Kirkkonummi Rangersille nimitettiin tällä viikolla uusi päävalmentaja Miika Valkama.
Valkamalla on kokemusta Westend Indiansin junioreista, ja varsinkin vanhimmista junioriluokista. Viime vuonna hän oli voittamassa P22-ikäluokan SM-kultaa. Valkaman sopimus kattaa kaksi seuraavaa kautta.
Valkamalla on myös taustaa Rangersista, sillä hän on valmentanut viime vuosikymmenellä Sebastian Fager-Pintilän apuna A-poikia SM-sarjassa kaksi kautta ja Miesten Divarissa kaksi kautta.
– Ei tarvinnut kauaa asiaa pohtia ja kyllä se heti klikkasi, kun mahdollisuus aukeni. Viime kausi osoitti, että Kylillä ollaan taas menossa oikeaan suuntaan sählyn saralla. Kohta aloitetaan hommat ja pyritään siihen, että syksyllä Jokirinteen huuma saa jatkoa, Valkama kommentoi tiedotteessa.
Aiemmin viikolla Rangers tiedotti, että Christian Anderssonin kahden vuoden pesti tuli päätökseen. Kausi 2022-23 oli Rangersille vaikea tuloksellisesti ja taloudellisesti, mutta kaudella 2023-24, joukkue ylsi aina liigakarsintaan asti.