Avauspelistä parantanut Suomi päihitti Slovakian – maalinteon tehottomuus vaivasi edelleen

Aaro Astala kuritti Slovakiaa kahdella maalilla. Kuva: Juha Hautakangas/salibandy.fi

Lauantaina yhden historiansa huonoimmista otteluista pelannut Suomen maajoukkue paransi otteitaan, kun Slovakia kaatui 7-1.

Maltillisemmin pelannut Suomi ei päästänyt Slovakiaa hyville maalipaikoille. Ottelun ensimmäistä kunnon laatupaikkaa saatiin odottaa reilu kuusi minuuttia, jolloin Aaro Astala pääsi yrittämään maalintekoa vasemmalta. Hyvin alaspäin töitä tehnyt slovakkihyökkääjä Šimon Batkovič sai putsattua pallon maalin edestä, ennen kuin se ehti verkkoon asti.  Suomi saikin luotua selvästi enemmän maalipaikkoja kuin Latvia-ottelussa, mutta laukaukset suuntautuivat ohi maalista, nuoren slovakialaismaalivahdin Maroš Giban hoitaessa loput.

Slovakian paras paikka tuli kymmenen minuutin pelin jälkeen. Otto Lehkosuo kuitenkin blokkasi Tomáš Kvasnican laukauksen. Slovakia sai myös 16. minuutin jälkeen useamman hyvän maalipaikan samassa hyökkäyksessä, mutta arvokisadebyyttiään pelannut Markus Laakso venyi laukausten eteen.

Ottelun avausmaalia saatiin odottaa aivan ensimmäisen erän loppuun. Laakso torjui Slovakian hyökkäyspään vapaalyönnin ja löysi nopealla heitolla ykkösketjuun siirretyn Ville Lastikan. Lastikka siirsi pallon laituriparille Aaro Astalalle, joka pompautti pallon ilmaan ja löi pallon rystyllä Slovakian verkkoon.

Toinen erä alkoi hyvin samanlaisella kaavalla kuin ensimmäinen päättyi. Suomi hallitsi palloa ja loi maalipaikkoja, pitäen Slovakian poissa omilta paikoilta. Slovakia sai kahdeksan minuutin kohdalla purettua Suomen kakkoskentän prässin, mutta Jere Niemelä sai viime hetkellä katkaistua takatolpalla vapaana ollutta  Tomáš Kvasnicaa kohti suunnanneen syötön. Suomi käänsi pelin nopeasti, ja Oskari Heikkilä tuplasi Suomen johdon maalin edestä.

Pitkään ei Slovakian vastausta tarvinnut odottaa. Ottelun puolessa välissä edestakaisin pomppinut pallo vei suomalaisten huomion, ja Peter Nehila unohdettiin puolustajien väliin. Michal Pažák löysi slovakkihyökkäjän läpiajosta, ja Nehilalla oli helppo työ siirtää pallo Markus Laakson vartioimaan maaliin.

Suomi otti kahden maalin johdon jälleen toisen erän lopussa. Slovakian hyökkääjien nostaessa painetta jäi heidän ja puolustuksen väliin tilaa, jonka Aaro Astala hyödynsi laukoen ottelun toisen maalinsa.

Kolmannessa erässä Suomi onnistui maalinteossa neljästi. Oilers-sentteri Justus Kainulainen jatkoi siitä mihin eilen jäi, ja pamautti ylivoimalla kisojen kolmannen maalinsa. Eemeli Salin teki kisojen ensimmäisen maalinsa ohjatessaan Jere Niemelän laukauksen Slovakian maaliin, ja KrP-laituri Juuso Ahola veivasi pallon maaliin maalin edestä. Oskari Heikkilä iski illan toisensa aivan ottelun lopussa, kun Salinin rystysyöttö löysi hänet aivan vapaana korkealla merkillä pelanneen Slovakian maalin edestä.

Slovakia ei saanut kolmannessa erässä luotua läheskään samaa määrää tilanteita kuin kahdessa aiemmassa. Se yritti kavennusta ottelun lopussa ilman maalivahtia, mutta hyviä paikkoja he eivät saaneet.

Ottelu oli varsinkin Suomen kakkos- ja kolmosketjuilta tasonnosto eiliseen verrattuna, ja molemmat kentät pystyivät uusissa kokoonpanoissaan luomaan enemmän maalipaikkoja kuin Latviaa vastaan. Maalinteon tehottomuus oli edelleen suuri ongelma Suomelle.

Huominen on Suomelle välipäivä ennen tiistaina pelattavaa lohkon kärkiottelua Ruotsia vastaan. Ottelu alkaa klo 20:00.