Gallup: Liika ottelumäärä syö Suomen Cupin kiinnostusta – ”Tiedotus ei kyllä ansaitse minkään sortin ruusuja”

Nokian KrP ja Happee kohtasivat viime talvena Suomen Cupin välierässä ”final four” viikonlopussa päivää ennen finaalia. Tällä kaudella Cupin välierä pelataan kuukausi ennen finaalia. Kuva: Henri Keränen/salibandy.fi

Miesten F-Liiga siirtyi kauden ensimmäiselle maajoukkuetauolle maanantaina. Viime viikolla joissakin otteluissa oli hieman enemmän panosta kuin yleensä, sillä ottelut palvelivat samalla Suomen Cupin liigakierroksen otteluna. Kysyimme cup-kierroksen jälkeen F-Liigavalmentajilta heidän mielipidettään Suomen Cupista. Kyselyymme vastasi 11/12 Liigavalmentajista.

Cupin nykyjärjestelmässä liigajoukkueet pelaavat cup-kierroksensa samaan aikaan cupin kuudennen kierroksen kanssa. Tälle kierrokselle selviää alemmilta sarjatasoilta vain neljä joukkuetta. Liigan cup-kierroksen ja kuudennen kierroksen voittajat etenevät puolivälieriin, josta eteenpäin cup noudattelee perinteistä kaavaa.

Cupin isoin ongelma ei tunnu liittyvän siihen itseensä. F-Liigan ottelumäärä on puhuttanut jo aiemmin paljon, ja vaikuttaakin, että Cupin arvostus valmentajien silmissä on alhaisempi suuren ottelumäärän takia. Cup itsessään lisää liigajoukkueille maksimissaan kolme ottelua. Liigan ottelumäärää alentamalla joukkueet eivät olisi yhtä väsyneitä, ja pystyisivät panostamaan Cupiin aivan eri tavalla. Tuplapanosotteluita pidettiin nykysysteemissä välttämättöminä, mutta sellaisina, joita ei pitäisi tarvita.

Salibandyliiton tiedotus Cupiin liittyen nousi puheenaiheeksi, kun SPV:lle selvisi reilu viikko sitten vasta OLS-ottelun jälkeen siinä olleesta tuplapanoksesta. Seuroille tulleeseen tiedotukseen liittyen päävalmentajat jakaantuvat aika tasan. Sen sijaan Salibandyliiton yleinen tiedotus ja markkinointi Cupiin liittyen ei aiheuta isoja hurraa-huutoja, vaikkakin osa valmentajista kertoi selkeästi tienneensä tuplapanospeleistä.

Viime kaudella Suomen Cupin välierät ja finaali pelattiin saman viikonlopun aikana Lahdessa. Tämä jakoi mielipiteitä valmenajien keskuudessa, toiset pitivät ideaa hyvänä ja toisten mielestä finaali kuuluu omalle viikonlopulleen.

___

Gallupin kysymykset:

1. Minkälaisia ajatuksia Suomen Cupin nykysysteemi kokonaisuudessaan herättää? Onko yleisesti ajatus siitä positiivinen, negatiivinen vai neutraali?

2. Ovatko tuplapanospelit hyvä vai huono asia?

3. Onko Salibandyliiton tiedotus Cupiin liittyen ollut riittävää? Kyllä/ei?

4. Viime kaudella Cupin välierät ja finaali pelattiin saman viikonlopun aikana, mutta tästä on luovuttu. Pidätkö tätä muutosta hyvänä vai huonona asiana?

5. Ajaako Suomen Cup nykyisellään tehtävänsä?

___

Janne Kainulainen, Nokian KrP

1. Cup on tärkeä kilpailu ja yleisesti urheilussa arvostettu asia, joten positiivinen juttu, että on myös salibandyssa.

2. Nykyisessä systeemissä ok. Tosin, jos voittajalle panoksena jatkossakin Champions Cupin paikka, niin vääristää kilpailua.

3. Kyllä. Jo kesällä joukkueille oli selvää, mitkä pelit ovat tuplapelejä

4. Samana viikonloppuna pelattiin, koska silloin näyttiin Ylellä, joten oli enemmän kuin perustelua. En osaa sanoa, miksei enää ole samana viikonloppuna. Varmaan johtuen Ylestä?

5. Tässä on itse nähnyt pelaajana ja valmentajana erilaisia systeemejä cupin osalta ja nykyinen on toimivin, joten tällä mennään ellei joku ehdota parempaa ja sellaista ei ole näkynyt, vaikka tämä sama aihe nousee esille joka vuosi.

___

Juha Kivilehto, Classic

1. Neutraali.

2. Hyvä, että yksi liigakierros pelataan tuplapanoksella.

3. Riittävä informaatio peleistä ja aikataulusta. Ehkä panostus mainontaan ja markkinointiin voisi olla isompaa.

4. Yksittäinen finaali positiivinen asia.

5. Monimuotoinen asia ja kysymys, mihin liittyy mm. medianäkyvyys, kaupallisuus ja ottelukuorma mukaan lukien kv-kalenteri.

___

Santeri Raatarila, TPS

1. Nykyisellä F-liigan liian suurella runkosarjan ottelumäärällä Suomen Cup on pelkkää ylimääräistä kuormaa. Tämä vain korostuu MM-kisavuonna. Yleinen fiilis tuntuu olevan, että cup ei herätä innostusta kuin korkeintaan vasta välierä- ja finaalivaiheissa. Ajatus cupista on siis tällä nykyisellä kuormalla sekä ottelumäärällä negatiivinen.

2. Tuplapanospelit ovat nykyisessä tilanteessa välttämätön käytännön pakko. Mikäli muutosta F-liigan ottelumäärään ei ole tulossa ja cup halutaan pitää mukana, täytyy tuplapanospelejä pelata. Kuitenkin periaateellisesti kaikki tällaiset sahaavat vain entisestään Cupin arvostusta. Tästä hyvä esimerkki on tämän syksyn Super Cup, eihän koko kilpailua ole oikeasti edes olemassa, mikäli ottelu pelataan tuplapanoksella. Huijaamme vain itseämme.

3. Joukkueemme kyllä tiesi cupin tuplapanoksesta ennen F-liigan cup-kierrosta, mutta eihän tiedotus ole missään määrin onnistunut. Kukaan katsojahan ei varmastikaan olisi tiennyt tuplapanosotteluista ennakkoon. Toki nyt somessakin esiin noussut kummastelu tuplapanoskierroksesta oli ehkä parasta mitä cupille saattoi tapahtua, sillä nythän siitä edes puhutaan. Tästä saattoikin siis muodostua liiton viestinnän suuri onnistuminen, jolla Suomen Cup saatiin hetkeksi kaikkien huulille.

4. Koska cup tuntuu yleisesti muutenkin kiinnostavan vasta välierä- ja finaalivaiheissa, toi aiempi yhden viikonlopun aikana pelattava ”final four”-malli cupiin edes hieman sen kaipaamaa ”erilaisuuden” tunnetta. Tapahtuma sisälsi myös potentiaalia koko viikonlopun kestävälle lajitapahtumalle, jonne olisi voinut järkevämmällä tapahtumapaikan valitsemisella ja tehokkaammalla markkinoinnilla mielestäni saada laji-ihmisiä paikalle. Aikaisempi malli oli siis mielestäni aivan toimiva. Muutos ei kuitenkaan aiheuta suurta tunnereaktiota suuntaan eikä toiseen.

5. Ei aja. Henkilökohtaisesti pitäisin kyllä Suomen Cupista perinteisenä, jopa romanttisena kilpailuna, jossa se oikeasti pelattaisiin alusta loppuun ja jonka kautta pääsarjajoukkueet mahdollisesti jalkautuisivat pienemmille paikkakunnille, joissa ei pääsarjaotteluita pelata. Nykyisellä kokonaisottelumäärällä tällaista ei kuitenkaan ole mitenkään mahdollista järjestää, joten kaikennäköiset ”cupit” ovat vain kuormaa valmiiksi korkean kuorman päälle. Nykyisen kuorman keskellä ollaankin pakotettuja miettimään kaikennäköisiä kompromisseja, jotka tekevät kokonaisuudesta vain katsojille vaikeampaa seurata ja sahaavat pois viimeisenkin uskottavuuden kilpailuista.

Summattuna: jos F-liigan ottelumäärä on tämä, lopetetaan kompromisseilla kilpailujen tekohengittäminen ja itsemme huijaaminen heittämällä kaikki ”cupit” pois. Etenkin MM-kisavuonna. Jos F-liigan ottelumäärä muuttuu fiksummaksi, niin voidaan yrittää sisällyttää muita kilpailuja kalenteriin. Kaikki muu on mielestäni varsin lyhytnäköistä ja joukkueiden arjesta vieraantunutta ajattelua.

___

Aleksi Lammi, Esport Oilers

1. Suomen Cup ja siinä pärjääminen kyllä kiinnostaa seuraa ja joukkuetta, mutta nykysysteemi on huono. Systeemi itse ajaa kilpailun arvostusta alas. Tiputtaisin F-liigan ottelumäärää ja Suomen Cupia pelaisin esimerkiksi jalkapallosta tutulla systeemillä. Suuri osa cupin ”romantiikkaa” ja mielenkiintoa on alasarjajoukkueiden ja Liigajoukkueiden kohtaamiset.

2. Mielestäni huono. Jos pelissä pitää olla ”tuplapanos”, kertoo se jo kaiken olennaisen cupin jatkopaikan arvostuksesta.

3. En ole törmännyt juurikaan Suomen Cupiin liittyvään uutisointiin viime aikoina. Meille kyllä joukkueena oli selvillä, milloin cupia meidän osalta pelataan. Mutta jos arvostusta halutaan lisää pitäisi tiedotusta parantaa.

4. Hyvä asia. Cupin finaali omana päivänä on hyvä asia.

5. Kuten aiemmin totesin mielestäni Suomen Cupilla olisi edelleen aikansa ja paikkansa, mutta nykyinen formaatti on todella sekava. Cupin ”romantiikka” loistaa poissaolollaan.

___

Jori Isomäki, SPV

1. Näen Suomen Cupin todella positiivisena kilpailuna.

2. Tuplapanospelit ekalle kierrokselle on hyvä asia.

3. Markkinointia mielestäni pitää parantaa Cupiin liittyen.

4. Ei mielipidettä tähän.

5. Cup antaa meille SPV:ssä tärkeitä yksittäisiä otteluita ja mielestäni ne kehittää meidän jokukuetta ja nuoria pelaajia.

OLS-SPV-pelin tuplapanoksesta kehkeytyi erikoinen tilanne, sillä SPV ei tiennyt tuplapanoksesta. Kuva: Henri Keränen/F-liiga

Iivo Pantzar, Happee

1. Vähän kaikkea on cupin osalta kokeiltu, mutta kiinnostukseen cupia kohtaan kokeiluilla ei ole ollut isoa vaikutusta. Itse en keksi mitään viisasten kiveä ratkaisuksi. Vähän tämä tuntuu olevan useamman lajin ongelma Suomessa, ettei cup oikein herätä intohimoja.

2. Niin kauan kun liigassa pelataan 33 runkosarjapeliä niin tuplapanospelit on hyvä ratkaisu. F-Liiga on valtaosin amatöörisarja ja pelimäärää ei voi nostaa ylimääräisillä cupin peleillä.

3. Johtuuko puuttellinen tiedotus liiton ja seurojen osalta siitä, että kaikki ovat väsähtäneet Suomen Cupiin? Vähänhän se alleviivaa sitä, ettei ko. kilpailua juuri arvosteta.

4. Cupin loppuhuipentuma oli ihan ok kokeilu. Mutta ei se tuonut lopulta mitään lisäarvoa kilpailulle.

5. Ei mielipidettä.

___

Ville Into, FBC Turku

1. Neutraali mielipide. Jos joukkueella on hyvät mahdollisuudet päästä neljän joukkoon ja sitäkautta jopa finaaliin asti pelaamaan kannusta, niin mielipiteet varmasti erilaiset eri joukkueilla.

2. Tuplapanospelit hyvä asia tällä ottelumäärällä ja tahdilla. Jos pelimäärä pienempi niin sitten erottaisin nuo.

3. Tiedotus ja cupin markkinointi ei ole riittävällä tasolla.

4. Mielestäni tuo ns. loppuhuipennus olisi hyvä malli. Sen oikealla markkinoinnilla ja hypetyksellä uskoisin tuovan lisää näkyvyyttä lajille.

5. Mielestäni ei aja, mutta tämä johtuu osittain joukkueiden tasoeroista. Kun pelataan cup-kannusta eikä muista sijoituksista niin on selvää, että joillakin joukkueilla pokaali voi olla tavoitteena, mutta osalla joukkueilla ”pelataan sarjapisteistä” ajatus.

___

Antti Vartiainen, Westend Indians

1. Mielestäni toimiva systeemi, ei valittamista.

2. Alun tuplapanos hyvä, koska se hieman maltillistaa kokonaispelimäärää, joka on melko suuri nykyisellään.

3. En ole juuri tiedotusta cupista huomannut, oma mielikuva on se, että se on hyvin vähäistä.

4. Final four itsessään oli hyvä tuote, mutta se, että F-Liigaa ei saanut pelata samana viikonloppuna ollenkaan ei ollut toimiva ratkaisu.

5. Cup on hieno kilpailu, ilman muuta ajaa, mutta näkyvyyteen voisi satsata.

___

Miro Mäkelä, EräViikingit

1. Suhtautuminen nykyisellään neutraali.

2. Ensimmäisen kierroksen tuplapanospeli on ihan hyvä asia. Pelimäärät liian korkeat jo ennestään niin ainakaan ei kuormita enempää.

3. Tiedotus ei ole riittävää.

4. Huonona ehdottomasti. Laskee cupin arvostusta kun finaalitapahtumaa ei ole. Toki tapahtuma vaatisi markkinointia, jossa on epäonnistuttu rajusti.

5. Pitäisi ensin tietää mikä cupin tehtävä on. Jos jaetaan rahaa ja Champions Cup -paikka niin missään tapauksessa ei.

___

Jarmo Eteläaho, Nurmon Jymy

1. Negatiivinen. Liigassa 33 peliä runkosarjaa, sekin on jo liian suuri pelimäärä yksistään.

2. Tuplapanospelit sinänsä ihan ok.

3. Ei valittamista tiedottamisesta. Jo kesällä tuli näistä tuplapeleistä tieto.

4. Välierät ja finaali samaan viikonloppuun. Saa hyvän huomion sitä kautta.

5. Ei aja.

___

Seppo Pulkkinen, LASB

1. Pidän Suomen Cupia tärkeänä pelimuotona, onhan se yksi palloilulajien ytimeen kuuluva juttu. Tällaisenaan, miten sitä nyt salibandyssa toteutetaan se on kaukana cupin alkuperäisestä ideasta, jossa yhtenä juttuna on alempisarjalaisten mahdollisuus saada huippujoukkueita kotisaliinsa ja tehdä tapahtumaa sen ympärille. Myös cupiin kuuluvat yllätyksetkin voisivat olla mahdollisia.

2. Nykyiset tuplapelit ovat cupin irvikuvia, johon on menty liigan liian suurien pelimäärien vuoksi, eli pidän ideaa erittäin huonona, mutta nyt se on pakollinen surkea kompromissi. Supercup, joka voisi oikein toteutettuna olla hyväkin juttu on myös jäänyt kauas alkuperäisestä ideasta. Cup tällaisenaan kannattaa unohtaa. Siitä on hyötyä ainoastaan voittajalle, joka pääsee Champions Cupiin. Se taas on hyvä juttu ja iso porkkana liigajoukkueille osallistua.

3. Salibandyliiton tiedotus ei kyllä ansaitse minkään sortin ruusuja tämän vuoden tiedotuksesta. Oikeastaan kaikki meni pieleen tai jätettiin huomioimatta. Se kertoo myös liiton kiinnostuksesta nykyistä cupia kohtaan.

4. Final four -idea on hyvä, mutta toteutusta on taas mietittävä. Se voisi olla hyvä kesken sarjakautta oleva iso tapahtuma, mutta vaatii hyvän formaatin ja ajankohdan. Miehet ja naiset samassa tapahtumassa, myös pikkufinaalit ja haastajafinaalit mukaan. Minulla ei ole valmista mallia, miten tuo toimisi, mutta eväät isolle ja näkyvälle tapahtumalle olisivat koossa. Työtä, vaivaa ja myös rahaa se vaatii, mutta onnistuessaan on varmasti kaiken vaivan arvoinen.

5. Cupia en missään tapauksessa unohtaisi tai hautaisi, vaan kehittäisin siitä alkuperäistä cup-ideaa noudattavan kilpailun. Tuo Champions Cupin paikka on jo mainitsemani iso porkkana liigajoukkueille, mutta muu toteutus vaatii uuden tavan. Nykyisellä liigapelien määrällä on vaikea löytää toimivaa ratkaisua. Yksi voisi olla cupin aloittaminen laajemmassa mittakaavassa jo ennen liigakautta. En tyrmäisi myöskään turnausmuotoisia alkukierroksia, joissa voisi olla mukana eri sarjatasoilta joukkueita, näin voitaisiin tehdä turnauksista myös tapahtumia.

___

Jani Lämsä, OLS

Ei halunnut vastata kysymyksiin. Totesi kuitenkin:

Cup on kiva kilpailu, mutta valitettavasti olemme jo siitä ulkona. Toivottavasti jatkossa perustetaan myös liigacup jalkapallon malliin.

___