Top 3: Miesten liigan parhaat valmennukset

Santeri Raatarila valittiin edellisellä valmennuskaudellaan vuoden valmentajaksi. Kuva: Ainesmedia/salibandy.fi

Top 3-listauksessa arvioidaan vielä miesten liigan parhaat valmennukset.

Listaukset perustuvat kausiennakoissa annettuihin arvosanoihin eri kategorioissa. Aihetta spekuloidaan syvemmin KalloCastissa, jossa vakijäsenet Toni Lötjönen ja Joel Siltanen kertovat perusteluitaan omille arvosanoilleen. Ohesta löydät myös linkit ennakkoarvioihin.

3. Oilers, 81
Oilersin arvosana nousi viime kauden perusteella reippaasti. Oilers sai parannettua eritoten puolustuspeliään, ja se johti mestaruuteen asti. Heikkoutena voi kuitenkin pitää edelleen aika yksilövetoista ja yksinkertaista hyökkäyspeliä, joka on ollut kuitenkin tehokasta, joten sitä ei ole ollut pakko monipuolistaa. Duo Aleksi Lammi-Akseli Ahtiainen on saanut joukkueen toimintaan ryhtiä, ja se näkyi tuloksessa viime kaudella.

2. TPS, 85
TPS häviää Indiansille tässä aihealueessa hyvin vähän, jos ollenkaan. Turkulaisten pääkäskijäksi palasi Santeri Raatarila, joka on erilaisen haasteen edessä kuin kaksi vuotta sitten, jolloin joukkue eteni mestaruuteen. Raatarila on osoittanut olevansa vahva pelikirjavalmentaja, joka on onnistunut eritoten puolustuksen organisoinnissa. Turussa on tapahtunut paljon muutoksia, mutta oikeastaan minään vuonna TPS:n hyökkäyspeli ei ole kehittynyt erityisen paljon, ja monesti on jouduttu ottamaan taka-askelia puolustavampaan suuntaan. Ehkä nyt?

1. Indians, 85
Indiansin valmennusnumeroa avittaa myös pitkä jatkumo. Espoolaisilla on ollut selkeä pelillinen identiteetti jo pitkään, ja sen kautta myös tulostaso on noussut. Vahvan pallollisen pelin lisäksi joukkue otti viime kaudella edistysaskelia pallottomassa puolustuspelissään ja hyökkäyspelin suoraviivaistamisessa, mikä johti myös hyviin tuloksiin. Mentaliteettipuolella on ollut aiemmin ongelmia, mutta senkin suhteen tuli parannusta. Nyt valmennuksen pitäisi pystyä kehittämään peliä vielä eteenpäin, sillä ensi kertaa joukkueella on myös menestyspainetta.