Classic hävisi Ruotsin mestarille kahdeksalla maalilla: ”Kaveri rokotti meidän aika lapsellisistakin nukahduksista”

Thorengruppenista löytyy vankkaa suomalaisosaamista. Kuvassa Sofia Mittentag pallon kanssa. Kuva: Jesse Peltola/salibandy.fi

Tampereen Classicin naisten Champions Cup ei lähtenyt vahvasti liikkeelle, sillä joukkue kärsi 1-9-tappion Thorengruppenille kotikentällään.

Jäittekö niin paljon jyrän alle mitä numerot kertovat, päävalmentaja Juho Syvänen?

– Ei mun mielestä. Sen pelin aikana oli tosi paljon hyviä tasaväkisiä jaksoja ja vuorovedolla vietiin peliä. Kaveri rokotti meidän aika lapsellisistakin nukahduksista aika kovalla prosentilla, mikä toisaalta kertoo siitä kuinka hyvä se vastustaja on.

Toinen tulokulma on sekin, että jos Classic on asemoitunut viime vuosina Suomen toiseksi parhaaksi joukkueeksi, niin Thorengruppen on ollut vuosia maailman kovin ja vilisee sekä Suomen että Ruotsin kovimpia maajoukkuepelaajia. Syväsen mukaan Thorengruppenin vahvuudet tulevat osin kovien pelien rutiinista.

– Kyllä varmaan ero tulee siinä tosi kovassa temmossa. Tekninen osaaminen ja tilanteen tunnistaminen on ehkä isoimmat asiat. Siellä on totuttu jo kovaan rytmiin ja tempoon, niin se maltti mikä heidän pallollisessa pelaamisessa on, on silmiä hivelevää parhaimmillaan, Syvänen kehuu vastustajaa.

Champions Cupiin osallistuville joukkueille kesä on hiukan erilainen, sillä tosipelit alkavat kolmisen viikkoa ennen varsinaisen sarjakauden alkua. Syväsen mukaan joukkueen harjoittelu on kuitenkin sujunut ihan hyvin kesällä.

– Ihan hyvin on sujunut, mutta tietysti se on vähän haastavaa, että pitää tehdä heinäkuun lopulta lyhyt prosessi tähän elokuun puoleenväliin, minkä aikana pitäisi saada hiottua yhtä sun toista tuosta pelistä ja saada kentällisiäkin pysymään samana. Ei siinä ole ollut mitään sen suurempia haasteita, mutta ajankohta on hieman hankala. Se, että se on molemmille sama, niin sen taakse ei voi kukaan mennä missään kohtaa.

Vaikka Classic hävisi avauspelin selvin numeroin, maalierolla ei ole väliä. Toisessa ottelussa sen on kuitenkin voitettava, jotta peli etenisi jatkoajalle, sillä ruotsalaisille riittää tasapeli.

Syväsellä itsellään on selkeä kuva miten peli kääntyy tällä kertaa voitoksi.

– Pitää pystyä olemaan vieläkin rauhallisempia ja luottaa vielä enemmän itseemme. Mun mielestä ne hetket sunnuntain pelissä, joissa pystyttiin pysymään rauhallisina sekä pallolla että ilman. Siihen pitää pyrkiä 60 minuutin ajan.

– Peli tulee varmasti olemaan vauhdikas, joten yksilöiden ratkaisut ja viisikon yhteiset ratkaisut tulevat määrittämään hyvin pitkälti peliä. Viime peli olisi ollut hyvin erilainen, jos me oltaisi tehty maaleja meidän maalipaikoista, mutta se ei vielä sunnuntaina onnistunut. Uskon, että jos pysytään luomaan saman verran paikkoja mitä sunnuntaina, niin lauantaina me tullaan tekemään niistä maaleja ja lauantain peli tulee olemaan luonteeltaan erilainen, päävalmentaja linjaa.

Toinen osaottelu Thorengruppen-Classic pelataan lauantaina klo 14.30 Suomen aikaa. Peliä voi seurata IFF:n applikaation tai SalibandyTV:n kautta.

Rekrytoimme uusia tekijöitä! Jos kiinnostuit niin lisätietoja löytyy täältä: Rekry: Haluatko mukaan Pääkallon toimitukseen