Salibandyliiton hallituksen vaalit ovat ovella tässä kuussa.

Hallituksesta hakee paikkaa kaikkiaan 16 ehdokasta. Kaksi edustajaa tavoittelee puheenjohtajan pestiä. Sekä liitto että liiga ovat tehneet huonoa taloudellista tulosta viime vuosina. Ehdokkaiden puheissa korostuu talouden tasapainotus, mutta konkreettisia toimia uupuu.

Pääkallo luettelee tässä joukon asioita, joita voisi leikata, supistaa tai muuttaa koskien sekä Salibandyliittoa että SSBL Oy:n hallinnoimaa F-liigaa:

– Super Cup: Tässä konseptissa ei näytä olevan minkäänlaista kultaista reunusta. Kuluerä liigalle ja joukkueille.

– Suomen Cup: Iso kuluerä varsinkin valtakunnallisissa sarjoissa pelaaville joukkueille ja lopulta lopputurnauksen kautta liitollekin isohko taloudellinen ponnistus. Cupille löytyy aina puolustajansa, mutta pitäisi kysyä, että jääkö se plussien ja miinusten jälkeen edelleen plussan puolelle? Jos ei, niin onko pelkkä tunnepohjainen syy ”se on aina ollut” riittävä salibandyn nykyisessä taloudellisessa ilmastossa? Jos jatkuu niin miten siitä saadaan taloudellisesti parhaiten irti?

– Tuomaripalkkiot: Tästä tulee ihan ansiosta myös vastareaktiota. Jos ja kun palkkioita ei kuulemma voida oikein laskea, kun tuomareita on melko vähän nytkin, niin mikä on mennyt pieleen isossa kuvassa? Varsinkin ylätasolla korvaus on todella hyvä pelaajiin nähden. Pitää kuitenkin myös katsoa sitä isossa kuvassa, että jos palkkiot ovat koko ajan nuosseet ja tuomarit vähentyneet, niin mikä on vikana? (kts. lisäliitteen ehdotukset)

– F-gaala: Tämä on siinä mielessä hiukan kiperä asia, että F-gaala on ollut tapahtumana erinomainen. Siinä on vain rahoituksellisesti aukkoja, ja kustannuksia tulee edelleen kiitettävästi liigan suuntaan. Jos tapahtuma olisi yleisempi, ja sinne myytäisiin myös yleisesti pääsylippuja, olisi mahdollista saada myös tuloja kattamaan kuluja. Joku on ehdottanut esimerkiksi päätösristeilyitä. Jos Superfinaali oli yhteiset päättäjäiset, niin F-gaala jää valitettavasti harvojen huviksi. Samaan lukuun voitaisiin laskea myös pääsylippu seuraamaan draftia.

– Maajoukkuetien ja Eerikkilä-yhteistyön vähentäminen tai lopettaminen: Taas pitäisi pystyä näyttämään konkreettinen hyöty suhteessa käytettyihin varoihin. Onko maajoukkuetie-toiminta tuonut suomalaiseen salibandyyn jotain sellaista erityisen hyvää, että se ansaitsee edelleen paikkansa kiristyneessä taloustilanteessa? Jos tosiaan on niin, että noin 10 vuoden taival on oikeasti ollut plusmerkkinen, niin sitten vain täällä päässä molemmat kädet ilmaan ja jatketaan. Oletettavasti kuitenkin ainakin supistettavaa löytyisi? Varsinkin pelaajien ja heidän huoltajiensa kuluja katsottaessa.

– U23-maajoukkueen ja U17-maajoukkueiden lakkauttaminen: Vaikka on tietysti kiva, että on U23-maajoukkue ja U17-maajoukkueet, niin mikä niiden varsinainen konkreettinen hyöty on? Ainakin U23-maajoukkueen kohdalla tätä voi ihan perustellusti kysyä, kun esimerkiksi miesten F-liigan keski-ikä on noin 24 vuotta. Salibandyn kansainvälinen kilpailu on neljän maan välinen taisto. Ihan aidosti pitää perustella kaikkia mahdollisia resursseja mahdollisimman paljon siihen nähden, minkälainen kultakaivos on olla maailman paras.

– Miesten F-liigan ottelumäärän supistaminen: Nyt pelataan 33 ottelua, mikä tuntui jossain vaiheessa allekirjoittaneessakin hyvältä idealta. Kokemus on kuitenkin osoittanut, että se ei tee hyvää sarjalle. Amatöörisarjaan määrä on vain liian iso, ja on aiheuttanut lopettamisia, ja ehkäpä vielä vienyt osan pois sarjan kiinnostavuudestakin (kts. lisäliitteen ehdotus).

– Junioreiden SM-sarjojen määrän supistaminen: Ulkopuolisen silmään vaikuttaa järjettömältä, että SM-sarjoja pelataan niin monessa ikäluokassa, varsinkin jos pelaajapuolen määrän kehitystä miettii. Ottaen huomioon liigan ikärakenteen, niin kolme SM-sarjaa riittäisi poikienkin puolella: P16, P18 ja P20. Tällä säästettäisiin kuluja ja resursseja, joita voisi käyttää muuhun harrastetoimintaan ja drop out -ongelman kitkemiseen.

Muuta:

– Avoimuuskysymykset: Jatkossa kaikki Salibandyliiton päätöksenteko pitää olla avoimpaa. Joko liiton hallituksen ja johtoryhmän kokouksia videoidaan ja/tai ne litteroidaan avoimiksi pöytäkirjoiksi, kuten IFF täysin oikein tekee jo nykyisin.

Liitteet:
Konkreettinen ehdotus koskien tuomaripulaa – seurat ja joukkueet konkreettisesti mukaan: Seura x saa helpotusta liiton vuotuisista maksuista summan x jos se pystyy rekrytoimaan seurastaan lisää tuomareita, jotka myös tuomaroivat koko kauden ajan. Jos tällaista yhteistyötä on jo olemassa, niin sitä voisi syventää ja tuoda avoimemmin esille.

Konkreettinen ehdotus koskien tuomaripulaa 2: F-liiga ja Inssi-Divari mainostavat kansainvälistymisen ja opiskelun (Insinööriliitto) kautta. Opiskelijalle tuomarikorvaukset ovat kohtuullisen hyviä lisätienestejä. Olisiko näiden ylätason sarjojen kautta mahdollista rekrytoida lisää tuomareita jo valmiiksi peliä ymmärtävistä nuorista? Entä ulkomaalaisvahvistuksista? Liittyen samaan: miksi salibandyssa ei muuten tehdä enemmän yhteistyötä esimerkiksi isojen opiskelijajärjestöjen kanssa? Erasmus-opiskelijavaihto x draft esimerkkinä?

Konkreettinen ehdotus koskien miesten liigan ottelumäärää: Jatketaan 12 joukkueella, mutta pelataan kaksi 11 ottelun kierrosta. Sen jälkeen jaetaan joukkueet alempaan ja ylempään loppusarjaan, joissa pelataan yksi (1) kierros. Tällöin runkosarjan otteluita kertyy yhteensä 27. Plussaa on se, että alemmassa sarjassa pelataan vielä sekä karsinnoista että viimeisistä pudotuspelipaikoista. Ylemmässä tietysti kotiedusta. Tällaisten sarjojen ehdoton sudenkuoppa on se, että osan joukkueiden sijoitukset voivat olla jo laminoituneita ja pelattavaa on vähän tai ei lainkaan. Toisekseen tietysti tilastoissa on omat ongelmansa.