Eeva Toivanen kirjoittaa vieraskynässä nais- ja tyttösäbä -käsitteistä.

Onko olemassa myös poikasalibandya?

Tätä kysymystä toisinaan pohdin, kun törmään somessa tai muissa viestintämateriaaleissa termiin ”tyttösalibandy” tai ”tyttösäbä”. Tyttöjen pelaamisesta puhutaan lähes poikkeuksetta näitä termejä käyttämällä, kun taas poikien pelit, sarjat ja tapahtumat ovat vain salibandyn pelaamista.

Tämä puhumisen tapa ei toki ole vain salibandyssa vakiintunut, mutta nähdäkseni silti kriittisen tarkastelun arvoinen. Mitä vaikutuksia sillä mahdollisesti on, että tyttöjen ja naisten pelaaminen eriytetään termivalinnalla hieman poikien ja miesten pelaamisesta erilliseksi, omaksi toiminnakseen? Miksi emme puhu myös ”poikasalibandysta” – miksi poikien pelaaminen on neutraali, etuliitteetön normaali?

Tyttösäbä on timanttia

Salibandyliitto toteutti 00- ja 10-luvuilla ”Tyttösäbä on timanttia” -kampanjan, jonka tarkoituksena oli houkutella lisää tyttöjä lajin pariin. Tarkoitus oli ehdottomasti hyvä ja kannatettava. Toteutuksessa yksi näkyvimmistä osioista olivat salibandyhalleille ja muun muassa kouluille jaetut kirkkaan pinkit julisteet ja lentolehtiset, joissa poseerasi ”peliasennossa” vaalea naismalli ja päällä kimalteleva teksti ”Tyttösäbä on timanttia”. Viestintäkampanjassa nojattiin siis hyvin vahvasti stereotypioihin, ehkäpä ajatellen, että näin kiinnitetään tyttöjen huomio.

Olin itse junioripelaaja tuohon aikaan. Muistan, kuinka joukkueessani naurettiin julisteille ja sloganista tuli hetkeksi treeneissä viljelty läppä. Pohjimmainen tunteemme taisi kuitenkin olla, että kampanja oli nolo eikä vastannut käsitystämme omasta pelaamisestamme. Harjoittelimme ja pelasimme kovaa, tavoittelimme menestystä ja halusimme, että meidät otetaan tosissaan.

Nätiksi tärkätty malli pinkillä taustalla tuntui vieraalta ja ”tyttösäbä” -termi taas jotenkin loi mielikuvia kivasta harrastelusta, ei kilpaurheilusta. Liiton aikeet olivat hyvät ja aika oli toinen, tänä päivänä ollaan monella tapaa matkalla erinomaiseen suuntaan esimerkiksi F-liigan brändiuudistuksen myötä. Termit tyttösalibandy ja tyttösäbä ovat silti jääneet elämään.

Puheella rakennetaan maailmaa

Käytetyistä termeistä puhuminen voi tuntua hiusten halkomiselta ja turhanpäiväiseltä nillittämiseltä. Kielellä kuitenkin rakennetaan maailmaa ja käsityksiä, ja siksi tästäkin aiheesta on tarpeen keskustella. Olisiko salibandyssä syytä tähytä esimerkiksi jalkapallon Palloliiton suuntaan, jonka viestinnässä on järjestelmällisesti luovuttu ”naisjalkapallosta” tai ”tyttöfutiksesta” puhumisesta?

Myös kuviin ja mielikuvien rakentamiseen on jalkapallossa selvästi panostettu – tytöt näkyvät liiton viestinnässä siinä missä pojatkin, kamppailemassa kentällä, tuulettamassa maaleja ja nielemässä tappion karvasta kalkkia. Pinkin värin viljely ja hymyilevät staattiset poseerauskuvat on hylätty, tytöt näkyvät toiminnan kautta urheilijoina.

Harrastajamäärien huolestuttavasta tilanteesta on käyty jälleen hyvää ja tärkeää keskustelua. Tyttöjen määrää lajin parissa halutaan kasvattaa ja asialle omistautunutta väkeä on lajimme parissa huikean paljon. Viestinnän ja puhumisen tapojen kautta voidaan rakentaa uutta kuvaa salibandystä houkuttelevana lajina tytöille ja naisille.

Itse toivoisin, että tuossa kuvassa salibandy olisi tasavertaisesti eri sukupuolia kohteleva, moderni laji, jossa tytöt ja naiset eivät ole erillinen ”sivuhaaransa” tai kiva kuriositeetti. Siispä haaste Salibandyliitolle ja meille lajiväelle: Jos olet laittamassa sanaa tyttö tai nainen etuliitteeksi johonkin, mieti ensin, laittaisitko siihen vastaavat liitteet poika tai mies poikien tai miesten pelaamiseen liittyvistä asioista puhuessasi. Jos et, jätä se pois.

Teksti: Eeva Toivanen