Ruotsin EFT-joukkue julki – Galante Carlström ei mahtunut mukaan

Alexander Galante Carlström (nro.9) oli viime vuonna mukana, kun Suomi ja Ruotsi kohtasivat Vantaalla. Kuva: Henri Keränen

Ruotsin miesten maajoukkue syyskuun 6.-8. Winterthurissa pelattavaan EFT-turnaukseen julkaistiin maanantaina.

Maailmanmestareiden joukkue on jälleen hyvin nimivahva, ja mukana on kaikkiaan 22 pelaajaa, kun joulukuun MM-kisoihin saa valita 20 nimeä. Ruotsin liiton tiedotteen mukaan päävalmentaja Niklas Norden arvioi joukkueen olevan tällä hetkellä noin 85-90 prosenttia ”oikein”, eli ainakaan tämän hetken valossa isoja muutoksia ei enää odoteta MM-kotikisoihin. Lokakuussa on kuitenkin edessä vielä Suomen EFT-turnaus.

Ehdottomasti isoin puuttuva nimi on Falunin tehohyökkääjä Alexander Galante Carlström, joka muun muassa valittiin vuoden 2022 MM-kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi ja on ollut maailman parhaita pelaajia viimeisen 15 vuoden aikana. 35-vuotias laituri on pelannut viisissä viimeisissä MM-kisoissa.

Ruotsin EFT-joukkue

Maalivahdit
Jon Hedlund, Pixbo IBK
Carl Bending-Sörling, IBF Falun

Kenttäpelaajat
Tobias Gustafsson, Zug United, Sveitsi
Emil Johansson, IBF Falun
Markus Jonsson, Nykvarns IBF
Niklas Ramirez, Växjö IBK
Johan Samuelsson, IBF Falun
Robin Nilsberth, Zug United, Sveitsi
Ludwig Persson, Växjö IBK
Linus Malmström, FBC Kalmarsund
Hampus Ahrén, Nykvarns IBF
Kim Nilsson, FBC Kalmarsund
Jesper Sankell, Växjö IBK
Rasmus Enström, Alligator Malans, Sveitsi
Malte Lundmark, IBF Falun
Oscar Weissbach, Pixbo IBK
Kevin Haglund, FBC Kalmarsund
Albin Sjögren, Zug United, Sveitsi
Gabriel Kohonen, Storvreta IBK
Sakarias Ulriksson, Storvreta IBK
Casper Backby, IBF Falun
Anton Willsund, FBC Kalmarsund

Suomen joukkue
Tshekin joukkue