Viime lauantaina Seinäjoella juhlistettiin paikallista seuraa SPV:tä. Seuran perustamisesta tuli täyteen 30 vuotta.
Nykyään SPV:n urheilutoimenjohtajana ja miesten edustusjoukkueen valmentajana toimiva Tommy Koponen oli perustamassa seuraa kristillisten nuorten harrastustoimintaa tukemaan. Lajeina olivat salibandyn lisäksi jalkapallo ja kaukalopallo.
– Eihän tästä koskaan odotettu tällaista tarinaa tulevan. Perustimme seuran ihan kaveriporukalla ja ajattelimme pelaavamme vain omaksi iloksi. Meillä oli silloin yhdistävä tekijä, että olimme kristillisistä piireistä koostuva joukkue. Pelasimme omaksi iloksi ensin jalkapalloa ja kaukalopalloa. Voitimme itseasiassa vuonna 1994 Seinäjoen kaukalopallon puulaakin A-sarjan mestaruus. Se oli SPV:n historian ensimmäinen mestaruus. Siitä se sitten lähti, Koponen kertoo.
Seuran alkutaipaleella salibandya pelattiin Seinäjoen lukion salissa koulun omistamilla mailoilla. Ajatus salibandysta ”oikeana” lajina heräsi, kun toisessa seurassa pelannut pelaaja tuli mukaan pelaamaan.
– Mukaan eksyi yksi Seinäjoella ainoassa salibandyjoukkueessa Charroksessa pelannut pelaaja, ja hän kertoi, että tämä on ihan oikea laji. Se meitä hämmästytti ja kiinnosti. Siitä päätimme, että haluamme pelata harjoituspelin, ja sellainen järjestettiin tätä toista joukkuetta vastaan. Huomasimme, että pärjäsimme heillekin hieman.
Tammikuussa 1994 SPV perustettiin virallisesti, ja se aloitti taipaleensa nelosdivarista. Liiganousu tapahtui kymmenen vuotta myöhemmin, vuonna 2004. Se oli suunniteltua aikataulua nopeampi nousu. Mestaruuksista ei vielä tuolloin niin pelaajana, valmentajana kuin seuratoimijana SPV:n mukana ollut Koponen osannut haaveilla.
– Meillä oli jo hyvissä ajoin visio, että nousemme liigaan vuonna 2005. Se toteutui vuotta aiemmin. Liigassa pelattiin, mutta emme vielä silloinkaan ajatelleet, että olisimme maan kärkijoukkueita. Jossain Urheilukanavan TV-ottelussa toimittaja kysyi minulta ”milloin SPV voittaa Suomen mestaruuden”. Minä mongersin siihen jotain, vaikka ajatus ei ollut käynyt edes mielessä. Sen jälkeen päätimme tehdä siihenkin suunnitelman. Suunnitelman mukaan 2011 olisi pitänyt voittaa ensimmäinen mestaruus, jota ei silloin vielä pystytty voittamaan, vaikka finaalissa olimmekin. 2012 sitten tuli se ensimmäinen mestaruus.
2010-luvun alkupuoliskoa voidaan pitää SPV:n valtakautena. Viiden vuoden sisään se saavutti neljä finaalipaikkaa ja voitti niissä kolme mestaruutta. Se päätti vuonna 2012 helsinkiläisseura SSV:n viiden vuoden mestaruusputken voittamalla finaalit viidessä ottelussa.
– Aina kun rupeaa muistelemaan, kylmät väreet menee. Pääkaupunkiseudun ulkopuolelta oli voitettu mestaruus edellisen kerran seuran perustamisvuonna 1994, jolloin Josba voitti mestaruuden. Sen jälkeen kaikki mestaruudet olivat menneet pääkaupunkiseudulle.
– Kun pelasimme 2011 viidennen finaalin Hartwall Areenalla ja hävisimme, muistan, kuinka joukkue itki siellä pukuhuoneessa. Me emme voineet tietää, saammeko vielä uuden mahdollisuuden. Muistan voimakkaana sen tunteen, että vieläkö pääsemme tätä kokeilemaan. Seuraavana keväänä menimme jälleen viidenteen finaaliin, mutta sillä erotuksella, että tällä kertaa meillä oli kotietu ja sama vastustaja (SSV). Silloin oli salibandypiireissä sanonta, että pelataan pelit ja lopussa SSV voittaa. Tapanilan Eräkin pääsi koittamaan ennen meitä viidennessä pelissä, hävisivät sen eivätkä lopulta voittaneet koskaan mestaruutta.
– Kun meillä oli finaalipettymys alla, niin totta kai mietimme, että tässä voi edelleen käydä niin kotiedusta huolimatta. SSV ei voittanut sillä kertaa, vaan pystyimme viemään sen silloin kotona. En oikein löydä edes sanoja. Se oli ihan käsittämätöntä. Olimme kulkeneet pitkän tien ja rakentaneet joukkuetta. Meillä ei ollut yhtään mestaria, vaan kaikki voittivat silloin ensimmäisen mestaruutensa. Eihän sitä voi oikein kuvailla, miltä se tuntuu. Käsittämättömän hienoa. Melkein 3000 ihmistä oli Seinäjoki Areenassa katsomassa peliä. Kyllä me siitä osasimme nauttia, Koponen muistele.
SPV sai mestaruudesta paljon itseluottamusta, ja voitti seuraavan vuoden pudotuspelit puhtaalla pelillä. Silloin joukkueen päävalmentajana toiminut Koponen ei koe, että joukkue olisi ollut ylivoimainen, vaan käänsi tiukat pelit itselleen henkisellä vahvuudella.
– Olimme silloin kovalla itseluottamuksella. Se oli hyvin spesiaalia. Emme olleet mitenkään ylivoimaisia, mutta olimme todella vahvoja henkisesti. Niin pitkä taival meillä oli takana.
Myös vuoden 2015 mestaruudessa oli Koposen mielestä paljon uniikkeja piirteitä.
– Johdimme koko sarjassa neljän pelin aikana noin puolitoista minuuttia. Melkein kaikki pelit päättyivät jatkoajalla. Voitimme sen sarjan neljännessä pelissä myös jatkoajalle. Kyllähän näistä voisi kirjan kirjoittaa jokaisesta vuodesta, hän naurahtaa.
Seurakuntasählystä suurseuraksi
Viime kauden Suomen Cupin finaalissa nähtiin kahden samankaltaisen seuran kohtaaminen. Niin SPV kuin finaalivastustaja Nokian KrP ovat molemmat 90-luvulla perustettuja, alun perin kristittyjen nuorten salibandyseuroja. Koponen uskoo salibandyn suosion ja helppouden olleen syynä, miksi niin moni seurakunta oli niin vahvasti mukana salibandyn kehityksessä.
– Kynnys aloittaa laji on niin matala. Vielä myöhemminkin meille on tullut seurakunnan kerhoista pelaajia. Salibandy on ollut niin suosittu harrastuksena, että sitä on pelattu. Se on tullut käyttäjiltä luonnollisesti, että salibandy on kivaa. Salibandyhan on suosituimpia koululiikuntalajeja. Jalkapallo ja pesäpallo vaativat ulkotilan, mutta salibandy on talvikaudella helppo laji laittaa käyntiin. Jääkiekkomaana monella on maila luonnollisena jatkeena, hän pohtii.
– Seurakunnat ovat olleet aktiivisia tarjoamaan harrastusmahdollisuuksia ja rakentaneet tiloja niille. Esimerkiksi Tampereen Hervannassa pelattiin monta vuotta valtakunnallinen seurakuntien salibandyturnaus, johon seurakunta oli rakentanut täysimittaisen hallin katsomoineen. Salibandy on sopinut sellaiseen kuin nenä päähän. Se on ollut helppo valinta monelle pyörittää toimintaa, koska se ei vaadi ihan hirveästi ammattitaitoa, että saadaan pelit pystyyn.
Merkittävimmäksi tapahtumaksi SPV:n historiassa Koponen nostaa päätöksen panostaa junioritoimintaan 2000-luvun alussa. Se teki SPV:stä suurseuran 66 tuhannen asukkaan Seinäjoella, joka nauttii edelleen F-liigan suurimmista katsojaluvuista vuodesta toiseen. Se auttoi tuomaan lajilegendoja, kuten Kohosen veljekset, Tatu Väänäsen ja Janne Tähkän Seinäjoelle, joka myös paransi SPV:n asemaa salibandyn huipulla.
– Kun teimme päätöksen panostaa junioritoimintaan, olin itse juuri valmistunut Jyväskylän yliopistosta liikuntatieteiden maisteriksi. Silloin teimme päätöksen kehittää junioritoimintaa siten, että jokaiseen ikäluokkaan tulee joukkue ja palkataan valmennuspäälliköt. Se oli hyvin merkittävä päätös. Halusimme tarjota salibandya niin pojille kuin tytöillekin. Silloin päätökset palkata valmennuspäällikkö on ollut sille porukalle isoja päätöksiä.
– Siinä osui meidän kannalta ajoitus hyvin. Salibandy oli kovassa nousussa juuri oikeaan aikaan. Jos ajattelee ylipäätään, niin parhaillaan oltiin 70 tuhannessa lisenssipelaajassa. Kyllä se meitä vauhditti alusta asti.
– Olemme olleet yleisömäärissä aina liigan kolmen parhaan joukossa, ja myös Ruudun katsojaluvuissa olemme aina olleet paremmalla puoliskolla. Olemme pystyneet kasvattamaan kiinnostavuutta brändiin satsaamalla. Siinä on auttanut, että alusta asti tullut liigataipaleella aivan absoluuttisia huippuja. Yleisön kiinnostus on ollut kaksisuuntaista. Yleisöä on kiinnostanut, koska meillä on ollut huippupelaajia, ja huiput ovat halunneet pelata meille koska meillä on paljon yleisöä.
Vaikka SPV:n ajasta kristillisenä joukkueena on aikaa, ohjaavat kristilliset arvot seuran toimintaa edelleen. Koponen kertoo maininneensa siitä myös juhlapuheessaan SPV:n 30-vuotisgaalassa. Varsinkin alkuaikoina Koponen kokee kristillisten arvojen olleen joukkueelle hyödyksi myös pelillisesti.
– Juhlapuheessani toin esiin sen, että normaaliin seuraan verrattuna meillä on aidosti tilaa kristillisille arvoille. SPV ei ole tavallinen seura sen takia, että se on aidosti urheiluseura tavallisille ihmisille. Sinne mahtuu myös kristityt mukaan. Meillä ensimmäinen arvo on ”ihminen on arvokas”. Siitä näkökulmasta kaikki toiminta lähtee. Tietysti olemme tajunneet, että kun olemme vähemmistö, niin muillekin vähemmistöille on aidosti tila olemassa kaikille.
– Olemme myös ymmärtäneet sen, että urheilussa kannattaa ottaa tiettyjä asioita kristillisten arvojen kautta hyödyksi. Jos puhutaan vaikka päihteiden käytöstä tai käyttäytymisestä, niin ne ovat sellaisia, jotka tuolla pelikentällä ovat olleet hyötynä. Kun lähdimme miesten edustusjoukkueen kanssa nousua tekemään, meillä oli hyvin erilainen päihdepolitiikka muihin verrattuna. Saimme siitä lopulta kilpailullista etua.
– Se on yksinkertaista matematiikkaa, että jos vuodessa on 365 päivää ja pystyt muutaman krapulapäivän vähentämään pois, se on jo kilpailuetu. Sitä on edelleen vaalittu. Ero on nykyään kaventunut. Meidän aikana oli normaalia, että vieraspelireissuilta kotiin tullessa porukka kävi hakemassa juomat paluumatkalle. Sitä ei näy enää oikeastaan missään, muutkin ovat keksineet olla urheilijoita myös paluumatkoilla.
SPV on juhlavuoden kunniaksi toteuttanut 30 hyvää tekoa-kampanjaa. Juhlavuoden kunniaksi hyvää tekemään otettiin koko seura.
– Meillä on seuran arvoissa isosti ”näe punaista, näe hyvää”. Olemme edustusjoukkueen kanssa tehneet pitkään hyväntekeväisyyskampanjoita. Olemme muun muassa joka joulu käyneet siivoamassa kaksi kotia. Etsimme ilmiannon kautta perheitä, joilla on tiukkaa tai muuten vaikeaa. Jaamme joukkueen puoliksi, ja siivoamme talon kaikkia nurkkia myöten. Se on meillä ollut dna:ssa jo pitkään, että haluamme tehdä hyvää.
– Kun tuli 30 vuotta täyteen, halusimme, että tähän osallistuu kaikki seuran joukkueet. Niin olemme myös tehneet. Niitä on vielä tulossa tänä vuonna lisää. Esimerkiksi kävimme edustusjoukkueen kanssa loppukesästä tekemässä halkoja porukalla, jotka lahjoitamme jouluna kahteen perheeseen, Koponen kertoo.
Koponen näkee SPV:n tulevaisuuden kirkkaana. Hän haluaa SPV:n olevan enemmän kuin vain urheiluseura.
– Me uskomme, että seura on nuori aikuinen. Olemme tehneet juttuja ammattimaisesti jo pitkään, ja olemme saaneet sillä paljon hyvää aikaan. Se tuo seuralle vakautta. Meidän missioissa yksi tärkeimpiä on se, että järjestämme tätä harrastustoimintaa laadukkaasti kaupungin ihmisille. Olemme poikkeuksellisen perhekeskeisiä, mutta myös kilpailullisesti todella intohimoisia menestymään.
– Näen, että SPV tulee olemaan edelleen miesten puolella miesten kärkiseuroja jatkossakin, ja tavoitteena on, että pelaamme mestaruuksista lähivuosina. Siihen suuntaan olemme joukkuetta rakentaneet. Junioreissa meillä on myös vanhimmat juniorit SM-sarjoissa, joka lupaa hyvää tulevaisuutta ajatellen.
– Tosi isona asiana näen, että olemme enemmän kuin urheiluseura. Haluamme toteuttaa omaa missiotamme, ja uskon, että sillä on entistä enemmän tilausta kuin jatkossa. Jos kristilliset arvot ovat yhteiskunnassa puristuksessa, haluamme pitää siitä kiinni, että meidän seurassa niillekin on tilaa.