TPS ja Loisto mittelevät historiallisesti välierissä: ”Tarjotaan turkulaisille viihdettä viiden ottelun verran”

Eerika Koski edusti viime kaudella vielä FBC Loistoa, mutta pelaa tällä kaudella TPS-paidassa. Kuva: Esa Jokinen

Naisten F-Liigan välierät alkavat ensi lauantaina. Vaikka finalisteja vasta aletaan selvittää, on yksi asia varma: finaaleja pelataan Turussa.

Kaupungin F-liigaseurat, runkosarjan kakkonen ja kolmas TPS ja FBC Loisto molemmat selvittivät puolivälieräsarjansa puhtaalla pelillä. Kun runkosarjan voittaja Classic myös eteni jatkoon, päätyivät turkulaisseurat vastakkain.

TPS:n Eerika Koski oli tyytyväinen TPS:n suoritukseen puolivälierissä SB-Prota vastaan. TPS voitti kaksi ensimmäistä ottelua selvästi, mutta kolmannen ja ratkaisevan ottelun vain maalin erolla. Koski näkee tiukan kolmannen ottelun auttavan TPS:ää pudotuspelien edetessä.

– Hyvät fiilikset. Voitettiin se sarja kolmella pelillä. Aloitettiin sarja todella hyvin, mutta kolmas peli oli tiukempi, mutta sekin peli voitettiin, Koski arvioi.

– Kyllä mä uskon, että sen tiukan tilanteen kokeminen auttaa tulevissa peleissä pärjäämään paljon paremmin, hän toteaa.

Koski odottaa tasaista sarjaa, mutta uskoo omaan joukkueeseensa.

– Loisto on nuori joukkue, jossa on paljon taitavia ja nopeita yksilöitä. Pelit tulevat olemaan tasaisia ja todella virtaavia.

– Runkosarjan ottelut olivat myös todella tasaisia, joten uskon näiden otteluiden olevan samanlaisia. Uskon silti, että olemme parempi joukkue, Koski arvioi.

FBC Loiston Tuulia Lahti tiedostaa sarjan haastavuuden. TPS tulee välieriin hallitsevana mestarina hieman aiempia vaikeamman runkosarjan jälkeen, kun taas FBC Loisto selvitti tiensä välieriin ensimmäistä kertaa seuran historiassa, kun he päihittivät PSS:n kolmessa erittäin tiukassa ottelussa.

– Totta kai se on iso juttu. Hirveän montaa kautta ei olla ehditty liigaa pelata. Välieräpaikka oli jo ennen kauden alkua tavoitteena ja sitä pidettiin realistisena, realistisempana kuin aiemmilla kausilla. Ei sen tavoitteen täyttymistä pidetty kuitenkaan itsestäänselvyytenä. Täytyy toivoa, että tänne asti pääseminen näkyy kentällä ja että pelaamisesta näin korkean tason otteluissa nautitaan, Lahti kommentoi.

– Tosi kova vastus tulossa. Siellä on mestari vastassa. Aina kun hallitsevaa mestaria vastaan lähtee pelaamaan, lähtee altavastaajan asemasta, Lahti sanoittaa.

Paikallissarja

Sarjasta tähän vaiheeseen kautta tekee uniikin sen paikallisuus. Harvoin kaksi saman kaupungin joukkuetta pääsevät välierävaiheeseen, saatikka pelaa toisiaan vastaan. Koski ja Lahti uskovat tunnelman olevan normaaleihin paikalliskohtaamisiin verrattuna vieläkin korkeammalla.

– Turun derbyjä on väännetty jo useampi vuosi, jotka jo runkosarjassa ovat hyvin erilaisia otteluita muihin verrattuina. Uskon, että jokaisessa pelissä hallissa tulee olemaan todella korkea tunnelma kentän puolella, Lahti sanoo.

– Kyllä paikallisuus tuo lisäfiilistä ja tahtoa voittaa välierät. Kumpikin osapuoli varmasti haluaa voittaa. Uskon, että paikallisuus tuo peleihin enemmän katsojia ja parempaa tunnelmaa myös katsomon puolelle, Koski uumoilee.

TPS:n Eerika Koski on pudotuspelisarjassa mielenkiintoisessa asemassa. Vielä viime kaudella samojen joukkueiden kohdatessa puolivälierissä hän pelasi Loiston paidassa. Tuolloin TPS vei sarjan voitoin 3-0. Kosken mukaan entistä seuraansa vastaan pelaaminen tuo omaa lisäboostia hänelle henkilökohtaisesti sarjaan.

– Tietysti se tuo oman juttunsa siihen, että on Loistossa pelannut viime kaudet. Vielä, kun päästään pelaamaan välierissä, niin se tuo lisää tunnelmaa ja boostia voittaa, kun pelaa entistä seuraa vastaan, hän sanoo.

Loiston kasvatti Tuulia Lahti pelasi viime kaudella Sveitsissä, mutta hänen mukaansa revanssihenki sykkii tällä hetkellä FBC Loiston pukukopissa hurjalla lailla.

– Kyllä revanssia haetaan. Itse en viime kaudella ollut pelaamassa, mutta uskon, että suurin osa joukkueesta joka viime vuonna pelasi TPS:ää vastaan, haluaa revanssin. Moni on puhunut, että jo puolivälieräsarjassa tunnelma oli täysin erilainen kuin runkosarjassa. Uskon, että kun panoksena on finaalipaikka, molemmilla joukkueilla on vielä suurempi halu näyttää. Toivottavasti meidän revanssimieli on tarpeeksi, että pystymme kääntämään sen voitoksi, hän kertoo.

Sarjan lopputulosta kysyessä molemmat luottavat oman joukkueensa etenevän finaaliin.

– Veikkaan, että mennään viidenteen otteluun, ja me lopulta viemme sen. Tarjotaan turkulaisille viihdettä viiden ottelun verran, mutta loppujen lopuksi Loisto menee ensimmäistä kertaa ikinä finaaleihin, Lahti linjaa.

– Uskon meidän joukkueeseen, meidän vahvuuksiin ja kokemukseen, ja että voitamme sarjan 3-0, Koski ennustaa.