Jo pikaisella internet -haulla käy ilmi, että urheilijoiden drop out -ilmiöstä on puhuttu jo 20 vuotta sitten. Mutta kuinka huolestuttava nykyinen tilanne on?

Suomisportin pelipassitilastoista sekä Salibandyliiton tunnusluvuista on selkeästi havaittavissa, että salibandyn harrastajamäärä kasvoi tasaiseen tahtiin aina kauteen 2019-20 asti. Enimmillään rekisteröityjä pelaajia oli vuonna 2018, jolloin pelaajamäärä oli 61 368. Tämän jälkeen harrastajien määrä on vähentynyt vuosi toisensa jälkeen ja vuonna 2022 rekisteröityjä pelaajia oli enää 51 281.

Salibandyn rekisteröityjen pelaajien määrän kehitys vuosina 2011-2022:
2012 49 369
2013 51 438
2014 51 629
2015 53 633
2016 57 398
2017 59 774
2018 61 368
2019 59 657
2020 58 986
2021 52 049
2022 51 281

Lähde

Kuinka suuri vaikutus koronalla oli pelaajamääriin?

Salibandyliiton yhteiskuntasuhdejohtaja Jari Kinnunen kertoo, että salibandy on sekä hyvässä että pahassa matalan kynnyksen laji.

– Sekä aloittaminen, että lopettaminen ovat helppoa ja lajille tyypillistä on, että pelaajien vaihtuvuus on suurta. Esimerkiksi tällä kaudella (2023-24) päädymme melko tarkkaan samaan lisenssimäärään kuin viime kaudella. Todellisuudessa olemme kuitenkin onnistuneet samaan n. 10 000 uutta lisenssipelaajaa. Toisaalta olemme myös menettäneet 10 000 edelliskauden lisenssipelaajaa syystä tai toisesta.

– Koronan jälkeisinä kausina lopettaneiden määrä on kuitenkin ollut suurempi kuin lajin aloittaneiden määrä, minkä vuoksi salibandyn harrastajamäärät laskivat kausien 2019-2022 aikana, Salibandyliiton yhteiskuntasuhdejohtaja Jari Kinnunen kertoo.

Salibandyliitto toteutti alkuvuodesta 2022 laajan pelaajakyselyn sähköisesti. Kyselyyn vastasi 1455 vuoden 2021 aikana salibandyn lopettanutta pelaajaa. Vastausprosentti oli 17,3. Kyselyn kohderyhminä olivat salibandyn lopettaneet yli 13-vuotiaat pelaajat ja lopettaneiden alaikäisten pelaajien huoltajat. Kyselyn lopputulos oli karu; yhteensä 63 prosentilla korona on vaikuttanut ainakin vähän lopettamiseen.

Vastaajilta kysyttiin mitkä asiat olivat vaikuttaneet lopettamispäätökseen. 40% kertoi koronan olleen päällimmäisin syy. 26% kertoi lopettamisen johtuneen kiinnostuksen loppumisesta ja 24% toisen lajin pariin siirtymisestä. 23% mukaan harrastaminen ei ollut enää hauskaa ja 20% kertoi syyksi joukkueen toiminnan loppumisen. Muihin syihin lukeutui mm. sairastuminen tai loukkaantuminen, opiskelu, töiden vaikutus, muuttaminen ja joukkuehenki. Vastaajat saivat halutessaan valita useamman kuin yhden lopettamiseen vaikuttaneen syyn ja luokitella ne syyn merkittävyyden mukaan.

– Vastanneista junioripelaajista liki 70% kertoi, ettei usko palaavansa salibandyn harrastamisen pariin. Sen sijaan liki 70% aikuispelaajista oli joko varma tai lähes varma palaamisestaan lajin pariin. Tämä on rakenteellinen ongelma, joka voi pidemmällä tähtäimellä luoda ikäluokkia, jossa harrastajia ei ole tarpeeksi, Kinnunen jatkaa.

Pelaajamäärän vähentymisen vaikutukset

Moni salibandyn lopettanut pelaaja siirtyi toisen urheilulajin pariin, mutta huolestuttavaa kyllä, joukossa on myös pelaajia, joilla urheileminen loppui ja sen myötä myös liikkuminen vähentyi merkittävästi. Kirjoittajana pystyn myös itse samaistumaan tähän ryhmään, kun 11 vuotta kestänyt aktiivinen pelaajaurani loppui viime kauteen. Itsensä motivoiminen yksilönä liikkumiseen tuntuu haastavalta joukkueurheiluun tottuneelle eikä uutta kiinnostavaa joukkuelajiakaan ole löytynyt. Salibandyn pariin palaaminen pelaajan roolissa ei kuitenkaan ole innostanut enää kuten ennen.

Isossa kuvassa seuraukset näkyvät vasta pitkällä aikavälillä, mutta jokainen ymmärtää varmasti sen, ettei urheilulajien harrastajamäärien lasku tule vaikuttamaan kansanterveyteen ainakaan sitä kohentavasti. Toinen, ei niin suuren mittakaavan seuraus on puhuttanut myös paljon. Miten pelaajamäärän vähentyminen on vaikuttanut Salibandyliiton talouteen?

– Harrastajamäärien vähentyminen on ollut suurta etenkin miesten alasarjoissa, joissa joukkueita pyörittävien “puuhamiesten” lopettaminen on pahimmillaan ajanut useiden joukkueiden toiminnan alas. Miesten alasarjat ovat taloudellisesti kannattavia verrattuna juniorisarjoihin, joissa liiton kulut ovat suurempia kuin tulot. Juniorisarjojen kasvu ja aikuisten alasarjojen vähentyminen ovat vaikuttaneet Salibandyliiton talouteen heikentävästi, Kinnunen kertoo.

Millä keinoin Salibandyliitto pyrkii edistämään harrastajamäärien kasvua?

– Olemme luoneet uusia matalan kynnyksen mahdollisuuksia lajin harrastamiseen, näistä esimerkkinä tuore 3vs3 -pelikonsepti. Tulossa on myös ns. puolen kauden sarjoja, joihin pystyy osallistumaan halutessaan vaikka vain syys- tai kevätkaudeksi.

– Liitossa kiinnitetään entistä enemmän huomiota myös nykyisten sarjojen matkustusmääriin ja niiden kustannuksiin, jotta harrastamisen kulut eivät nousisi kohtuuttomiksi. Nykyisellään esimerkiksi valtakunnallisissa ja SM-sarjoissa matkustetaan todella paljon, minkä vuoksi kaikilla ei välttämättä ole mahdollisuutta harrastaa. Alueellisia ja ylialueellisia sarjoja pyritään muodostamaan mahdollisuuksien mukaan. Matkustusmäärien vähentäminen on tärkeää myös ympäristönäkökulman kannalta, Kinnunen lisää.

Junioreiden kohdalla pelaajamäärien vähentyminen on merkittävä ongelma, joka korostuu etenkin pienillä paikkakunnilla. Kun pelaajamassa ei riitä olemassa oleviin joukkueisiin, niiden toiminta lakkaa ja motivoituneet pelaajat jäävät ilman pelipaikkaa. Henkinen kolaus voi olla niin iso, että into pelaamiseen katoaa.

Osassa seuroja joukkueet saadaan kasaan, mutta pienentynyt pelaajamassa voi ajaa ikäluokkien rikkoutumiseen. Pelaajia saatetaan esimerkiksi nostaa ylempiin ikäluokkiin ”ennen aikojaan”, jolloin pelaajien kehityskaari ikään kuin lyhenee.

Kenelläkään juniorilla ei pitäisi olla kiire nousta ylempään ikäluokkaan, eikä seurojen pitäisi sellaista edistää mikäli on esimerkiksi vaihtoehtona, että pelaaja on nimettynä oman ikäluokkansa joukkueeseen, mutta käy mahdollisuuksien mukaan hakemassa lisäkokemusta ylemmästä ikäluokasta. Toimintatapa, jossa pelaajat lukitaan ylempään ikäluokkaan ei edesauta heidän kehittymistään ja se saattaa vaikuttaa heikentävästi myös nostettujen pelaajien oman ikäluokan joukkueeseen. Seura- ja joukkuetasolla tehdyt päätökset vaikuttavat suuresti pelaajien intoon jatkaa lajin parissa.

Kinnusen mukaan harrastajamääriin voidaan vaikuttaa merkittävästi myös seura- ja joukkuetasolla:

– Seurojen tulisi pyrkiä luomaan myös “ei kilpailullisia” -harrastusryhmiä, joihin on mahdollista osallistua matalalla kynnyksellä.

– On tärkeää myös käydä keskustelua siitä, missä vaiheessa tasoryhmiä aletaan muodostamaan. Usein käy niin, että lahjakkaimpia pelaajia revitään joka suuntaan. Omassa ikäluokassaan näkyvää roolia saava pelaaja saattaakin olla ylemmässä ikäluokassa 3-4.ketjussa. Olen sitä mieltä, että pelaajan ei tulisi joutua itse tekemään valintaa sen suhteen, minkä ikäluokan joukkueessa hän pelaa ja pelaajan tulisi pysyä mahdollisimman pitkään omassa ikäluokassaan. Se on niin pelaajan kuin joukkueenkin etu.

On myös huomioitava se seikka, että drop out -kyselyssä iso osa vastaajista kertoi harrastuksen loppumisen johtuneen kiinnostuksen loppumisesta tai siitä, ettei harrastaminen ollut enää hauskaa, tähän voidaan vaikuttaa juurikin seura- ja joukkuetasolla.

—

Erika Kamsula, Pääkallo.fi:n toimittaja
Asemapaikka: Oulu
Instagram: @erikaistaa

—

Rekrytoimme uusia tekijöitä! Jos kiinnostuit niin lisätietoja löytyy täältä: Rekry: Haluatko mukaan Pääkallon toimitukseen