Andreas Harnesk oli Suomessa hyvin tuntematon valmentaja ennen valintaansa maajoukkueen peräsimeen maaliskuussa 2024.
Puolen vuoden jälkeen Ruotsista käsin työskentelevä valmentaja saattaa edelleen olla suurelle yleisölle hyvin tuntematon nimi. Vaikka hänen valmennusmetodit ja tulokset tulevatkin pikkuhiljaa esiin, on mies penkin takana täysi mysteeri monelle.
Ruotsalaisvalmentaja on voittanut urallaan Ruotsin liigan mestaruuden niin naisissa (IKSU) kuin miehissäkin (Storvreta). Toisena puolena uralla voi nähdä muutamat potkut, joita on tullut Ruotsissa näyttäviltäkin paikoilta, kuten aiemmin Storvretasta ja viime kaudella naisten liigan Rönnbystä.
Naisissa mestaruus tuli 2017 IKSUssa, kun taas miehissä hän johti Storvretan mestaruuteen 2019. Kolmesti Ruotsin naisten liigan vuoden valmentajaksi valittu Harnesk päätyi valmentajaksi usean sattuman kautta.
– Pelatessani joukkueessani ei ollut montaa valmentajaa, joten minua pyydettiin usein auttamaan. Sitten siskoni joukkue tarvitsi valmentajan, ja he pyysivät minua. Siellä meni hyvin, ja kolme vuotta myöhemmin IKSU pyysi minua heidän valmennustiimiinsä. Kaikki on mennyt todella nopeasti siitä eteenpäin, hän kuvailee.
Esikuvia Harneskilla on niin salibandyn parista kuin sen ulkopuoleltakin. Nimet ovat varmasti suomalaisille tuttuja.
– Minulla on todella hyvä ystävä, Pär Mårts, joka oli Tre Kronorin päävalmentaja. Hän on loistava valmentaja ja hieno ihminen. Ihailin häntä, kun hän oli Ruotsin jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja, ja nyt hän on yksi parhaista ystävistäni, Harnesk kertoi.
Mårts toimi Ruotsin jääkiekkomaajoukkueen päävalmentajana vuodesta 2011 vuoteen 2016. Hän oli Ruotsin peräsimessä kuuluisassa MM-finaalissa 2011, kun Suomi voitti länsinaapurin luvuin 6-1.
– Pidin Suomen miesten salibandymaajoukkueen pelistä 2010-luvun alussa. Petteri Nykyn ja Petri Kettusen hybridipuolustus inspiroi minua, he tekivät niin hyvää työtä sen kanssa.
Harneskia pidetään Ruotsissa hyvin tarkkana ja kehitykseen keskittyvänä valmentajana. Tällaisena hän näkee myös itse itsensä. Harneskista huokuu ihmisläheisyys ja aito halu auttaa suomalaista salibandya eteenpäin.
– Työskentelin Ruotsissa valmentajan kanssa, joka oli valmentanut NHL:ssä. Siellä he ovat hyvin keskittyneitä kehitykseen. Mielestäni kehittämällä parempia pelaajia he voivat antaa enemmän joukkueelle. Mentaalipuoli on tärkein. Jos uskot voivasi voittaa ja pelaat itseluottamuksella, se ajaa kaikkea muuta, hän totesi.
– Haluamme kehittää F-Liigaa askel kerrallaan, jotta se voisi joku päivä olla maailman paras sarja. Jos voin auttaa mitenkään, oveni on aina avoinna seuroille, valmentajille ja pelaajille.
Lue myös:
Analyysi: Tällaisen valmentajan Suomi saa Andreas Harneskista – ”Salibandynörtti”
Työteliäs Harnesk piiskaa Suomea kohti MM-kultaa: ”Käytän salibandyyn kaikkinensa noin 12 tuntia joka päivä”