Kauden toisessa miesten liigan tähdistössä on eri pelaajia kuin ensimmäisessä.
Kuusikko perustuu aikaväliin 9.10-30.11, jolloin miesten liiga jäi MM-tauolle. Epävirallisen valmentajapalkinnon saa tällä aikavälillä Santeri Raatarila, jonka TPS on tehnyt hyvää tulosta materiaalin suhteen. Raatarila joutuu kuitenkin jakamaan epävirallisen pystin Oilersin Aleksi Lammin kanssa, jonka joukkue on pärjännyt haastavienkin poissaolojen kanssa vahvan identiteetin ansiosta, ja lähti kisatauolle sarjakärkenä.
Tähdistö:
Maalivahti:
Oskari Fälden, TPS
Maajoukkueen ykkösvahti pelasi huippuotteluita sarjan kovimpia joukkueita vastaan. Fäldenin panos oli iso siinä, että TPS voitti KrP:n ja Classicin ja haastoi erinomaisesti Oilersin. Vaikka TPS:aa on kehuttu puolustamisestaan, niin Fäldenin panos viimeisenä lukkona on ollut erittäin tärkeä.
Puolustajat:
Olli Jokela, Oilers
Joukon nimettömin pelaaja. Ei näy pistetilastoissa, eikä se ole Jokelan kohdalla tärkeintä. Pelaa hyvin molempiin suuntiin ja pallollisesti todella kypsästi sekä fiksusti. Oilersin kakkonen on ollut kauden parhaita, ellei paras kentällinen ja Jokela on siinä kentällisessä tärkeä palanen. MM-pelaaja vuonna 2026?
Olli Laine, TPS
Laineen edelliskausi oli hankala, mutta nyt Laine on löytänyt lyijynharmaassa ryhmässä jälleen itsensä ja vireensä. Viimeiseen yhdeksään peliin 7+2 ja +9, kertoo siitä, että Laine on hyvän puolustuspelaamisen ohella löytänyt tehoja myös hyökkäyspeliinsä. Lainetta pitää osata käyttää hyvin räätälöidyssä roolissa ja Raatarila on jälleen onnistunut sen suhteen.
Hyökkääjät:
Riku Hakanen, SPV
SPV-hyökkääjä on vasemmassa laidassa pohjalaisten paras pelaaja. On saanut malttia omaan pallolliseen peliinsä, mikä on näkynyt fiksumpana pelinä. Hakasta voi pitää jopa jonkinlaisena ilmapuntarina SPV:n osalta, joka on saanut pari napsua pois suoraviivaisuudesta, mikä on näkynyt parempina esityksinä. Tehot 7+10 seitsemään viime peliin ja Hakanen on ollut myös SPV:n pallollisen pelin johtohahmoja. Hyviä merkkejä tulevaa ajatellen.
Justus Kainulainen, Oilers
Jos oli alkukausi hiukan nuhainen, on Kainulainen herännyt kauteen pikku hiljaa kaikkien vastustajien kauhuksi. Viimeiseen seitsemään peliin 12+8 ja tärkeitä pisteitä isoissa peleissä. Vaikka Kainulainen ei vieläkään ole ollut edes parhaimmillaan, ovat esitykset olleet viime aikoina vastustajien kannalta huolestuttavia. MM-kisoja ajatellen Kainulaisen viretila näyttää olevan hyvin ajoitettu.
Heikki Iiskola, Oilers
Iiskola johtaa runkosarjan pistepörssiä ja kenenkään peli liigassa ei ole näyttänyt yhtä helpolta, kuin Iiskolan syyskaudella. Oilersilla on ollut poissaoloja, mutta Iiskolan kentällinen Markus Salmen ja Eetu Sorvalin kanssa on pysynyt pitkälti kasassa. Kentällisessä on hyvä kemia, ja se on auttanut myös Iiskolaa tehotehtailussa. 30 tehopistettä viimeiseen kymmeneen peliin on hurja tahti. Iiskola on myös aliarvostettu prässääjä ja pallojen riistäjä. Molemmilla seikoilla on paljon merkitystä Oilersin melko turboahdetussa pelitavassa.
Ensimmäinen tähdistö löytyy täältä
Joukkuearvioista lisää täällä