitodelegaatio määrää Jymyn Jari Hankkiolle kahden ottelun pelikiellon.

Määrätty rangaistus on suoritettava tiedoksiantoa seuraavasta pelistä lukien eli 4.12.2023 pelattavasta pelistä lähtien.

Kurinpitopäätöksiin