Nurmon Jymyllä oli tällä kaudella kunnianhimoinen tavoite tarjota jokainen kotipeli ilmaiseksi yhteistyökumppanuuksien avulla.
Jymyllä on nyt kolme peliä takana ja ne on tarjottu ilmaiseksi Jymytekeväisyys-kampanjan kautta. Joukkueella on tällä kaudella 17 kotipeliä runkosarjassa ja Jiri Kirsilä kertoi seuran sivuilla, että jokainen peli ei tule olemaan ilmainen. Hyvään tulokseen seura on kuitenkin jo päässyt.
– Repäistään heti laastari, eli kokonaisen tavoitteen täyttyminen kaikista otteluista ei näytä tällä hetkellä todennäköiseltä. Tämä johtuu siitä, että pelejä ei ole täytetty ensimmäisestä järjestyksessään, vaan olemme halunneet kuunnella ratkaisevassa osassa olevia yhteistyökumppaneita ja pyrkiä yhdessä pohtimaan molemminpuolista vastikkeellisuutta.
– Se mistä olemme silti ylpeitä on se, että yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa pystymme tällä hetkellä tarjoamaan 13 ja ½ peliä ihan kaikille. Hyvä varmasti selventää myös, että puolikas tarkoittaa tässä vaiheessa puoleen hintaan olevaa peliä. Etenemme ottelu kerrallaan ja päivitämme tilannetta. Esimerkiksi viime päivitykseen nähden on jälleen saatu lisää kumppaneita mukaan Jymytekeväisyyteen ja mahdollistamaan ottelutapahtuma kaikille, Kirsilä kommentoi.
Kirsilä kommentoi kampanjaa alkukesästä täällä ja täällä. Jymyn sivuilta löytyy ottelukalenteri, josta näkee mitkä pelit ovat katsojille ilmaisia ja mitkä maksullisia tällä hetkellä.