TPS:ssa tapahtuu – maalivahtiosastolle muutoksia ja kaappaus naapuriseurasta

Milla Granlund siirtyy Tepsiin. Kuva: Henri Keränen/salibandy.fi

TPS:n naisten F-liigajoukkue on julkaissut kokoonpanon muutoksista viime viikkoina.

Tuorein hankinta oli kovaa kaliiberia. Kolme viime kautta FBC Loistoa edustanut Milla Granlund siirtyy naapuriseuraan. Granlund on pelannut liigassa 53 peliä ja iskenyt niissä tehot 37+18. Granlund saavutti Loiston kanssa pronssia viime kaudella. Liigakauden jälkeisessä U19-ikäluokan MM-turnauksessa Granlund oli Suomen paras kenttäpelaaja.

TPS on tiedottanut myös maalivahtiosaston muutoksista, sillä pitkäaikainen ykkösvahti Noora Vuorela lopetti liigauransa. Wilma Holmin seuraksi tulevat viime kaudella Loistossa torjunut Maria Viitala sekä myös Loisto-taustainen Minnie Heininen.

– Minniellä (Heininen) on paljon kokemusta liigatasolta ja hän vaikuttaa erittäin motivoituneelta palatessaan taas Suomeen pelaamaan. Wilma (Holm) puolestaan on teknisesti äärimmäisen hyvä maalivahti ja määrätietoinen harjoittelija, joten hänestä on väistämättä kasvamassa tulevaisuuden huippumaalivahti. Noora Vuorelan jättäessä pelikentät koen, että voimme hyvin turvallisin ja luottavaisin mielin lähteä alkavaan kauteen ja saappaiden täyttäjä löytyy aivan varmasti, päävalmentaja Aki Vilander kommentoi.

TPS on tiedottanut myös pelaajien lähdöstä. Anu Raatevaara (Sveitsi), Jenina Hämäläinen, Anna Marttala, Jasmin Saario, Lisette Blomqvist (FBC Loisto) ja Joanna Kaasalainen eivät jatka joukkueessa. Aiemmin varmistettiin myös joukkueen tulevan kauden valmennus. Päävalmentajana jatkaa Vilander, jonka apuvalmentajina toimivat Tapio Hämeen-Anttila sekä seuraan Baselista tuleva Tero Tähtinen. Risto Mutanen jatkaa maalivahtivalmentajana ja fysiikkapuolen vastaajana toimii Mika Lönnblad.