Pääkallotodistus: Paljon luokattomia suorituksia – ykkösviisikko pelasti Suomen tappiolta Latviaa vastaan

Justus Kainulainen oli Suomen harvoja valopilkkuja Latviaa vastaan. Kuva: Juha Hautakangas/salibandy.fi

Suomen miesten salibandymaajoukkueen taival Ruotsin Malmön MM-kisoissa alkoi harvinaisen heikosti.

Ensimmäisessä pelissä vastaan tuli Latvia, jonka olisi pitänyt olla suupala Suomelle, mutta sinivalkoiset voittivat pelin vaivoin 4-3. Vielä erikoisempaa oli se, että Suomi ei ollut peliin lainkaan valmis, vaan Latvia näytti MM-joukkueelta ja Suomi harrastesarjan kaveriporukalta. Latvia vei esimerkiksi kaksinkamppailuita läpi pelin, vaikka lähtökohtaisesti näin ei pitäisi olla.

Latvialaisten suurimmat vahvuudet olivat yksilötaidossa, fyysisessä pelissä, matalassa blokissa sekä hyvässä maalivahtipelissä. Nämä kaikki onnistuivat, mutta Suomi ei oikeastaan onnistunut missään sellaisissa asioissa, joissa sen pitäisi olla hyvä.

Pallollinen peli ei ollut pelkästään huolimatonta, vaan se oli myös pääosin päämäärätöntä ja liian hätäistä. Suomi olisi voinut pallotella Latvian kumoon, mutta nyt jo aiemmin projektin aikana näkynyt heikko pallollinen peli saavutti täydellisen aallonpohjan.

Pallottomassa pelissä Suomen jonkinasteinen prässi toimi ykköskentällä jälkiprässin muodossa, muilla ei sinne päinkään. Toisekseen pitää vielä korostaa sitä, että Suomi oli todella pehmeä. Latvia on fyysinen joukkue kyllä, mutta Suomen pitäisi tietää mitä siltä ja MM-tatamilta on odotettavissa.

Yhtenä selityksenä Suomen esitykseen voi tarjota hermoilua, mutta kokeneiden pelaajien hermoilu tuntuu oudolta. Jos joukkueet laitetaan pelaaja pelaajaa vasten, niin Suomen ylivoima on selkeä. Latvian pelaajista 9/10 ei mahdu F-liigan kärkinelikon joukkueisiin ja vain ehkä yksi pelaaja mahtuisi Suomen maajoukkueeseen. Se kertoo voimasuhteista.

Itse pelissä Suomen parasta antia oli Justus Kainulaisen johtama ykkösviisikko, joka pelasti Suomen tappiolta. Oskari Fälden torjui Suomen maalilla hyvin, ja jotain kertoo sekin, että tällainen suoritus tarvittiin tähän väliin. Yleisesti Suomen pelaajille jäi joko parannettavaa tai suoritus oli suorastaan luokaton.

Kokoonpano:

Maalissa: Oskari Fälden 4

Kenttäpelaajat:
Aaro Astala 3
Justus Kainulainen 4
Heikki Iiskola 3
Miska Mäkinen 4
Otto Lehkosuo 3

Eemeli Salin 1
Nico Salo 1
Sami Johansson 1
Jere Niemelä 1
Alpo Laitila 1

Luukas Hyvärinen 1
Joona Rantala 2
Ville Lastikka 1
Eemeli Akola 3
Nico Jonaeson 2

Markus Laakso ei pelannut
Konsta Tykkyläinen ei pelannut
Oskari Heikkilä 3 (pelasi vain kolmannen erän)
Juuso Ahola 3 (pelasi vain kolmannen erän)

Suomen valmennus: 1

5 kalloa = maailmanluokan suoritus
4 kalloa = keskitasoa parempi suoritus
3 kalloa = keskivertosuoritus, perustekemistä
2 kalloa = parannettavaa jäi
1 kallo = luokaton suoritus