Pohjanmaalla repäistiin oikein kunnolla – tavoitteena on tarjoilla ensi kaudella pelkkiä ilmaispelejä

Nurmon Jymyllä on kunnianhimoinen tavoite kotipeliensä suhteen. Arkistokuva: Juha Käenmäki

Nurmon Jymy kertoi sunnuntaina erittäin kiinnostavasta Jymytekeväisyys-kampanjasta.

Kampanjan tavoite koskien Jymyn kotipelejä on todella kunnianhimoinen.

– Tavoitteemme on saada kaikki kotipelimme ilmaistapahtumiksi. Tavoite on osa Jymytekeväisyys -kampanjaa, missä yhteistyössä joukkueen yhteistyökumppaneiden kanssa halutaan mahdollistaa suomalaisen huippu-urheilun ottelutapahtuma kaikille, kertoo Nurmon Jymyn edustaja Jiri Kirsilä seuran tiedotteessa.

Jymyn kannalta tärkeää on se, että yhteistyökumppanit ovat lähteneet mukaan hyvässä hengessä. Jymyn kohdalla tällaisia tapahtumia on järjestetty aiemmin pienemmässä mittakaavassa.

– Olemme esitelleet tätä ajatusta yhteistyökumppaneillemme, ja palaute on ollut erittäin positiivista. Ajatus on se, että otteluisännyyden lunastamalla yritys mahdollistaa ottelutapahtuman kaikille. Me emme siis aseta pääsylippuja niihin peleihin, joissa yritys tai organisaatio on otteluisäntänä. Tällöin otteluisännyyden lunastanut yritys samalla mahdollistaa tapahtuman kaikille.

– Ajatus tästä lähti siitä, kun pelasimme viime kaudella yhden ilmaisottelun, johon yritys mahdollisti ilmaisen sisäänpääsyn. Katsojia saapui huomattavasti enemmän paikalle kuin normaaliin runkosarjaotteluun. Tulimme lopputulokseen, että nykytalouden tilanne ja kohonneet elinkustannukset eivät voi olla vaikuttamatta ihmisten päätöksiin lähteä urheilutapahtumaan, Kirsilä summaa tiedotteessa.

Kirsilän mukaan lipunmyynnistä ja kausikorteista mahdollistaa sen, että joukkueen peleihin voidaan tulla matalalla kynnyksellä. Samalla on tarkoitus luoda pitkäkestoisia muistoja, edesauttaa hyvinvointia ja antaa yhteisöllisyyden tunnetta.