Pelkkiä voittoja voittojen perään – TPS on liigan kovavireisin

TPS:n menestyksessä on kyse myös vahvasta maalivahtipelistä. Oskari Fälden (oik.) on ollut viime viikkoina sarjan paras torjuja. Vasemmalla oleva SPV:n Teppo Liukkonen on taasen ollut isossa roolissa SPV-maalilla. Kuva: Anssi Koskinen

Kaikissa salibandyn pääsarjoissa pelattiin laajasti lokakuun viimeisellä täydellä viikolla.

Miesten liigan kuumin joukkue on TPS, joka painelee kuuden ottelun voittoputkessa. Sunnuntaina kaatui OLS Oulussa maalein 2-1. Voittomaali syntyi viimeisen vitosen alussa, kun Waltteri Vesterinen iski vieraiden toisen osuman. TPS nousi voitolla takaisin sarjakärkeen. Toiseksi viimeisenä oleva OLS hävisi maalein 4-5 lauantaina FBC Turulle, ja oululaisjoukkue on kärsinyt alkukaudella jo viisi maalin tappiota.

Sunnuntain voittoa suurempi juttu oli torstain peli TPS-Classic, jossa turkulaisjoukkue kaatoi tamperelaiset maalein 4-1. Turkulaisten voittoputken taustalla on ollut todella vahva puolustuspeli, ja omissa on soinut vain kymmenen kertaa viimeiseen kuuteen peliin. Myös joukkueen maalivahtitandem Oskari Fälden-Olli Kuisma on ollut totutun laadukas.

Toinen kovavireinen joukkue on SPV, joka otti myös kuudennen perättäisen voiton sunnuntaina, kun EräViikingit kellistyi lukemin 3-1. SPV on kärsinyt yhden pisteen menetyksen viimeiseen kuuteen peliin, joten sen vire on lähes TPS:n veroinen. SPV on sarjataulukossa viidentenä.

Salibandyliitto on ruvennut julkaisemaan Miesten ja naisten Divarin maalikoosteita ja niitä on nyt jälleen mukana jutussa.

Miesten liiga

Tostai 24.10.
TPS-Classic 4-1

Kooste:

Perjantai 25.10.
Classic-FBC Turku 13-4

Kooste:

Indians-EräViikingit 10-5

Kooste:

Oilers-Happee 1-0

Kooste:

LASB-Nokian KrP 3-15

Kooste:

Lauantai 26.10.
Indians-Jymy 6-2

Kooste:

OLS-FBC Turku 4-5

Kooste:

Sunnuntai 27.10.
OLS-TPS 1-2
SPV-EräViikingit 3-1

Naisten liiga

Perjantai 25.10.
ÅIF-PSS 4-1

Kooste:

Lauantai 26.10.
SaiPa-Classic 0-6

Kooste:

Koovee-EräViikingit 3-5

Kooste:

Welhot-FBC Loisto 2-8

Kooste:

SB-Pro-O2-Jyväskylä 8-5

Kooste:

SSRA-TPS 4-7

Kooste:

Sunnuntai 27.10.
SSRA-FBC Loisto 7-9

Miesten Divari

Keskiviikko 23.10
O2-Jyväskylä-Rangers 7-6 ja.

Lauantai 26.10.
ÅIF-Hawks 2-6

Kooste:

SB Vantaa-O2-Jyväskylä 5-13

Kooste:

Josba-SaiPa 7-5

Kooste:

Rangers-SBS Wirmo 7-2

Kooste:

Sunnuntai 27.10.
Karhut-Tiikerit 6-7
M-Team-SB Vantaa 9-7

Naisten Divari

Lauantai 26.10.
Blue Fox-HaHe 4-5

Kooste:

FB Factor-Northern Stars 6-3

Kooste:

SalBa-Pirkat 4-3 ja.

Kooste: