KrP hurjana kauden avauspeleissä, Itänen teki historiaa – katso viikon tulokset ja koosteet

Nokian KrP (valkoisissa) on aloittanut kauden vakuuttavasti. Kuva: Juha Hautakangas/F-liiga

Salibandyn pääsarjat pärähtivät tällä viikolla käyntiin laajalla rintamalla.

Keskiviikon avauspelissä kaatui Suomen mestari Oilers lukemin 11-5 ja lauantain toisessa pelissä vastaan asteli hopeamitalisti Classic. KrP johti peliä avauserän jälkeen 5-0 ja kolmoserän alussa 9-3. Vaikka Classic kiri vielä lopussa, voitti KrP pelin 9-6. Classicin Eemeli Salin osui viidesti ja Jami Manninen syötti neljä maalia. KrP:ssa pistenikkareina häärivät Mikko Laakso (3+0), Luukas Hyvärinen (2+1) ja Juuso Ahola (1+2). Avausviikon vakuuttavin joukkue on ollut KrP, siinä missä muilla suosikeilla on ollut nihkeämpi aloitus.

Lauantaina Nurmossa nähtiin harvinainen tulos, kun FBC Turku haki kolme pistettä lukemin 9-8. Tuloksen harvinaisuutta korostaa se, että kyseessä oli FBC:n liigahistorian vasta kolmas voitto varsinaisella peliajalla ja peli oli 67. Eero Jalo palasi FBC-paidassa liigaan iskien hattutempun. Jymyn Eemil Äijälä naulasi tehot 2+2 ja on tehtaillut kahteen otteluun yhdeksän tehopistettä. Sunnuntaina Beecee palasi tappioiden tielle hävittyään TPS:lle lukemin 3-9 kaikkiaan 896 katsojan edessä.

Ennen viikonloppua yleisömäärät olivat jääneet vaisuiksi. SPV järjesti lauantaina pelin Kauhajoella Esport Oilersia vastaan ja paikalla oli 1113 katsojaa. Kotiyleisön harmiksi Oilers voitti pelin maalein 6-4. Toinen hyvä yleisömäärä nähtiin Classicin kotipelissä Bläk Boksissa, sillä paikalla oli yli 900 katsojaa.

Naisten liigassa tehtiin lauantain historiaa. SB-Pron puolustaja Emma Itänen pelasi uransa 360 runkosarjan ottelun (42+72) ja meni Katriina Saarisen ohi kaikkien aikojen tilastossa. Itänen on pelannut liigassa kaudesta 2005-06 alkaen edustaen Tiikereitä, SB Vantaata, PSS:aa, M-Teamia ja nyt kahdeksatta kautta SB-Prota. Pron kanssa puolustaja on saavuttanut kaksi SM-kultaa ja kaksi SM-hopeaa. SB-Pron kausi lähti kehnosti liikkeelle, sillä joukkue hävisi kotonaan Kooveelle lukemin 4-7.

Lue myös:
TPS:lle naisten Super Cupin voitto – EräViikingeille 0-11-tappio Mosan paluupelissä
KrP aloitti kauden vahvasti – Suomen mestari kaatui Espoossa selkein luvuin
Hyvärisen syksyn tavoitteisiin kuuluu maajoukkue ja MM-kisat: ”Jos siihen joukkueeseen pääsen, niin aion näyttää”

Miesten liiga

Keskiviikko 11.9.
Oilers-Nokian KrP 5-11

Kooste:

Perjantai 13.9.
EräViikingit-Happee 0-11

Kooste:

Jymy-LASB 11-4

Kooste:

Lauantai 14.9.
Classic-Nokian KrP 6-9

Kooste:

Jymy-FBC Turku 8-9

Kooste:

SPV-Oilers 4-6

Kooste:

OLS-Indians 6-7

Sunnuntai 15.9.
TPS-FBC Turku 9-3

Kooste:

OLS-Happee 6-5 ja.

Naisten liiga

Perjantai 13.9.
TPS-Classic 2-1 ja.

Kooste:

Lauantai 14.9.
PSS-FBC Loisto 0-10

Kooste:

SB-Pro-Koovee 4-7

Kooste:

EräViikingit-O2-Jyväskylä 4-1

Kooste:

SaiPa-SSRA 3-4

Kooste:

ÅIF-Welhot 4-2

Kooste:

Sunnuntai 15.9.
EräViikingit-Welhot 7-3

Miesten Divari

Perjantai 13.9.
Hawks–Rangers 5-4 rl

Lauantai 14.9.
SaiPa–Koovee 6-3
SB Vantaa–Tiikerit 5-10
Josba–LNM 7-3
ÅIF–O2-Jyväskylä 2-8

Sunnuntai 15.9.
SaiPa–LNM 7-6 rl
M-Team–Karhut 7-2
Josba–Koovee 6-8