Pääkalloennakko: Nokian KrP – mennäänkö Ferrarilla vai, no, Kialla?

Nokian KrP pelaa tulevalla kaudella vihdoin kotikaupungissa ja uudessa palloiluhallissa. Kuva: Jesse Peltola/salibandy.fi

Nokian KrP päätti viime kauden kaksijakoisissa tunnelmissa. Mestarisuosikki sai liigasta pronssia ja voitti Suomen Cupin, mutta jäätyään edelleen ilman mestaruutta, joukkueen johto uudisti sekä pelaajistoa että valmennusta.

Maalivahdit
83

Nokialla on maalivahtiosastolla hyvä tilanne, sillä parhaimmillaan pelaava Miro Tuomala on Suomen eliittiä. Varsinkin pudotuspelivaiheessa jättivahti on usein onnistunut. Tuomalan urakehitystä ovat kuitenkin hidastaneet vammat ja sen vuoksi onkin tärkeää huomioida, että varavahti Roni Tuononen on myös hyvä torjuja. KrP ei ole tässä kategoriassa kuitenkaan ihan sarjan kärkeä.

Puolustus
75

Tässä on nokialaisten akilleen kantapää. Puolustuksesta lähti tähtipelaaja Miska Mäkinen, eikä tilalle tullut ketään mitat täyttävää pelaajaa. Joona Rantala saattaa ottaa Mäkisen paikan peliä tekevänä ykköspakkina, mutta myös Vili Liposta on peluutettu puolustajana. Muuten puolustuspää on mestaruudesta kamppailevalle joukkueelle melko tasapaksu.

Aiemmilla kausilla KrP on hyökännyt paljon puolustuksen kustannuksella. Nyt fokusta on siirretty puolustuspelaamiseen, mutta riittääkö se? Nokialaisten kenttätasapaino on monesti huono, kun se menettää pallon, eikä sen pallolla puolustaminen ole ollut riittävällä tasolla. Joukkue kaipaa lisää konkreettista ”ryynäystä” sekä tiivistä ja fyysistä puolustuspelaamista, ja se on valmennuksessa myös tiedostettu.

Hyökkäys
91

Materiaali on laajudeltaan sarjan kärkeä. Luukas Hyvärinen, Olli Kinnunen, Marius Niemelä, Aapo Kilpeläinen ja Valte Karvonen olisivat hankintoina kelvanneet käytännössä lähes mille tahansa liigajoukkueelle. Pelkkä aiempi materiaali on laajudeltaan vahva, mutta ihan kirkkaimmat tähdet eivät kuulu esimerkiksi maajoukkueen suurimpiin tähtiin. Juuso Aholalla on eväät nousta tulevalla kaudella sarjan kärkipelaajien joukkoon.

Hyökkäyksen suhteen kysymymerkki on joukkueen varsinainen hyökkäyspelaaminen. KrP on osoittanut viime vuosina, että se on maan parhaimmistoa vastaiskuissa ja ylipäänsä nopeissa hyökkäyksissä. Kun vertaa muihin sarjan kärkijoukkueisiin, on se antanut tasoitusta varsinkin hitaammassa hyökkäyspelissä, mikä on näkynyt ongelmina puolustuspäässä. Nähtäväksi jää, kehittyykö KrP:n hyökkäyspeli monipuolisempaan suuntaan, sillä kaikki tarvittavat palikat löytyvät.

Valmennus
74

KrP on ollut materiaaliltaan sarjan parhaimmistoa jo vuosia, ja valmennus pääsee toteuttamaan valmentamista ammatikseen. Pelaajat ovat myös lähtökohtaisesti ammattilaisia ja todella hyvin valmennuksen käytettävissä verrattuna amatööri- tai puoliammattilaisjoukkueisiin. Siihen nähden valmennus ei ole ulosmitannut parasta mahdollista tulosta tähän mennessä, ja osin siksi valmennukseen haettiin uusia tuulia vielä toistaiseksi tuntemattomin tuloksin. Pelillisesti Nokian armadasta ei ole vielä ulosmitattu lähellekään tarpeeksi.

Mentaliteetti
82

Kaksipiippuinen asia. KrP on välillä ylittänyt odotuksia viime vuosina, välillä alittanut niitä. Vuoden 2023 finaalien tumpelointi johtoasemassa oli toistaiseksi isoin kupru. Toisaalta voi sanoa, että nokialaisilta on nähty viime vuosina myös hienoa venymistä kovissa paikoissa. Ei voi sanoa, että joukkue olisi tällä saralla huono, mutta mestaruuspokaali pitäisi jo löytyä kaiken panostuksen jälkeen KrP:n palkintokaapista. Tuleva kausi on jälleen ”uusi yritys”, ja materiaalin puolesta mestaruus on täyttä realismia.

Miten pärjää?
Pelaa mitaleista eli on sijoilla 1-4. Jokin muu suoritus olisi valtava shokki.

Yhteenveto
Maalivahdit
83
Puolustus
75
Hyökkäys
91
Valmennus
74
Mentaliteetti
82

Kaikki liigajoukkueet on arvioitu viidessä kategoriassa arvosanoin 0-99. Joukkue-ennakoiden jälkeen julkaistaan artikkeli, jossa joukkueille on annettu kokonaisarvosana ja joukkueet on rankattu sen perusteella 1-12. Joukkue-ennakot julkaistaan aikavälillä 3.-8.9. ja ranking maanantaina 9.9.

Samaan aikaan julkaistaan aihetta syventävä KalloCast-podcast, jossa avataan vielä tarkemmin perusteluita arvosanoille sekä sitä mitä asioita arvosanojen kohdalla on painotettu.

Rekrytoimme uusia tekijöitä! Jos kiinnostuit niin lisätietoja löytyy täältä: Rekry: Haluatko mukaan Pääkallon toimitukseen